Pääkirjoitus2/2015

Aika kulkee, asioita tapahtuu

Epäonnistuminen oli, totta kai, näin jälkikäteen ajateltuna väistämätöntä. Idea, että vuoden jokaisessa numerossa käytäisiin läpi tiettyä jaksoa Kaltion historiassa, että kerrottaisiin lukijoille lehden toimitukseen ja julkaisuun vaikuttaneita seikkoja, oli ja on kovin kunnianhimoinen.

Jatketaan, kaikesta huolimatta. Ehkäpä Atte Kalajoen (1945–1963) ja Martti Asunmaan(1973–1983) päätoimittajakausien väliin jäävä vuosikymmen on liian tapahtumarikas tullakseen summatuksi muutamilla kappaleilla tai edes sivuilla. Tuona aikana lehteä luotsasivat Erno Paasilinna (numerosta 5–6/1963 numeroon 3–4/1964), Jorma Etto(5/1964–4/1965), J. Juhani Kortesalmi (vt., 5/1965), Pentti Airas (tuplasta 6–7/1965 tuplaan 7–8/1966), Niilo Partanen (vt., 1/1967–6/1967) sekä Turo Manninen (7–8/1967–8/1972) – näistä viisi ensimmäistä siis yhteensä vain neljä vuotta. Vaihtuvuus oli suurta, toimituskunnan ja lehteä julkaisevan Pohjankaltio Oy:n hallituksen välit usein myrskyisät.

Lehden sisällön kannalta tämä kausi on kuitenkin ehkä jopa tärkein. Eikä pelkästään siksi, että Kaltio osoitti kestävänsä melkein mitä vain. Ouluun oli saatu yliopisto ja Pohjois-Suomeen uusia kulttuuriresursseja, nyt saatettiin siirtyä tarjoamaan pohjoisen ihmisille asioita elämän kaikilta aloilta. Kaltio saattoi kirjoittaa niin maailman luonnon kestävyydestä kuin Prahan keväästä, niin verotuksen uudistamisesta kuin parapsykologiasta. Sanojen ”kulttuuri” ja ”taide” vierelle lehden kanteen tulivat ”tekniikka” ja ”talous”.

Kun nyt luin uudelleen tämän kauden Kaltioita, ainakin joka toinen artikkeli tuntui sellaiselta, jonka olisi voinut julkaista uudelleen tässä 70-vuotisnumerossa. Valinta oli siis täysin mielivaltainen, kun tilaa vanhoille jutuille jäi vain viitisen sivua. Kirjastoaiheisen artikkelin vuodelta 1964 valitsin nykyhetken kirjastokeskustelun takia, Annikki Kariniemenmuistelo 20-vuotisjuhlanumerosta (6–7/1965) kertoo hyvin lehden merkityksestä, ”Mielipidelehdistön aika” numerosta 1/1970 summaa kätevästi tuonhetkistä lehti-ilmapiiriä ja ”Riittääkö maapallo” samalta vuodelta paljastaa Kaltion aiheiston laajentuneen Pohjois-Suomesta globaaliksi.

Viimeinen mainituista osoittaa myös, että nykymaailman suurin haaste oli selkeästi nähtävillä jo 45 vuotta sitten: maapallon kyky selvitä ihmisrodun sille tuottamasta rasituksesta. Sekä se, haluammeko tehdä tarpeeksi selviämisen eteen.

Epäonnistuminen on väärä sana. Pikemminkin voisi puhua Platonin hengessä ideasta, jonka fyysinen manifestaatio ei koskaan saavuta idean täydellisyyttä. Tämähän on kuitenkin vasta juhlavuoden idean toinen osa, vielä neljä on jäljellä.

Näin 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi halusin etsiä muitakin syntymäpäiväsankareita: samanikäinen Oulun ensikoti (s. 32), puolet nuorempi Oulun taidekoulu (s. 17), vastasyntynyt Oulun katutaide ry (s. 27), 102-vuotias Oskari Jauhiainen (s. 41), kannessa 90-vuotias Reidar Särestöniemi. Taidetta ja hoivaa.

Yhteistä kaikille lehden jutuille, ehkä, kuten Kaltiolle kautta kaikkien näitten vuosien, on tilan haltuunotto. Oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä tilasta, Kaltio on – näin uskon – pyrkinyt aina laajentamaan sen kulttuurisia käyttötarkoituksia.

Ja tulee tekemään sitä edelleen. Minä lupaan.

Kommentit