Eesti kirjavahetajalt1/2017

Raportti ajomatkasta

On vuosi 1982. Tallinna-talotyypiksi kutsutut Sitsin pienet puukerrostalot puhaltavat palaneen puun tuoksua ympäristöön. Suljen varovasti ulko-oven ja tervehdin naapuriani Jevgeniä.

Avaan ZAZ-968:ni oven töytäisemällä, sillä säilytän avaimia autossa. Ei ole mitään mieltä varastaa autoa tässä maassa.

Olen saanut auton vuosien hakemisen jälkeen ja asemani nöyristelevänä sosialistisen realismintoteuttajana kirjallisuuden alalla on edistänyt auton hankintaa. Varhainen teokseni, ”Idän ylväs joutsen”, levisi kaikkialle maahan kymmenien- ellei satojentuhansien painoksena.

Sitten liikkeelle. Olen kuullut, että Lasnamäen Kotka Kauplusissa olisi tänään häränhäntiä, joista saisi maittavaa keittoa. ”Lemmik”-keittomakkarastakin huhutaan. Lihaa olen syönyt viimeksi kai kaksi viikkoa sitten.

Ohi puuvillatehdas ”Baltex 2000”:n ja sen puisten työläisasuntojen, joihin oma puulämmitteinen yksiönikin lasketaan. Olen onnekas, sillä neuvostostandardi yhdelle hengelle on yhdeksän neliötä.

Ohi huonekalutehdas ”Standardin”, josta sain viime viikolla toisen tuolin asuntooni, tosin epävirallisia teitä. Suostuin kirjoittamaan tehtaan eräälle johtajalle pitkän onnittelurunon tämän 50-vuotisjuhliin ja hän antoi tuolin kuorman päältä.

Pysähdyn Paavlinkadun ABC:ssä ostamassa kilohailia, siis legendaarisen ”Sprotid”-tölkin matkaevääksi, sillä onhan Lasnamäelle jonkinlainen matka ja paikan päällä joutunen jonottamaan pitkääkin. Ostan myös kvassia, venäläistyyppistä kotikaljaa, kyytipojaksi.

Ohitan rantatietä pitkin vanhan kaupungin ja Raine Karpin upean uutuuttaan hohkaavan Linnahallin. Linnahall rakennettiin Moskovan olympialaisten purjehduskilpailujen näyttämöksi. Mikä paikka!

Vastaan tulee hajanaisesti vanhan Viron aikaisia puutaloja sekä hrusovkia, viisikerroksisia harmaatiilisiä tyyppitaloja. Neuvostoliitossa ei saanut rakentaa yli viisikerroksista taloa ilman hissiä, ja tämän takia koko neuvostomaa on täynnä viisikerroksisia taloja.

Pääsen ajamaan uutta Laagna-tietä, joka on Lasnamäen halkaiseva jylhä valtasuoni. Tie on varsin tyhjä, osin vielä valmistumisvaiheessakin, ja pääsen kaasuttelemaan sitä pitkin vapaasti. Avaan oikealla kädelläni Kirovin kalakombinaatin tuottaman kilohailipakkauksen ja autoon leviää kevyt ummehtunut tuoksu. Säilykkeet ovat pääosin kamalia, mutta tämä on kelvollista, leivän päällä jopa herkkua.

Pian pääsen jonottamaan! Ja vieläpä keskellä uutta ylvästä Lasnamäkeä!

On vuosi 2017 ja hyppään viisitoista vuotta vanhaan mersuuni keskellä Lasnamäkeä. Prismassa oli kuin olikin nyhtökauraa ja härkistä, joten huhut pitivät paikkaansa. Niistä ei tarvinnut edes taistella.

Olen ostanut mersuni Pärnun Super-Alkon takapihalta venäläiseltä jobbarilta. Edullinenhan se on, mutta pelkääjänpuolen ovi ei oikein pysy lukossa. Ostin auton ennakkopalkkiolla, jonka sain teoksestani Idän musta joutsen. Kirjaa ei tosin myyty kuin 450 kappaletta.

Sitten liikkeelle. Ensin ankealta Lasnamäeltä pois, alas Piritan ja kauniin Kadriorgin välistä rantakatua eteenpäin. Taas uusia komeita kerrostaloja. Aikovat laittaa joutomaa-alueen täyteen kalliita luksusasuntoja. Sitten ohi Raine Karpin suunnitteleman kamalan Linnahallin ja läpi hipstereiden Kalamajan. En malta odottaa ruokaa, joten avaan ostamani vegenakkipaketin ja syön yhden nakin ajaessani. Juon päälle koivunmahlalimsaa.

Koukkaan Pelgulinnan kautta ja huomaan taas kaksi uutta ravintolaa Telliskivi-kadulla, libanonilaisen sekä pohjoismais-tunisialaisen fuusiokeittiön. Hipsterit pörräävät design-kaupoissa ja kirpputoreilla.

Avaan kännykällä portin ja pääsen vihdoin kotipihalleni. Ruoan jälkeen menen saunaan ja poreammeeseen.

Naapurini Jevgeni tulee kyselemään vielä pihalla kuulumisia. Kerron, että täytän kohta 35 vuotta. Haluaisin tietää millaista täällä oli syntymävuonnani, siis 1982.

”Odotapa, niin minä kerron”, vastaa Jevgeni.

Ville Hytönen on Viroon muuttanut turkulainen runoilija ja kustantaja.

Kommentit