Teatteri1/2016

Laulu vapaudesta

Oulun kaupunginteatteri: Laulu koti-ikävästä. Käsikirjoitus ja ohjaus Mika Ronkainen, lavastus Kalle Nurminen, musiikin johto Olli Tuomainen, päärooleissa Aki Pelkonen ja Hannu Pelkonen.

”Jätä se siihen, kevväällä se on paljon keviämpi.” Tämä lause on yksi Laulu koti-ikävästä -näytelmän koskettavimmista. Yleisön huomio on vangittu kuvittelemaan näkyä, jossa keski-iän harmaaseen vaiheeseen siirtynyt mies työntää eteenpäin yhä suuremmaksi käyvää lumipalloa. Koko elämänsä ajan raskasta ruumiillista työtä tehnyt mies ei helpolla luovuta edes kuvitelmissaan, mutta tämä tehtävä on toivoton. Vapautuksen tuo ääni, joka kehottaa lopettamaan tuon turhan ja tarpeettoman homman. Ja siihen jää entinen alkoholin pilaama elämä ja alkaa uusi vaihe, joka huipentuu yhteiseen automatkaan lapsuutensa Ruotsia etsivän, itsekin jo keski-ikää lähestyvän, pojan kanssa.

Poika on Suomi-rockista tunnettu Kai Latvalehto (Aki Pelkonen) ja isä hänen isänsä Tauno Latvalehto (Hannu Pelkonen). Esityksessä matkataan Oulusta Göteborgiin, jossa perhe asui noin kymmenen vuoden ajan Kain lapsuudessa 1970-luvulla. Kahden ihmisen kokemusten kautta pohditaan suomalaisten massamuuttoa Ruotsiin ja pyritään ymmärtämään sukupolvien välistä kuilua.

Mika Ronkaisen samannimisen dokumenttielokuvan pohjalta sovittama näytelmä on ennen kaikkea kuvaus siitä, miten elämänmuutos tulee eteen ehkä yllättäen mutta silti vaativana. Se kuvaa myös sitä, mitä muutos saa aikaan – niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Muutoksen tullessa voi joutua valitsemaan elämän ja kuoleman välillä, kuten Tauno tekee suhteessa alkoholiin. Kai puolestaan päättää ottaa selvää Ruotsi-lapsuudestaan, kun arvelee sen liittyvän raskaaseen sivullisuuden kokemukseensa.

Laulu koti-ikävästä on myös klassinen kehityskertomus, jossa molemmat päähenkilöt kehittyvät ja kasvavat. Erityisesti muutoksen näkee Taunossa, joka kypsyy jonkinlaisen Ryysyrannan Joosepin, Uuno Turhapuron ja Matti Nykäsen yhdistelmästä kohti leppoisan ja kypsän isovanhemman roolia.

Näytelmää katsoessa ei elokuvan nähneenä pysty välttämään hienoista vertailua. Teoksissa on paljon samaa, kuten loistava musiikki sekä isän ja pojan hiukan töksähtelevä ja humoristinen, usein sarkastinenkin, keskustelutyyli.

Näytelmässä pomppaa esille tämänhetkinen maahanmuuttokeskustelu. Osittain se toimii, kuten Tauno-isän sääliessä nykyisiä maahanmuuttajia, mutta joiltakin osin se on turhan alleviivattua. Esimerkiksi musliminaiset ja tummaihoiseksi maahanmuuttajaksi muuntautuva, rasistisen huutelun kohteeksi joutuva Kai ovat dramaattisesti komeita kohtauksia, mutta tuntuvat tarpeettoman mahtipontisilta suhteessa kokonaisuuteen. Vähempikin olisi riittänyt.

Laulu koti-ikävästä on koskettava ja hyvin toteutettu näytelmä, jonka äärellä ajautuu pohtimaan vanhemman ylivertaista valtaa, lapsuuden kohtalokkuutta, toiseutta ja elämän ja ihmisen rajallisuutta. Perussävyinä ovat melankolian ja ymmällään olemisen lisäksi toivo ja elämänkipinä, joka yllättää kuin pilven takaa auton tuulilasiin hyökkäävän auringon valo.

Laulu koti-ikävästä Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä koko kevään.

Lisätietoa näytöksistä ja lipunmyynti täällä

Rebekka Naatus ajattelee pyydettäessä, kirjoittaa ja puhuu pyytämättäkin sekä toimii työkseen tiedottajana Oulun seurakuntayhtymässä.

Kommentit