Paperilehdestä5/2015

Teksti: Antti Leikas

Kaltio, muisti ja sananvapaus

Kuluvana Kaltion 70-vuotisjuhlavuonna olemme julkaisseet lehden entisten päätoimittajien tekstejä otsikon ”Kaltio, muisti ja sananvapaus” alla. Tällä kertaa vuorossa on Kaltiota numeroitten 4/2006–6/2008 ajan luotsannut kirjailija Antti Leikas.

Sananvapaus on perseestä – antakaa meille diktatuuri!

Tämänkö vuoksi ukkini otti sirpaletta kylkeensä Kannaksella 1944? Että saatiin tämä vapaus, nimittäin sananvapaus? Ja mihin sitä käytetään? Satatuhatta aivotonta idioottia saa huutaa internetin pusikoista mitä sattuu, mitään ajattelematta. Ei niin että näillä luupäillä olisi ajatteluun tarvittavia värkkejäkään. Mutta hävettää se silti, hävettää niin vietävästi.

Jos huutelijalle on nimi, ja vielä kansanedustajan nimi, hän saattaa joutua selittämään huutelujaan. Parhaimmillaan selitys on vain surkea – kansanedustaja kertoo olleensa satiirinen, eikä huuteluista siksi saa loukkaantua. Huonoimmillaan selitystä ei ole lainkaan, vain lisää huutelua ja pakoon juoksemista.

Selvyyden vuoksi: minä en ole tässä kirjoituksessa satiirinen, vaan kerron suoraan, että minua vituttaa, hävettää ja itkettää se kirjoitusten ja kommenttien taso, jolla Suomen kansan matala- ja ahdasmielisin väestönosa osallistuu keskusteluun vaikkapa pakolaisten auttamisesta.

Olen seurannut näitä keskusteluja etupäässä vaieten, koska olen pelännyt, että paska tarttuu, jos sitä hämmentää. Olen tehnyt siinä väärin. En saisi olla hiljaa, kukaan ajatteleva ihminen ei saisi olla hiljaa. Minun kuppini meni nurin ja putosin perseelleni, kun törmäsin äskettäin netissä sanaan ”suvakkihuora”. Suvakkihuora!? Palaan alkuun – tämänkö vuoksi ukkini otti sirpaletta kylkeensä Kannaksella? Että saamme julkisesti käyttää tällaisia sanoja ja vielä ylpeillä sillä? Käsitin että ainakin entinen kansanedustaja James Hirvisaari on ottanut termin aktiiviseen käyttöönsä. Mitä helvettiä? James Hirvisaari, ja te kaikki muut tällaisia sanoja käyttävät, oletteko menettäneet täysin järkenne? Näinkö me puhuttelemme toisia ihmisiä, hengittäviä ja tuntevia olentoja? Koska meillä on sananvapaus, niinkö? Missä vaiheessa unohtui, että vapauteen liittyy aina vastuu – tässä tapauksessa sananvastuu?

Paskaa hämmentävissä keskusteluissa pahinta on kokonaisten ihmisryhmien tuomitseminen. Minun mielestäni kaikenlaiset lokerot ovat perseestä. Ei ole olemassa enempää ”maahanmuuttajia” kuin ”perussuomalaisia” siinä mielessä, että voisimme arvioida yksilön luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä sen perusteella, että hän kuuluu tiettyyn puolueeseen tai on syntynyt muualla kuin Suomessa. Vaikka se olisikin kivaa. Minä olen valkoihoinen, lihaa syövä heteromies ja ajan ylisuurella bensaa hotkivalla öykkäriautolla. Edustan siis ihmisryhmää, joka kaikkein ankarimmalla otteella tuhoaa tätä maapalloa, joka päivä. Lisäksi olen koulutettu, moniarvoisuutta ja -kulttuurisuutta kannattava suvakkihuora, mikäli käsitän tuon sanan merkityksen oikein. Suvaitsen erilaisuutta ja haluan nähdä ihmiset yksilöinä, en edustamansa ryhmän jäsenenä.

Yksilö ei edusta ryhmää vaan omia tekojaan. Siksi kysyn teiltä, te säälittävät idiootit, molopäät ja pösilöt, joihin mielestäni kuuluvat esimerkiksi edellä mainittu J. Hirvisaari ja vaikkapa nykyinen kansanedustaja Olli Immonen, tällaista asiaa: Eikö teille opetettu kotona alkeellisiakaan käytöstapoja? Lopettakaa ihmisten loukkaaminen ja paskanpuhuminen. Menkää nurkkaan häpeämään ja avatkaa suunne vasta, kun sieltä tulee jotain kunnollista – jotain, mikä ei haise mädälle kahdensadan kilometrin päähän. Olli Immonen, ajattele minun ukkiani, joka otti sirpaletta kylkeensä Kannaksella 1944, jotta saatiin tämä vapaus, ja ajattele, mihin käytät sitä vapautta.

Tämä tekstini on osa suomalaista sananvapautta. En ole ylpeä tekstin tyylilajista tai argumentoinnista. Asiat pitäisi esittää paremmin, mutta en jaksa, koska olen niin pahoilla mielin. Jos emme tämän parempaan pysty tämän sananvapautemme kanssa, niin luovutaan koko paskasta. Elän mieluummin diktatuurissa kuin sananvapautta raiskaavassa demokratiassa. Häpeän mieluummin yhtä idioottia kuin sataatuhatta.

Lopuksi vielä, kuitenkin, yksi argumentti: Te kaikki ääliöt, jotka huudatte vaahto suussa, että kyllä tänne ahkerat, työteliäät ja koulutetut saavat tulla, mutta eivät laiskat lorvailijat. Oletteko ajatelleet yhtä ainoaa tulehtuneen persekarvan punaista sekuntia, että miksi ihmeessä ne, joilla on valinnanvaraa, tänne tulisivat, raukkamaisten puskastahuutelijoiden räntäsateen pieksämään maahan, kun muuallekin voi mennä? Ajatelkaa nyt se sekunti. Ajatelkaa minun ukkiani, ajatelkaa teidän omaa ukkianne, sitä, joka otti sirpaletta kylkeensä Kannaksella 1944.

Antti Leikas on kirjailija, joka toimi Kaltion päätoimittajana 4/2006–6/2008.

Kommentit