Pääkirjoitus1/2020

Viivana tänne

Kuolema tulee, tiettävästi kaikille. Ainakin kerran elämässä. Syntymän pyrkimys on kuolema, vain kuolemassa eläminen saa jonkinlaisen merkityksen.

Silti me unelmoimme ikuisesta elämästä, joko kuoleman jälkeen tai sen kokonaan välttäen. Unelmoimme elämästä, jolla ei voisi olla tarkoitusta.

Kuolema tulee joka vuosi. Kierron huomaa etenkin maapallon napa-alueitten lähellä, missä kaiken elämän mahdollistava aurinko katoaa päiviksi, viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Ja napapiirien välissä kuolema tulee joka päivä, kun pallo kieräyttää itsensä taivaanrannantuijottajan ja tuon auringon väliin.

Kaiken jatkuva syklisyys, nietzscheläisittäin sanottuna ikuinen paluu, on kovin lohdullinen idea näinä massasukupuuton ja nopeasti muuttuvan ilmaston aikoina. Tämä on kaikki tapahtunut ennenkin; maailmankaikkeus, galaksit, aurinkokunnat ja niitten planeetat kiertävät omia ratojaan ja syklejään yhä uudelleen, välillä planeetta lämpenee, välillä jäähtyy. Ei pidä taistella luontoa tai luontoaan vastaan, sanoo taolainen.

Jotain kuolee ja jotain syntyy. Toisaalta termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan entropia lisääntyy aina ajan myötä: kaikki liikkuu kohti epäjärjestystä, tasaista ja yhdenmukaista harmautta päin. Suomessakin syntyvyys on vähentynyt niin, että viime aikoina maassamme kuolleitten määrä on ylittänyt syntyneiden määrän seitsemällä–kahdeksallatuhannella vuosittain. Silti keskimääräinen elinikä vain kasvaa.

Toisaalta suurin osa maailmankaikkeudesta näyttäisi olevan niin kutsuttua pimeää ainetta sekä pimeää energiaa, joista tiedämme enimmäkseen sen, ettemme tiedä niistä mitään. Näitä ei termodynamiikkakaan ole ottanut (tietääkseni) huomioon. Ehkä maailmankaikkeus ei romahdakaan. Ehkä kaikki jatkuu ikuisesti.

Kirkkoniemen kävelykadun päähän on Barents Spektakel -festivaalilla pystytetty kaksoisovi, joista toisesta ihmisiä ohjeistetaan kulkemaan sen mukaan, uskooko ilmastonmuutoksesta olevan juuri Kirkkoniemelle vain hyötyä vai pelkästään haittaa. On kuitenkin sen verran kylmä, etten jää seuraamaan, mitä ohikulkijat valitsevat.

En itse osaa valita. Ilmastonmuutos, tämä lämpeneminen, on toki nähdäkseni kokonaisuutena paha asia, mutta systeemille kokonaisuutena kehno juttu voi olla samaan aikaan systeemin pienelle osaselle hyödyllinen. Jo Oulunkin korkeudella kerrotaan kasvukauden pitenevän ja satojen paranevan huomattavasti, jos ja kun lämpötila nousee keskimäärin 2,5 astetta celsiusta.

Älkää huolestuko, ihmisen avustama ilmaston lämpeneminen on edelleen mielestäni huono juttu, joka meidän – ihmiskunnan – pitäisi onnistua pysäyttämään. Ja pystymmekin, jos paneudumme asiaan tarpeeksi toimeliaasti ja käytämme tavoitteeseen edes ne resurssit, joita nyt käytetään asevarusteluun ja turhaan sotimiseen. Pitää vain päättää, että lajimme säilyminen osana Maan ekosysteemiä on haluttavampi päämäärä kuin sen katoaminen.

Mahdottomalta näyttäviä asioita kuitenkin tapahtuu jatkuvasti. Tämä piskuinen Kaltiommekin on huhtikuun saapuessa sinnitellyt elävänä kulttuurilehtenä Oulussa jo 75 vuotta. Pieni ihme, mutta ehkä ihme kuitenkin.

PS. Seuraava numero on sitten se 75-vuotisjuhlanumero. Kaikista juhlinnoista enemmän lehden loppuosassa, mutta tässä sanottakoon se, että juhlanumeron onnitteluilmoitushinnasto alkaa 30 eurosta (+alv), joten ei pitäisi olla ainakaan yrityksille hinnasta kiinni. Lähestykää päätoimittajaa (paavo.heinonen@kaltio.fi) 23.3. mennessä, mikäli haluatte lisätietoja.

Kommentit