Paperilehdestä2/2019

Siemeniä ja aikaa ajattelulle

Norjan Huippuvuorilla sijaitsee syvälle kallion sisään louhittu siemenpankki, jonne on määrä säilöä maailman kaikkien viljelykasvien siemenet ja jäädyttää ne −18 celsiusasteeseen. Tätä siemenpankkia kutsutaan myös ”tuomiopäivänholviksi”. Näiden siementen on tarkoitus säilyä, vaikka kaikki muu ympärillä häviäisi.

Norjan Lofooteilla, Kvalnesin kylässä on taas aivan toisenlainen siemenpankki. Sitä ei ole louhittu maan sisään vaan päinvastoin: tämä siemenpankki tulvii valoa, avoimuutta ja ajatuksia. Paikka, The Place on suomalaisen nykytaiteen kuraattori ja professori Maaretta Jaukkurin nimeä kantavan säätiön residenssi, jonka toiminta alkoi mielenkiintoisella tavalla vuonna 2014. Mutta oikeastaan ne siemenet tähän paikkaan saivat alkunsa jo paljon aiemmin.

Jakamisen ilo

Tuntuu, että iloiset sattumat ja vääjäämätön kiinnostus aikaa kohtaan toistuvat Maaretta Jaukkurin rauhallisessa puheessa. Jaukkurin ura Pohjoismaisen nykytaiteen parissa on kunnioitettavan pitkä ja laaja. Rovaniemellä sotavuosina syntynyt Jaukkuri kasvoi Torniossa ja Helsingissä, missä hän oppi jo lapsena katsomaan asioita. Oppikoulun piirustuksen opettaja kylvi tyttöön siemenen, kiinnostuksen taidehistoriaa kohtaan. Tämä siemen sai rauhassa kypsyä ja kasvaa – ja lopulta tuottaa satoa.

Jaukkuri on ollut uransa alusta saakka kiinnostunut kansainvälisyydestä ja jakamisesta, keskusteluista. Tähän opetti myös ensimmäinen työpaikka Suomen Taiteilijaseurassa, jossa Jaukkuri kertoo oppineensa todella tekemään töitä taiteilijoiden kanssa ja arvostamaan taiteilijoiden näkemyksiä. 1980-luvulla Pohjoismaisen taidekeskuksen näyttelypäällikkönä toimiessaan Jaukkuri alkoi toteuttaa työssään myös taiteellista arviointia. Sanaa ”kuraattori” ei tuolloin juurikaan tunnettu ja koko nykytaiteen kenttä oli hyvin toisenlainen kuin tänään. Kuitenkin kansainvälisyyden ja liikkuvuuden edistäminen olivat jo tuolloin keskeisiä asioita.

– On osattava aina katsoa laajemmin ja päästävä ulos omista ympyröistä, vain tällä tavoin voi syntyä todellista dialogia, Jaukkuri pohtii.

Professori Maaretta Jaukkuri. Kuva Petri Summanen.

”On osattava aina katsoa laajemmin ja päästävä ulos omista ympyröistä, vain tällä tavoin voi syntyä todellista dialogia.”

Mutta dialogin ei tule tapahtua pelkästään taiteen sisällä, sillä silloinhan kyseessä ei olisi kunnon vuorovaikutus. Tässä piilee myös yksi syy siihen, miksi Jaukkuri alunperin kiinnostui nykytaiteesta: taide heijastelee aina ympärillämme olevaa yhteiskuntaa ja aikaa, jossa kulloinkin elämme. Taiteilija katsoo maailmaa omasta näkökulmastaan ja kokemusmaailmastaan ja jakaa tämän taiteessaan meidän kanssamme.

– Se, että olemme edes tietoisia maailmasta ympärillämme ja olemme avoimia katsomaan ja pohtimaan sitä yhdessä taiteilijan kanssa, on se alue, jossa kommunikointi tapahtuu.

Suomenlinnassa sijainneen Pohjoismaisen näyttelykeskuksen työrupeaman jälkeen Jaukkuri toimi lyhyen aikaa Moderna Museetin kuraattorina Tukholmassa. Vuonna 2007 Nykytaiteen museo Kiasman intendenttinä eläkkeelle jäätyään hän jatkoi töitä Oslon Kunstnernes Husin taiteellisena johtajana sekä Trondheimin yliopistossa ja Kuvataideakatemian kuratointiohjelman professorina. Edelleen visionäärinen kuraattori jatkaa aktiivisesti työtään Pohjoismaisen taiteen hyväksi.

Opettajana toimiessaan Jaukkuri on saanut kylvää ajattelun siemeniä myös muihin. Omissa töissään ja tehtävissään hän kertoo pitäneensä tärkeänä asiana ja etuoikeutena, että voi itse aina oppia uutta.

– Kuraattorin työ taas on tietynlaista kiteyttäjän ja editoijan työtä, ja tämä työ tapahtuu aina erilaisten kehysten sisällä.

Instituutio on nykytaiteessa yksi lähes vääjäämätön kehys, mutta ensisijaisesti kehyksenä toimii kuitenkin aina ympäröivä yhteiskunta ja kuraattorin paikka on tämän kehyksen sisällä.

Paikka näkemiselle ja ajattelulle

Vuonna 2018 valmistunut Lofoottien residenssi ja Maaretta Jaukkuri Foundation hakevat vielä toiminnalleen vakiintunutta muotoa. Ensimmäinen residenssivieras, taiteilija Shoji Kato vietti paikassa viime kesänä kaksi kuukautta ja taidehistorioitsija Kaija Kaitavuori sai kokea paikan todellisessa lumimyräkässä. Residenssi on tarkoitettu kaikille jotka ovat kiinnostuneet ajattelemisesta ja näkemisestä, ajasta ympärillämme. Kyseessä ei siinä mielessä ole perinteinen taiteilijaresidenssi työskentelystudioineen, vaan paikasta haluttiin mahdollisimman pelkistetty ja askeettinen, jotta tilaa ajattelulle ja olemiselle jäisi kylliksi.

Kuva Annika Wiström.

Jaukkuri toivoo residenssinsä tarjoavan tulevaisuudessa tilaa tyhjyydelle ja jopa tylsyydelle

Erityisen residenssistä tekee se, että se syntyi kirjaimellisesti taiteilijoista itsestään. Jakamisesta ja dialogeista, sekä iloisista sattumuksista. Maapalan Lofooteilla lahjoitti Jaukkurille taiteilija A. K. Dolven. Kuultuaan maapaikasta englantilainen kuvanveistäjä Antony Gormley alkoi kerätä Sothebyn huutokauppahuoneelle Lontoossa hyväntekeväisyyshuutokauppaa Jaukkurille tämän itse siitä tietämättä. Lukuisat arvostetut taiteilijat Anish Kapoorista Alfredo Jaariin sekä Esko Männikköön lahjoittivat teoksiaan huutokauppaan. Tuotto säätiöitiin ja varoilla perustettiin Maaretta Jaukkuri Foundation. Ajattelun paikan siemen oli valmis.

– Vieläkin sitä kaikkea on hankala uskoa todeksi. Niin syvän kiitollinen olen tästä kaikesta, Jaukkuri iloitsee.

Pohjoissuomalaissyntyisen arkkitehti Kimmo Aslak Liimataisen suunnittelema avara ja valoisa talo nousi vuoden 2018 aikana Kvalnesin maapalalle. Suurista ikkunoista on mahdollista nähdä koko talon läpi Lofoottien maisemaan.

Notkea aika ja arvokas tylsyys

Jaukkuri toivoo residenssinsä tarjoavan tulevaisuudessa tilaa tyhjyydelle ja jopa tylsyydelle, mikäli se tässä kauniissa maisemassa, jossa valo muuttuu koko ajan, on mahdollista. Puolalaisen sosiologi Zygmunt Baumanin ajatukset ajasta ovat olleet Jaukkurille tärkeitä. Teoksessaan Notkea moderni (alk. Liquid Modernity, 2000) Bauman kirjoittaa muun muassa nopeuden ja ajattelun yhteyksistä. Baumanin mukaan ajatteleminen vaatii pysähtymistä, lepäämistä ja jo otettujen askelien kertaamista. Kun ajattelija on saavuttanut paikan, on hänen syytä huolella tutkia ja pohtia, oliko ylipäätään viisasta tulla tuohon paikkaan. Nopeus ei edistä ajattelua eikä tulevaisuuden suunnittelua.

Jaukkuri näkee ajan ymmärtämisen ja sen käsittelemisen taiteessa tärkeänä asiana. Ehkä Lofoottien karu maisema, pohjoisen loputon taivas, antaa mahdollisuuden tähän ymmärtämiseen aivan erityisellä tavalla.

Helsingin keskustassa leijailee maaliskuun lunta. Raitiovaunut ja ihmiset käyvät kiireistä kulkuaan. Yhtäkkiä: kuin lumisade hetkeksi pysähtyisi tämän kaiken ylle. Aika ja liike jatkuvat; ajatus alkaa itää.

Lumi jatkaa leijailuaan.

Amanda Hakoköngäs on tervolalaislähtöinen Helsingisssä asuva visuaalisen kulttuurin opiskelija.

Kommentit