”Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä.” Risto Kormilainen arvioi Åsa Larssonin norrbottenilaisdekkarin.

”Olen ollut negatiivisen palautteen melko täydellisestä puuttumisesta jopa pettynyt.” Eemeli Hakoköngäs haastattelee vuonna 2022 esikoisteoksensa Partisaanivalssi julkaissutta Anu Kolmosta.

Aleksi Salmenperän Kupla jatkaa vahvaa kotimaista elokuvavuotta. Antti Viitala arvostaa erityisesti nuorten näyttelijöiden luontevuutta ja ohjausta sekä sitä, että elokuvan puheesta saa hyvin selvää.

”Suomalaisessa – saati pohjoismaisessa – elokuvatarjonnassa en hahmota aiemmin nähneeni moista cocktailia.” Matti A. Kemi arvioi suopeasti J-P Valkeapään viimeisimmän käsikirjoitus-ohjauksen Hetki lyö, jonka ensi-ilta oli 11.11.2022.

Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.

Aino Sunin ohjaama Sydänpeto saa teatteriensi-iltansa perjantaina 4.11.2022. Jenny Kangasvuolle elokuva oli matka oman myöhäisen teini-iän ja varhaisen aikuisuuden vuosiin.

”Vierailin Kittilässä 17.9.2022 pidetyillä Staalon Festeillä. Osallistuin tapahtumaan Palsa 75-juhlavuoden yhteisöteoksellani Kalervo Palsa Healing. Minulla oli aikaa kierrellä Kittilän kirkonkylällä ja vähän etäämmälläkin. ”

”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.

Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”

”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.

”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.

Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.