Eesti kirjavahetajalt1/2019

90-luvun luvut

Taksin hinta piti kysyä ensin hotellilta, sitten sopia kuljettajan kanssa. Ensin Vapaudenaukion ohi, sitten Kaarlen kirkon ohi Luise-katua pitkin Kristiineen ja siitä kohti Mustamäkeä.

Sukupolveni lapsuudenmuistoihin kuuluu vierailu Mustamäen torilla, jota virolaisittain kutsuttiin Kadaka-toriksi. Nykyään samalla paikalla sijaitsee Mustika-keskus Prismoineen, kuntosaleineen ja vaateliikkeineen.

Me 30–40-vuotiaat muistamme venäläismyyjien kauppaamat pimeänäkökiikarit, piraattilevyt, niketakit, viiden raidan verkkarit ja koppalakit, joita haettiin Suomesta yhtä innokkaasti kuin viinaa ja tupakkaa satamamarketeista. Viro oli vielä kehitysmaa, hieman pelottavakin ja toisaalta uusia mahdollisuuksia tarjoava. Sitä se oli tietysti virolaisillekin.

Mustamäen tori avattiin melko pian itsenäistymisen jälkeen, ja paikalla sijainneen kurkkukolhoosin omistaja yksityisti alueen itselleen. Jo pian hän uutena kapitalistina ymmärsi perustaa alueelle markkinapaikan, jossa hääri yht’äkkiä tuhatkunta turkkilaista piraattituotetta ja itäsaksalaista sosialistista romua myyvää jobbaria. Juupajoelta ja Mikkelistä tullut tuulipukukansa osti mitä vain: laadukkaita Relax-kelloja, marlboroksi käärittyä mahorkkaa, kilahtamatonta kristallia ja neukkumitaleja, joista voisi tulla joskus ehkä arvokkaita. Ainakin myyjän väitteen mukaan.

Vuonna 1961 syntynyt Jüri kuvailee Kuumad 90ndad -kirjassa vapautumisen aikaa vauhdikkaaksi: ”Kaikki tiet oli juuri avattu ja ajoin Puolan tietä kuin hullu. Sinne sai viedä Vana Tallinnaa, Pille-pianoja ja kaikenlaista käsityöläistavaraa. Ja sieltä sai tuotua kymmenittäin sillä hetkellä suosittuja kasetteja.”

Jüri kuvailee myös, miten Vana Tallinnaa tuli sitten nappailtua itsekin sen verran, että piti hommata joku muu sitä myymään. Uuden itsenäistymisen alku oli yhtä ris­kin­ottoa.

Samana vuonna syntynyt Sirje kertoo saaneensa 1990-luvun alussa rahan sijasta palkaksi viinaa, Viru Valgeaa, viinatehtaalla kun oli töissä. ”Minun täytyi siis myydä sitä sitten eteenpäin, että sain kommunaalikulut maksettua ja rahaa elämiseen.” Aika sattui juuri Tallinnan pakkasten aikoihin, kun tuoreella valtiolla ei ollut varaa lämmittää asuntoja.

Juupajoelta ja Mikkelistä tullut tuulipukukansa osti mitä vain: laadukkaita Relax-kelloja, marlboroksi käärittyä mahorkkaa, kilahtamatonta kristallia ja neukkumitaleja.

”Elimme juuri valmistuneessa kolmikerroksisessa talossa, jossa piti olla kaikki mukavuudet. Talvella lämpötila oli sisällä 14 astetta.” Sirje ompeli ensin itselleen lämpimiä vaatteita vanhoista rytkyistä ja teki sitten siitä bisneksen ompelemalla muillekin.

Uudessa tasavallassa käytiin sotaa monin muodoin. Virossa tapettiin 1990-luvulla ihminen päivässä. Se oli Euroopan kärkiosastoa ottaen huomioon maan ja väestön koon. Terveys- ja sosiaalihuolto olivat sekaisin järjestelmänvaihdoksen takia. Suomalaisia seikkailijoita kävi kokeilemassa onneaan. Jotkut putsattiin jo Rotermannin korttelin tanssitytöistä ja rikollisista tunnetussa Lasso-baarissa, toiset päätyivät Lasso-baarin gangstereiksi.

Äitini sisusti ravintoloita 90-luvulla Tallinnassa ja luennoi sisustussuunnittelusta. Uudet ravintoloitsijat saattoivat olla gangstereita, entisiä poliitikkoja tai muita rikollisia tai sitten eivät. Maa oli niin nuori, ettei rikollisella ja nuhteettomalla ollut eroa. Valtiolta piti varastaa joka tapauksessa, kuten Neuvostoliitossa oltiin totuttu.

Kerran eräs äitini ravintoloitsija-asiakas, Väinö, katosi hotellibaariin saapuessaan. Hänen oli nähty astuvan hissiin, mutta koskaan hän ei tullut sieltä ulos. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui. Äitini menetti asiakkaan, joku puolison ja mahdollisesti joku vielä isänkin.

Istuessani kuluneessa Saksasta tuodussa mersussa matkalla kohti Mustamäen toria en sitä vielä ymmärtänyt. Tämän päivän Virossa lähihistoria on vieläkin kauempana. Jos minulla on asiaa Mustamäen torin tilalla olevaan Mustika-keskukseen, tilaan Uberilta Teslan alleni ja maksan siitä viisi euroa.

Relax-kelloja ei enää näy, ei neukkumitaleja eikä viisiraitaverkkareita. Mutta eipä näy sitä ravintoloitsija-Väinöäkään, joka katosi hotelliravintolan hissiin kaksikymmentäkuusi vuotta sitten. 90-luku verotti virolaisia, jotta nykyään kaikki olisi paremmin.

Ville Hytönen on Viroon muuttanut turkulainen runoilija ja kustantaja.

Kommentit