Pääkirjoitus1/2018

Sininen on taivas

Tänä talvena on tuntunut siltä, että ainoa tilanteeseen sopiva tapa tehdä pääkirjoitus olisi jättää sivu täysin tyhjäksi. Syy on kirjattu tämän lehden sivulla 2. Muut ympärillä tapahtuvat asiat, kaikki hienot tai hyvätkään, eivät jaksa pitäytyä yhtä merkityksellisen tuntuisina kuin aikaisemmin.

Toki meitä ovat vaivanneet samaan aikaan myös pohjoisen pallonpuoliskon jokavuotinen pimeys sekä maailman ja kotimaan poliittisen ilmaston yhä vähenevä ihmisrakkaus. Kun kuollut ystävä on sellainen, joka osasi kohdata jokaisen vastaantulijan rakastavasti, puuttuu taas yksi keino suhtautua maailman yleiseen kovenemiseen.

Tänä talvena on kuitenkin koettu myös orastavia välkkeitä paremmasta. Sadattuhannet suomalaiset työntekijät ovat ilmaisseet tukensa niille sadoilletuhansille työttömille, joitten elinolosuhteita yltäkylläisen Suomen hallituksen uudet lait ja aktiivimallit ovat vääjäämättä heikentämässä. Ja jälleen yhden massasurman tapahduttua yhdysvaltalaisessa koulussa koulun oppilaat saavat kautta liittovaltion vastakaikua kampanjalleen vähentää aseiden määrää – vaikka presidentti Trump Kansallisen Kivääriyhdistyksen lobbaamana mieluummin pyrkisikin estämään kouluampumisia aseistamalla opettajia eli viemällä vain lisää ampuma-aseita luokkahuoneisiin.

Taistelua tyhmyyttä ja pelon lietsontaa vastaan käydään myös suomalaisissa medioissa, missä myötähäpeää on herättänyt muun muassa Helsingin Sanomien itse luoma kohu Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä ja jonkun oletetun mahdollisesta halusta poistaa se Ateneumin näyttelyseiniltä.

Ja samaan aikaan ilmasto. Maaliskuulle ennustellaan karmeita pakkasia – syynä parin–kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötilan nousu stratosfäärissä. Eikä niissä uutisissa tietenkään kerrota, kuinka korkealla maanpinnan yllä stratosfääri on. Itse pitäisi katsoa googlesta. Miksei media selitä omia uutisiaan tarpeeksi, jotta lukijat tietäisivät, mistä on kyse?

Stratosfääri on päiväntasaajalla 17–50 kilometrin korkeudessa, mutta napa-alueilla se alkaa jo noin kahdeksan kilometrin korkeudesta. Otsonikerros sijaitsee stratosfäärissä, ja ilma on siellä liian ohutta ihmisen hengittää.

Ohutta on ilma myös vuorilla. Tämänkin pääkirjoituksen kirjoittaminen viivästyi ylenpalttisesti talviolympialaisten takia. Ja akuutisti sen takia, että Saksa voitti Kanadan miesten olympiakiekon välierässä. Saksa. Kanadan.

Jotenkin tämä antaa minulle uskoa siihen, että kaikki voi kääntyä paremmaksi. Ainakin se on merkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista. Ihmisen vuosikymmenten ajan ilmaan laskemien freonien takia uhkaavasti ohentunut otsonikerroskin on pikkuhiljaa palautunut, kun ihmiskunta on muuttanut tapojaan.

Paremmaksi kääntyminen vaatii kuitenkin sitä, että katsomme ikäviä juttuja suoraan ja myönnämme niitten olemassaolon. Meidän pitää osata nähdä myös kaikki niin sanotut heikompiosaiset, katsoa heitä silmiin ja hyväksyä heidät siinä, sellaisina, omina itsenään, ja aloittaa keskustelu. Emme saa kävellä ohi.

Vastaantulijan kohtaamisessa Ilkka oli ehkä parempi kuin kukaan toinen ystäväni, puhumattakaan itsestäni. Vähintään se on muistettava.

Kommentit