ElokuvaVerkkoartikkeli5/2019

Yhteiskunnallinen komedia kapenee loppua kohti

Blinded by the Light. 115 min. Ensi-ilta 8.11.2019.

Ohjaus Gurinder Chadha; käsikirjoitus Sarfraz Manzoor, Gurinder Chandra, Paul Mayeda Berges; pääosissa Viveik Kalra, Kulvinder Ghir, Meera Ganatra, Dean-Charles Chapman.

1980-luvun lopun Britanniassa elävää teini-ikäistä Javedia kiusaa moni asia: rasismi, patriarkaalinen pakistanilainen perhekulttuuri, thatcherilainen kurjistamispolitiikka, tästä seuraava isän työttömyys, köyhyys ja näköalattomuus. Toivoa tuo oma kirjallinen kunnianhimo, joka kuitenkin törmää traditionaalisen isän tyrkyttämiin roolimalleihin. Myös kiinnostus popmusiikkiin sotii perinteitä vastaan.

Kulttuuriset ristiriidat aiheuttavat identiteettikipuilua, joka liittyy käytännön kysymyksiin: Miksi jäädä pois englantilaiskaverin bileistä? Uhmatako isän tahtoa? Pyrkiäkö toteuttamaan kirjallisia haaveita? Tapaillako tyttöjä salassa?

Oma ääni löytyy Bruce Springsteenin musiikista. Uskoontuloa muistuttava kuuntelukokemus antaa Javedille identiteetin: hänestä tulee ”Pomon” muslimifani, joka tarvittaessa puhuu Springsteen-sitaatein. Yleiskäsitteillä pelaavat biisit vastaavat moneen tarpeeseen: ne toimivat omien tuntojen ja haaveiden tulkkina ja isäkapinan keinona, rakentavat uudenlaista avarampaa identiteettiä (traditionaalisen jäykkyyden vastapainoksi) ja auttavat jopa puolustautumaan rasisteja vastaan. Päähenkilön ympärillä leijailevat tekstinpätkät selventävät sisältöä ei-faneille.

Komediallisuudesta huolimatta kokonaiskuva pysyy pitkään arkisen realistisena. Esimerkiksi kirpputorille sijoittuva musikaalikohtaus tapahtuu suurimmaksi osaksi Javedin mielikuvituksessa. Springsteenin musiikilla on samankaltainen tehtävä kuin miesstrippauksella Housut pois! -elokuvassa: se on toivon ja yhteisyyden väline ankeissa olosuhteissa.

Yhteiskunnallinen todellisuus kuvataan pääosin moniulotteisesti. Niin sanotun feelgood-elokuvan kliseet saavat vallan kohtauksessa, jossa kaverikolmikko juoksee ja tanssii läpi kaupungin musiikin luomaa yhteisyyttä juhlistaen. Toisaalta elokuvan jälkipuoliskon keskeinen kohtaus kokoaa ristiriidat vakuuttavasti yhteen: Javed häipyy siskonsa häistä – kyseessä on perinteinen järjestetty avioliitto – ostamaan lippuja Springsteenin keikalle. Sillä aikaa fasistisen National Frontin mielenosoittajat pahoinpitelevät hänen isänsä. Kapinoidessaan väljemmän identiteetin puolesta hän tulee pettäneeksi oman yhteisönsä tilanteessa, jossa siihen kohdistuu ulkoinen uhka.

Lopun keskeiseksi teemaksi kohoaakin oman taustan ja individualismin yhteensovittaminen – sovinto isän kanssa. Samaa teemaa käsittelee elokuvan pohjana oleva teos, Sarfraz Manzoorin omaelämäkerrallinen Greetings From Bury Park: Race. Religion. Rock’n’Roll. Selvää kuitenkin on, että Blinded by the Light kaventaa alkuperäisteoksen materiaalia (ymmärrettävistä tilasyistä) ja sävyjä (vähemmän ymmärrettävän silottelun tieltä). Jo katsoessa herää esimerkiksi kysymys, miten Springsteen-muslimifanin identiteetti suhteutuu edessä olevaan islamistisen terrorin nousuun. Kirja tiettävästi tarkastelee tätä aspektia hyvin vakavasti. Lisäksi sekä köyhyyden että sukupolvisovinnon kuvaus ovat synkempiä.

Elokuvaa voi luonnehtia yhteiskunnallisen ongelmakuvauksen komedialliseksi kevytversioksi. Sellaiseksi se on pitkään huomattavan monitahoinen, mutta lopetus pyrkii pilaamaan tämän: Springsteen otetaan sillanrakentajaksi niin sukupolvikonfliktissa, identiteettiristiriidassa kuin parisuhdekriisissäkin, ja hänen sanoitustensa siteeraus saa liki raamatullisen sävyn. Samalla Blinded by the Light laimenee menestystarinaksi ja harmoniseksi idylliksi, joka koskettaa siinä määrin kuin sentimentaalinen elokuvasatu voi tehdä.

Ja koskettaahan se, jos ei liiaksi kiusaannu siirappisista kerronnallisista konventioista ja kysymyksestä, miten äkisti tukahtuneille ristiriidoille on sittemmin käynyt. Finaalin fantasianomaista liikuttavuutta ei voi kiistää, mutta sen kapea-alaisuus palauttaa mieleen toisen elokuvakokemuksen, joka täydentää kuvaa sillä, mitä onnellinen loppu ei salli.

Hanif Kureishin (yllättävää, ettei hänen nimeään tuoda esiin kohtauksessa, jossa isä tivaa Javedilta, keitä pakistanilaiskirjailijoita muka on olemassa) käsikirjoittama My Son the Fanatic (1997) kertoo lähes päinvastaisen tarinan. Tuon elokuvan poika hylkää rockin ja assimiloituneen isänsä ja kääntyy fundamentalistimuslimiksi. Isä, vanha taksinkuljettaja – pakistanilaissiirtolaisten ammatti, josta Javedin isä haluaa pysyä erossa – päätyy pahoinpitelemään poikansa ja menettämään perheensä. Hän palaa autioon kotiin, sytyttää kaikki valot, kaataa drinkin ja laittaa rhythm and blues -levyn soimaan.

Kommentit