Mies kitaran kanssa

Kannessa4/2016

Elokuun Kaltion kansikuva on JATZin eli liminkalaisen Juho Arvolan maalaus ”Mies kitaran kanssa” vuodelta 2015. Teos on klassinen aihe abstraktin maalarin maalaamana.

Lahden Taideinstituutista vuonna 2012 valmistunutta JATZia on kutsuttu Limingan Vincent van Goghiksikin (Esko Aho, Kaleva 2015), joka kuvaa ihmismielen tiedostamattomia puolia. Kuolemaa ja seksuaalisuutta voinee löytää myös ”Miehestä kitaran kanssa”.

Vuosina 2006–2008 Limingan taidekoulussa opiskelleen JATZin teoksia on ollut kuluvana kesänä esillä niin taidekoulun Näillä lakeuksilla -juhlanäyttelyssä (4.9. saakka) kuin Pohjois-Suomen kolmannessa Lumipalloefekti-biennaalissa Aineen taidemuseossa (2.10. saakka). 14.8. sulkeutui Alakestilän Arboretumin navettanäyttely.

Ensimmäisen navettanäyttelyn JATZ ripusti kotitilansa navettaan kesällä 2012. Yhden taukokesän jälkeen navetan valtasi vuonna 2014 STAGE III -installaatio, joka on nyt ripustettuna Aineella Torniossa osanaLumipalloefektiä.

Koska yksityisnäyttelyt eivät kesäisin houkutelleet yleisöä, 2015 JATZ kutsui näyttelyyn mukaan Jorma Styngin ja Toni Iskulehdon. ”Olemme vähän laitapuolen kulkijoita, emme mitenkään taidekentän keskiössä”, JATZ totesi valitsemistaan taiteilijatovereista Kalevan haastattelussa (14.7.2015); ”Meitä on innoittanut ITE-taide.”

ITE-taiteeseen usein liitettyä rujoutta on myös monissa tämän kesän näyttelyyn kutsuttujen Heikki Länkisen ja Pertti Ohtosen teoksissa. Navettaäyttely on neljän kerran jälkeen vakiinnuttanut paikkansa Limingan kesässä.

Etenkin suomalaisen ITE-taiteen dokumentoijana tutuksi tullut Erkki Pirtola(1950–2016) ehti taltioida myös JATZin taiteilijuutta. Lahden Taideinstituutin lopputyönä pystytetty STAGE I -installaatio on keskiössä Youtubestakin löytyvässä haastattelussa ”Juho Arvola STAGE”. ”Näissä tulee paljon se, että luovuus on tuhoamista”, Pirtola toteaa installaatiota tutkaillessaan: ”tuhoaa sen, mikä näyttää esteettisesti valmiilta tai esineeltä, tuhoaa sen merkityksen.”

JATZin työhuoneella Limingan Osuusmeijerillä avoimet ovet Limingan Taiteilua-kyläjuhlassa 9.–10.9. kello 10–16. Lisätietoa taiteilijasta verkkosivulta juhoarvola.com.

Kommentit