Tanssi

Kalevalainen tajunta laajenee

TaikaBox: Born Old – Tietäjä iänikuinen. Yhteistuottaja, JoJo – Oulun Tanssin Keskus. Kesto 40 min. Koreografia Tanja Råman, visuaali- ja ääniympäristö John Collingswood, tanssi ja laulu Marjo Kiukaanniemi.

Esitykset Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla Teatterin Vinttikamarissa lauantaina 5.5. klo 11 ja 14.

Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla nähdään myös maaliskuussa kantaesityksensä saanut TaikaBoxin tulkinta Kalevalan hahmoista.

Mitä tiedät Kalevalasta?

Kahdeksanvuotias miettii. ”Lemminkäisen. Se uhkas jotain tyyppiä kolme kertaa. Sen vihollinen on Loihu.”

Niinkö?

”Ei kun Louhi. Se tekee pakkasta. En tiedä ketään muuta.”

Kuulostaako Väinämöinen tutulta?

”Joo, se joutu Antero Vipusen vatsaan!”

Ehkäpä Tietäjä iänaikuinen − Born Old avartaisi koehenkilömme kalevalaista tietoisuutta: koreografi Tanja Råmanin, visualisti-äänisuunnittelija John Collingswoodin sekä tanssija Marjo Kiukaanniemen teos elävöittää kansalliseeposta laulun, tanssin ja tarinoinnin keinoin.

Lähtöasetelma on hieman kuin muskarissa. Yleisö istuu pienen pyöreän näyttämön ympärillä tuoleilla ja patjoilla. Lapsen luonteva paikka on lattialla aikuisen jalkojen juuressa.

Miellyttävän rauhallinen ja lähelle tuleva esitys poimii Kalevalasta jokusen ainesosan. Aluksi maailma tietysti syntyy sotkan munasta, minkä jälkeen Väinämöinen muun muassa luo kasvit, lähtee Pohjolaan, ryöstää sammon, pakenee ja taistelee merihirviö Iku-Tursoa sekä Pohjan akkaa vastaan. Lemminkäisen silpomiseen ja Kullervon verilöylyyn ei lasten kuullen viitata.

Väinämöis-keskeisten tapahtumien ohella huomio kiinnittyy kauniiseen äänimaisemaan: Collingswood kasaa Kiukaanniemen laulusta viiveen avulla harmonioita, joissa sävelet kerrostuvat kuin laulajia olisi useampia.

Lähes yhtä hyvin toimii toinen tekninen keino, näyttämön digitaalinen ”maalaaminen” valolla. Esimerkiksi luomisjaksossa lattiaan piirtyy Kiukaanniemen liikkeiden perässä vihreitä versoja ikään kuin tanssija maalaisi ne. Mainiolta näyttää myös sammon visualisointi hammasrataskoneistoksi, joka rakentuu pikkuhiljaa yhä mutkikkaammaksi ja nopeammin pyöriväksi.

Tuloksena on sympaattisen pienimuotoinen ekskursio muutamaan kalevalaiseen teemaan. Tästä on hyvä jatkaa itse eepokseen. Lähempään tutustumiseen kannustaa (ainakin maaliskuisessa esityksessä käyty) loppukeskustelu yleisön kanssa.

Näytöksen jälkeen katsojilla on mahdollisuus kokeilla, miten valoefektit reagoivat heidän omiin liikkeisiinsä. Nyt ainoa lapsikatsoja − testihenkilömme − maalasi hetkessä koko lattian. Riittääköhän tila useammalle?

Valolla maalaaminen merkitsi kahdeksanvuotiaalle esityksen huipennusta. Mutta laajeniko kalevalainen tajunta? Oliko tarinassa jotain uutta?

”Se merihirviö. Ja se tyyppi, joka tuhos laivoja!”

Näin sivistys karttuu; uutta oli myös Ututyttö, joka huokui sumun sammon ryöstäjien kiusaksi. En tiennyt, että Kalevalassa on sellainenkin.

Kommentit