Pääkirjoitus6/2019

Yhä ylös yrittää

Olin ehkä seitsemänvuotias, kun lauloin ”Pientä nokipoikaa” Ynnin poikien koelauluissa. Pääsin kuoroon. En kuitenkaan viihtynyt siellä kovin pitkään – kärsivällisyyteni ei riittänyt äänenavauksen mamamamomomomumumutteluun, tai sitten alton kakkosmelodiat eivät tuntuneet hyviltä. Pikkuveljeni mukaan en vain osannutkaan laulaa, ja sain potkut.

Pieni nokipoika vaan
Uunin piippuun katoaa
Yhä ylös yrittää
Katolle hän kiipeää

Näin tiernapoikakilpailujen aikaan tällaistakin tulee mieleen. Ihminen pyrkii valoa kohti etenkin näin pimeän ajan keskellä.

Ympärilleen katselee
Auringonkin arvelee
Voivan sieltä saavuttaa
Siksi huutaa ”Hei hurraa!”
(Trad.)

Oulussakin rakennetaan yhä korkeammin, halutaan kurkottaa johonkin. Halutaan enemmän ihmisiä asumaan pienemmälle pinta-alalle. Eikä tämä ole kummallista; pyrkiihän ihminen puskemaan kykyjään ja teknologioitaan aina yhä pitemmälle, voimakkaammin, korkeammalle. Yhä odotamme hissiä avaruuteen, vielä emme ole keksineet, miten fysiikan lakeja venytettäisiin sitä varten.

Tai ehkä olemmekin keksineet. Olenhan minäkin lukenut tieteiskirjallisuudesta vaikka minkälaisia ihmeellisiä kuvitelmia, usein hyvin tieteellisesti perusteltuja. Fiktiossa ihmiskunta on tuhansia kertoja onnistunut käyttämään kotiplaneettansa resursseja kestävästi niin, että Tellukselta on voitu matkata galaksin muille asutuille planeetoille ja tulla sieltä vielä takaisinkin.

Tällä hetkellä näkymät ovat murheellisemmat. Ihminen saattaa ehtiä kehnontaa sen kotiplaneettansa elinoloja niin, että koko laji ehtii kadota ennen tähtienvälisen matkailun aktualisoitumista. Siksi haluamme lopettaa lentämisen, ainakin hetkeksi, siksi aikaa, että planeetan terveydestä saadaan varmistus.

Laskeudutaanpa takaisin. Tämän pääkirjoituksen yhteyteen pyysin kuvituksen sarjakuvataitelija Ilpo Koskelalta. Esittelemme tässä Kaltion toimituksen – eli enimmäkseen päätoimittajan – tulevaisuusvision Oulun torin alueelle.

Kuten huomaatte, remontoidun kauppahallin taakse on rakennettu torihotelli katettuine talvitoreineen. Toripolliisi ja Rantakadun varren makasiinit ovat nykyisillä paikoillaan – näiden väliin on unohtunut piirtää nykyinen torikahvila, vaan ehkä sitä ei tässä tulevaisuudessa tarvita. Olemassaolevaa ovat myös makasiinit hotellin ja rannan pyörätien välissä.

Remontoidun Radisson SAS -hotellin edustalla Autoranta on rakennettu kansiparkiksi, jonka päällä on jonkilainen tapahtumatorialue. Kirjaston taakse on Terwa Tower -hotellin sijasta rakennettu solakka näkötorni, jonka huipulla on pyörivä ravintola Näsinneulan tapaan. Korkeutta ei tarvita yhtä paljon kuin Tampereella, kun Oulu on varsin matalaa seutua.

Tärkeimmät muutokset on kuitenkin torin itsensä ympäristössä. Toria on tiivistetty siirtämällä rantamakasiineja torin ja laiturin välisen pyörätien viereen myös teatteritalon kohdalle. Lisäksi ”Ahtisaaren parkkipaikalle”, johon muutama vuosi sitten suunniteltiin ”Elämysten taloa”, on rakennettu läpinäkyvästä materiaalista talvipuutarha, jossa järjestetään kamarikonsertteja, runoiltoja ja muita pienimuotoisia kulttuuritapahtumia. Vaihtuva valaisu ja erikoiset kasvit tekevät talvipuutarhasta mukavan ympärivuotisen oleskelutilan.

Torialue ehkä pienenee hieman, mutta sinne mahtuu yhä luistinrata ja muita talvisia toimintoja. Rannan aitat estävät tuulta olemasta niin pureva kuin se nykyisin voi olla.

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille. Aioin tässä sanoa jotain muutakin, mutta unohdin sen nyt. Ja lupasin tämän tekstin taittajalle viimeistään viisi minuuttia sitten, ja tietokoneeni akku uhkaa vähitellen loppua. Olen tyyni.

Kommentit