Maailma tarvitsee vallankumouksen. Tähän päätelmään on tullut Naomi Kleinviimeisimmässä kirjassaan This Changes Everything (2014; Tämä muuttaa kaiken, Into kustannus 2015). Maapallon lämpenemisen tahtia ei voida enää hidastaa saatikka pysäyttää markkinaehtoisen kapitalismin paradigman sisällä. Mikäli ihmiskunta – eli etenkin sen konsumeristisin, ”länsimainen” osa – haluaa valita tulevaisuuden, johon eivät kuulu satojen miljoonien sääolosuhteiden vuoksi kotinsa menettäneiden ihmisten kansainvaellukset, jatkuvan mahdollisimman suuren talouskasvun ihanteeseen ja luonnonvarojen säälimättömään ylikäyttöön perustuva talousjärjestelmä on vaihdettava.

Vaihtoehtoisia malleja tarvitaan nopeasti. Vaihtoehtoisia malleja pitäisi pohtia nopeasti. Vaihtoehtoisten mallien käyttöönotosta pitäisi päättää nopeasti.

Tällaista muutosta vastustaa, totta kai, se rikas ja vaikutusvaltainen vähemmistö, jonka rikkautta ja vaikutusvaltaa vallankumouksen olisi pakko jakaa tasaisemmin ihmiskunnalle. Onko tämän vähemmistön taivuttelu talousjärjestelmän muuttamisen kannalle mahdollista ilman väkivaltaisia keinoja? Sotiminen on yksi vapaan markkinatalouden tapa kasvattaa kulutusta ja pitää kysyntä korkeana, joten väkivallattomuus on vähintäänkin haastava ideaali tulevalle vallankumoukselle.

Vapaan markkinatalouden järjestelmän säilyttäminen entisellään tai sen vahvistaminen, mihin esimerkiksi Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen TTIP-vapaakauppasopimus pyrkii, on merkki siitä, että ihmiskunta haluaa luovuttaa kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan sekä hyväksyä merenpinnan kohoamisen ja kaiken sen, mihin se johtaa. Ihmiskunta haluaa luovuttaa kamppailun itseään vastaan.

Asia on niin valtava, että sen edessä on hyvin helppo vaipua fatalistiseen apatiaan. On miellyttävämpi katsoa muualle ja elää elämäänsä kuten eilenkin. Ongelman tai haasteen käsittelyn pelossa olen itsekin uskaltanut lukea vasta Kleinin kirjan ensimmäisen luvun, vaikka myöhemmin teos tarjoaa ratkaisumallejakin. Täytyy jaksaa.

Maapallon isojen haasteiden rinnalla meidän pienet paikalliset ongelmamme näyttäytyvät varsin merkityksettöminä tai jopa positiivisina. Kolmenkymmenentuhannen uuden suomalaisen vastaanottaminen yhteiskuntaan on hyvää harjoitusta tulevia muuttoliikkeitä odotellessa. Talouden taantuma onkin kansallisen katastrofin sijasta globaalisti ajatellen oikea suunta. Yritysten irtisanomisten myötä työttömiksi ”jääneet” ihmiset voivat olla uuden yhteisöllisyyden muodostamisessa valtavan suuri voimavara.

Vallankumousta tarvitaan. Myös Sanna Karkulehdon ja Johanna Ylipullin (s. 7) käsittelemät sosiaalisen median vihanpurkaukset todistavat sitä, että suomalaisten ihmisten paha olo on kasvanut pelottavan suureksi. Järjestelmää on muutettava, ennen kuin vastaanottokeskuksiin kohdistuvat polttopulloiskut muuttuvat suunnitelmallisiksi terrori-iskuiksi.

Vallankumousta tarvitaan. Myös Pohjoisen Suomen kannalta talousmalli, jossa australialainen tai kanadalainen kaivosyhtiö voi kaivaa arvokkaat mineraalit suojellun suon alta vieden voitot jonnekin ja jättäen jälkeensä pelkästään ympäristökatastrofin, on täysin kestämätön.

Taide ja kulttuuri antavat jatkuvasti näkökulmia ja vaihtoehtoja kapitalistisen totalitarismin tarjoamalle Yhdelle Totuudelle. Rovaniemellä Polarized!-kilpailun voittaneen Shingo Yoshidan lyhytelokuvan Journey to the Center of the Earth voi katsoa osoitteessa vimeo.com/141998656. Olin tuomaristossa, voin suositella.

Vallankumousta tarvitaan. Maapallo ei kestä taloudellisen voiton pitämistä kaiken menestyksen ja edistyksen mittarina. ”Teoksia ei voi palauttaa mihinkään hyötyajatteluun”, sanoo Juha Hurme teatteritaiteestaan (ss. 21–26), mikä on yksi vallankumouksen muoto.

Länsimaisen sivistysyhteiskuntamme yksi kivijalka on tarina miehestä, joka saarnasi rahavallan kumoamista ja halusi korvata palkkaorjuuden henkisillä arvoilla ja ihmisten tasavertaisuudella. Hänen opeillaan maailmamme saattaisi jopa pelastua.

Toivotan lukijoille rauhallista sydäntalvea. Ja olkoon ihmisillä hyvä tahto – riippumatta siitä, mikä jumala heitä rakastaa.