Kaltion uudistuneet sivut julkaistu osoitteessa Kaltio.fi

Lehtiarkisto > Kaltio 5/2013 > Erilaisen isoisän muotokuva
Bookmark and Share

ERILAISEN ISOISÄN MUOTOKUVA

 

Teksti: Suonna Kononen, kuvat: Silja Vehkalampi ja Jyrki Poussu

 

Muun muassa Kaltiota ja Merikoskikerhoa perustamassa olleen Reino Rinteen (1913–2002) syntymästä tuli heinäkuussa kuluneeksi sata vuotta. Pyysimme Rinteen tyttärenpoikaa, joensuulaista toimittajaa ja muusikkoa Suonna Konosta muistelemaan ukkiaan. Kononen julkaisi keväällä 2013 myös kirjallisen äänilevyn Rinne – Sävelrunoelma Reino Rinteen teksteihin.

 

Suonna Kononen ja Reino Rinne, kuva Silja Vehkalampi

Suonna Kononen ja Reino Rinne Kuusamon Kiutakönkäällä kesäkuussa 1999 Kuva Silja Vehkalampi

 

1970-luvun puoliväli, Kemi. Vanhemmat nukkuvat. Heräämme pikkusiskon kanssa ja ihmettelemme, että ukki on meillä, vaikkei vielä illalla ollut. Kuusamoonhan on pitkä matka, 300 kilometriä.

 

Ukki on erilainen kun yleensä, vaisu, puhuu sopottaen, pyytää pihalle apuun etsimään hävinneitä tekohampaitaan.

 

– Miksi ne ovat hävinneet, kysyy sisko.

 

– Ehkä joku pieni hiiri on ne vienyt, vastaa ukki.

 

Hampaat eivät löydy. Kuvittelenko nyt, että havahdun ensimmäistä kertaa myötätunnon tunteeseen?

 

Tämä on lapselle juuri oikea tapa nähdä vilaus Pohjois-Suomen retkille häviävästä taiteilija-Rinteestä. Kohta sitä Rinnettä on enää legendoissa. Kuinka kokonainen Rovaniemelle ladottavaksi matkalla ollut Koillissanomat-raakatekstinippu hävisi eräällä retkellä, ja Rinteen piti kirjoittaa krapulassa ulkomuistista uusi lehti.

 

*

 

1980-luvun alku. Punainen tippa-Renault kyntää Kuusamon talviasunnon ja Posion Suonnansaaren kesäkodin väliä. Saarelaisen mieli on rauhaton: onko kirkolla tärkeää postia, onko saaressa kaikki hyvin. Näillä reissulla me lapset saamme olla mukana, kuunnella loputtomiin ukin autolauluja, Kymmenen virran maa, Nälkämaan laulu, oma Koillismaan laulu.

 

Ukki on jo pitkälle seitsemännellä kymmenellään, ruvennut elämään Toivo Rautavaaran oppien mukaan. Saaren pirtin pöydällä kuivuvat halki kesän seuraavan talven yrttiteeainekset, joita ukki zenmestarin tavoin valmistelee: kanervankukka, horsman, mustikan, koivunlehdet. Jokainen aamu alkaa uinnilla Kitkassa, olipa vesi kuinka karkaisevaa tahansa. Saaren polttopuuhuolto ja risusavotta käyvät kuntoilusta.

 

Tee- ja puutehtaan rinnalla toimii täydellä teholla tekstitehdas. Kirjoituskone alkaa paukkua uusia runoja ja uforismeja aamuneljältä.

 

Olen yrittänyt lukea ukin runokirjoja. ”Samojen paskiaisten” kirosanat naurattavat, mutta saaren vanhat Aku Ankka -niput viehättävät enemmän…

 

Vanhempana tajuan, että Rinne on elänyt 1980-luvun alussa uutta kevättä. Tuotannon 1970-luvun lopun mustasta ja maailmantuskaisesta syöveristä – synkimpänä esimerkkinä vuoden 1977 suorastaan punk-henkinen Hirmuliskojen aikaa – on päästy uuteen valoon. Kimalaja (1981) ja Jumalainen vesi (1983) ovat maailmanluokan kirjallisuutta.

 

*

 

1989. Olen nuori kuopiolainen luontoaktivisti ja keikun Talaskankaan hongassa, vaikka minun pitäisi olla fysiikan tunnilla. Reino-ukki lähettää Talaskankaalle tervehdyksen koko porukalle.

 

Lukion jälkeen lähden siviilipalvelukseen. Ukki hyväksyy ratkaisun, ja miksei hyväksyisi, kirjat ovat täynnä koeteltua pasifismia. Koskaan en ole kuullut ukin kertovan meille lapsille sotajuttuja; aika moni muu olisi rehvastellut loppuelämänsä, kuinka näki Lapin sodassa Rovaniemen palon.

 

1990-luvulla luen ukin Luotiin Koillismaa -muistelmista, että talvisodassa Vienan korvessa ukki tuijotti kuolemaa silmiin. Kaukopartioretkellä venäläissotilas ponnahti katajapensaan takaa käsikranaattia virittäen. Ukki pystykorvineen oli nopeampi.

 

Minua ei olisi olemassa ilman, että joku on ammuttu. Mietin sitä.

 

*

 

1994. Nuorta miestä ajaa pakkomielle tehdä musiikkia. Folkkia, miestä ja akustista kitaraa. Julkaisen ensimmäisen oman levyn, Sähkökatkoksen. Perhepiiristä ehdotetaan, että kokeilisin säveltää ukin runoja. Innostumme molemmat. Tunnen kohtaavani ukin ensimmäistä kertaa väärtinä, liki tasavertaisena taiteellisella tasolla, kun istumme Suonnansaaren pirtin pöydän ääressä ja mahdutamme ”Anna minulle atomipommin” säkeitä laulun riveille mahtuviksi. Ukki kertoo, kuinka runo ryöppysi hänelle automatkalla Etelä-Suomesta Kuusamoon, ruskaisen maan halki.

 

Julkaisen ensimmäiset Rinne-sävellelmäni omakustannekasetilla, jonka painos on 100 kappaletta. Sitä päätyy lähipiirille, joka suhtautuu asiaan suopeasti, nopeasti unohtaen. Ukki kannustaa.

 

Käyn seuraamassa ukin promootion Oulun yliopiston kasvatustieteen kunniatohtoriksi. Tapaan Kalle Päätalon, joka tohtoroidaan myös. Koillismaan luojat virnuilevat silintereissään ja frakeissaan vierekkäin kuin pikkupojat.

 

*

 

2000-luvun alku. Ukin voimat alkavat ehtyä. Kauan jatkunut kirja vuodessa -tahti on katkennut muistelmiin 1995, viimeinen käsikirjoitus tahmoo. ”Kuinka me saataisiin näistä lauluista konsertti”, ukki kysyy videolla, jonka äiti kuvaa, kun Kuusamon sohvalla soitan ”Kuusamon kosket” -sävellystäni.

 

Saan nykyiseen kotikaupunkiini Joensuuhun soiton Kuusamosta 2002. Ukki on siirtynyt siihen Antimaahan, josta niin kauniisti kirjoitti, äiti kertoo.

 

Kaivan hyllystä kirjoja, ”Sammalennostajaan” tulee välittömästi sävel sähkeenä tähdistä. Esitän kappaleen hautajaisten jälkeisessä muistotilaisuudessa. ”Minä haluan kirjoittaa, jumalauta! En minä esiinny kiltisti ruusuke leuan alla, muodikkaasti pukeutuneena kuin leijona…”

 

Kuvataiteilija Raimo Jaatisen valmistama Reino Rinteen muistomerkki.

 

*

 

2012. Ukin 100-vuotisjuhlavuosi alkaa lähestyä. Tiedän, että minun on palattava pöytälaatikkoon jääneisiin Rinne-lauluihini. Yhtyeet, joissa olen soittanut, ovat marginaaleissaan menestyneet kohtalaisesti vuosikymmenen mittaan, Folkswagen, Huojuva lato. Tiedän, että osaan tehdä Rinteistä hyvän kokonaisuuden, paremman kuin 1990-luvun kaseteista.

 

Freud Marx Engels & Jung -yhtye yöpyy kotonani Joensuun-keikkareissullaan. Laulaja Pekka Myllykoski näkee seinälläni Rinteen kuvan ja alkaa tapailla ulkomuistista ”Samoja paskiaisia” -runoa. Hän ei tiedä sukulaisuudestamme. Tajuan, että Lappi-harrastaja, Mystinen metsätyömies Myllykoski on saatava Rinne-levylle mukaan.

 

Pentti Fagerholm, Yleisradion pääkuuluttaja evp, kosminen suomalainen radioääni, on ollut kauan Rinteen parhaita kavereita. Itsekin olen hänet monesti lapsena Kuusamossa ja Posiolla tavannut. Kirjoitan Fagerholmille levyhankkeestani, hän soittaa ja sanoo lähtevänsä mukaan. Kuten nuorempi radiokollegansa Radio Suomesta, Petri Rinne, serkkuni, niin ikään Rinteen tyttärenpoika.

 

Tällä porukalla saamme Rinteen moniäänisyyden purkkiin. Minä laulan, Fagerholm, Myllykoski ja Rinne lausuvat vuoron perään. Levylle valikoituvat Rinteen tärkeimmät runot.

 

Kun levyn Kuusamon julkaisukonserttia aletaan puuhata satavuotiskesälle 2013, minulle ei ole yllätys, että koko Rinne-lausujatiimi haluaa hankkiutua pääkaupunkiseudulta paikalle, vaikken järjestäjien puolesta osaa vielä luvata kulujakaan korvattavan. Raha on sivuseikka. Nyt tehdään kunnianosoitusta Rinteelle.

 

”Otetaan hotellin baarissa lasillinen Reinolle konsertin jälkeen”, ehdotan Fagerholmille.

 

”Ei, vaan kaksi.”

 

Kuten otetaankin.

 

Lisätietoa Suonna Konosen Rinne-levystä www.suonna.net

 

Teksti on lainaus Anna minulle atomipommi -teoksen (1970) runosta "Uusi huuto".


 

 

 

 

 

Reino Rinteen muistomerkki paljastettiin Rinteen 100-vuotisseminaarin aluksi Kiutakönkäällä 5.6.