Viimeinen sana: Totuus kritiikistä ja viisi neuvoa

Paperilehdestä3/2020

Olen kirjoittanut elämäni aikana kolme kirja-arvostelua ja yhden elokuva-arvostelun. Kaikki niistä Kaltioon. Näistä vaatimattomista meriiteistä huolimatta kerron teille nyt kaltiolaisen kritiikin tulevaisuudesta.

Kritiikki saattaa sitä huonosti tuntevalle vaikuttaa mutkattomalta ja jopa vähäpätöiseltä tekstilajilta. Yksi syy tähän lienee sille julkaisuissa myönnetty vähäinen palstatila. Oikeasti kritiikki on vakava ja perin monimutkainenkin genre. Esimerkiksi käsitys yleisöstä on kritiikin kontekstissa hieman eri kuin muissa kirjallisuuden lajeissa: tärkein yleisö on kritiikin lukija, joka on myös teoksen potentiaalinen lukija. Kritiikin keskiössä olevan teoksen tekijääkään ei voi täysin unohtaa. Näistä huolimatta kriitikko käy vuoropuhelua ensisijaisesti itse teoksen kanssa. Perehtyessäni kritiikkiin tekstilajina olen törmännyt runsaaseen ja monipuoliseen keskusteluun, johon mahtuu erilaisia näkemyksiä ja teorioita sen tehtävästä, keinoista ja jo mainitsemastani yleisöstä.

Aikaa on kuitenkin rajallisesti; kaikki ei ole mahdollista. Kun on palanut loppuun useamman kerran ennen kolmeakymmentä ikävuottaan, on rajattava, eikä se ole aina taiteen kannalta paras vaihtoehto. Mutta joskus sekin on tehtävä. Muistetaan omat rajat! Tässäpä siis viisi yleispätevää ohjetta Kaltion uusille ja mikseipä vanhoillekin kriitikoille. Lupaan itsekin yrittää noudattaa niitä. 

Kritiikki ei ole sekalainen kokoelma kriitikon ajatuksia

Jos kriitikko tuntee esimerkiksi arvosteltavan tietokirjan aiheen hyvin, kannattaa hänen hyödyntää asiantuntemustaan arvostelussa. Kirjan aiheeseen liittyviä mutta siitä puuttuvia faktoja tai ajatuksia ei silti kannata ladella tekstiin vain huvin vuoksi. Jos teoksen tekijältä on mielestäsi jäänyt jotain olennaista mainitsematta tai teoksessa on faktuaalisesti epätarkkaa tai ristiriitaista tietoa, kannattaa niistä ehdottomasti mainita. Myös omia ennakko-odotuksia voi vertailla itse luku- tai taidekokemukseen.

On kuitenkin tärkeää tehdä lukijalle selväksi, milloin kyseessä ovat kriitikon omat teokseen tai sen aiheeseen liittyvät pohdiskelut ja milloin viitataan suoraan teoksen olemassa olevaan sisältöön.

Ei mitä vaan miten

Kritiikin tarkoitus ei ole tiivistää tyhjentävästi teoksen sisältöä lukijalle. Sitä varten on olemassa itse teos. ”Saako mitään enää kirjoittaa”, saattaa joku nyt puuskahtaa. Itsekin välillä kipuilen kritiikin suunnan kanssa. Kun epätoivo ja hämmennys ovat jo saaneet minusta otteen, on kysymyssana ”miten” auttanut eteenpäin: miten ja millä keinoilla ja tekniikoilla teos käsittelee aihettaan?

Itselleni haastavimpia kritiikin kohteita ovat teokset, joista pidän erityisen paljon. Luen ja yhtäkkiä jotain läikähtää henkitorvessa, ja olen että joojoo lisää tätä aah, mutta sitä, mitä oikeasti tapahtuu teoksen sivulla, on vaikea sanallistaa. Voimallisen kokemuksen jälkeiseen raukeuteen jääminen sallittakoon lukijalle. Tässä vaiheessa kriitikon pitää kääriä hihat ja ryhtyä töihin. Pelkkä ”kertoo rakkaudesta ja merestä” ei riitä. Alkaa selvitystyö, jossa seuraan lukukokemukseni kinttupolkua taaksepäin ja kysyn itseltäni, miten tässä näin kävi.

Kritiikki vaatii siis myös rehellistä itsetutkiskelua. Tämän yhteiskunnassamme aliarvostetun taidon harjoittamisesta ei ole kenellekään haittaa.

Perustele!

Mitä mieltä ikinä onkaan kääntäjän tietystä sanavalinnasta, tietokirjailijan teoksessaan käyttämästä teoreettisesta viitekehyksestä tai romaanin juonikoukeroista, on ensisijaisen tärkeää kertoa, mihin oma mielipide perustuu. Perusteluiden hahmottelu paperille auttaa myös ymmärtämään paremmin omaa kokemusta teoksesta. Se myös selkeyttää kriitikolle itselleen, kumpuaako hiertävä sanavalinta jostain omasta henkilökohtaisesta ongelmasta tai mielivaltaisesta preferenssistä vai onko kyseessä jokin yleispätevämpi, potentiaalisesti myös lukijaa kiinnostava asia.

Opi konkareilta

Lue kritiikkejä! Suomessa toimii pieni mutta asiantunteva kriitikkojen ammattikunta. Pidän säännöllisesti Kaltioon kirjoittavan Marjo Jääskän selkeästä ja informatiivisestä tyylistä. Kritiikistä tekstilajina mielenkiintoisesti kirjoittava kriitikko on esimerkiksi tähän Kaltion numeroon kirjoittanut Maria Säkö. Myös Nuoren Voiman päätoimittaja Maaria Ylikankaan aiheeseen liittyvät blogitekstit ovat tutustumisen arvoisia.

Pidä oma tyylisi

Pidä se!

Kommentit