Paperilehdestä1/2017

Teksti: Paavo J. Heinonen
Kuvatiedot kuvateksteissä.

Suomen–Ruotsin-laivalla

Moni Suomen teattereista juhlistaa satavuotista itsenäisyyttä rakentamalla näyttämölle jälleen Tuntemattoman sotilaan, talvisodan tai jotain täältä Pohjantähden alta. Kemin, Oulun ja Kajaanin kaupunginteatterit ovat onneksi valinneet toisin. Viralliseen Suomi100-ohjelmistoon kuuluva yhteistuotanto Kultakausi – Strålande tider on kaksikielinen maabrändäysseminaari Itämerellä.

Mitä me Suomessa tunnemme ruotsinlaivoina ovat Pohjanlahden länsipuolella tietenkin suomenlaivoja, Finlandsfärjor. Suomenlaivat toivat sadattuhannet työn perässä Ruotsiin muuttaneet 1970-luvulla kesälomille kotipaikkakunnilleen ja tarjosivat etelän lentomatkoihin kykenemättömille hetken luksusta notkuvilla buffetillallisillaan.

EU:n ulkopuolelle jääneen Ahvenanmaan ansiosta laivat myyvät edelleen verovapaata alkoholia, ja monille viinaanmeneville suomalaisille Satumaa ei olekaan meren tuolla puolen vaan sen päällä. Ruotsinlaiva on suljettuna tilana myös suosittu paikka kaikenlaisille kokouksille ja seminaareille. Kultakausi muistuttaakin katsojaa eri puolueristeilyjen uutisoinnista, kun Suomen maabrändistä vastaavan kansanedustaja Väinö Niemen (Perttu Hallikainen, Kajaanin kaupunginteatteri) järjestämään brändiseminaariin mahtuu niin ihmissuhdesekoilua kuin pientä painintynkääkin.

Pohjois-Suomen teattereiden lisäksi Kultakauden tuotantoon osallistuvat ruotsalaiset kiertueteatteri Riksteatern sekä Norrbottensteatern. Riksteaternista mukana ovat käsikirjoittaja Jani Lohikari ja Matsia esittävä Kimmo Tetri, molemmat toisen polven ruotsinsuomalaisia. Matsin hahmoon on ammennettu molempien kasvukokemuksista – 1980-luvun Ruotsissa monet suomalaisvanhemmat lopettivat suomen puhumisen lapsille, minkä jättämiä minuuden aukkoja ja kielellisiä juuriaan Mats näytelmässä on lähtenyt Suomesta ja suomenlaivalta etsimään.

Suomalaisuutensa kadottaneen yksilön etsintä limittyy näytelmässä Suomen valtiollisen identiteetin etsintään, jota työtä sparraamaan Väinö Niemi avustajansa Niina Luodon (Annina Rokka) kanssa on palkannut brändikonsultti Olli Talvisalon (Mikko Korsulainen). Talvisalo pohjustaa 2000-luvun Suomen maabrändin rakentamista Suomen taiteen ”Kultakauteen”, joka Kalevaloineen, Sibeliuksineen, Gallen-Kalleloineen ja Sallisineen loi 1800–1900-luvuilla Suomen historian ja nykyhetken tarinan: karu, kylmä ja syrjäinen sisukkaitten sankarien ja synkkien salojen maa. 2000-luku vaatii tarinaan päivitystä, kun Tyko Sallisen ”Hallakin” edustaa Olli Talvisalolle vain sitä, että ”me jäädään jalkoihin, ellei me opita tunnetaloutta.”

Viides Kultakauden hahmo on kansanedustaja Väinö Niemen äiti Pirkko (Satu Tala, Kemin kaupunginteatteri), joka tuo laivalle niin abstraktin kuin konkreettisen kiinnikkeen Suomen agraariseen historiaan. Katsojia muistutetaan siitä, että maaseudun mullassa meidän kaikkien juuret ovat.

Eniten Kultakausi – Strålande tider muistuttaa kuitenkin siitä, miten tiukasti satavuotiaan itsenäisen Suomen juuret ovat kietoutuneet tuhatvuotisen Ruotsin valtakunnan historiaan. Suomenlaiva on aina myös Ruotsin-laiva. Teemaan sopivasti näytelmän käsikirjoitus on syntynyt ohjaajan pestin jakaneitten Oulun kaupunginteatterin Jukka Heinäsen ja Kemin kaupunginteatterin Riku Innamaan sekä Jani Lohikarin mutta myös koko työryhmän yhteistyönä. Esityksen tekeminen alkoi puhtaan pöydän ääressä, missä keskusteltiin kolmella kielellä rajoista, suomalaisuudesta ja identiteetistä. Sama keskustelu jatkui harjoituksissa ja jatkuu myös esityksissä, joita on vielä jäljellä Kemissä ja Kajaanissa.

Syksyllä Strålande tider – Kultakausi kiertää myös Ruotsia. Kaksikielinen esitys on tekstitetty sekä suomeksi että ruotsiksi jo Suomen-näytöksissä, joten vastaanotto ei kariudu ainakaan ymmärtämättömyyteen. Ja suomalaiseksi miellettyyn huumoriin ruotsalaisetkin ovat kai jo tottuneet Roy Anderssonin lakonisten komedioitten kautta, joten luulisi naurujen irtoavan aavan meren tuolla puolenkin.

Kultakausi – Strålande tider Kajaanin kaupunginteatterissa vielä 16.–18.3., Kemin kaupunginteatterissa 30.3.–1.4.

Kommentit