Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Helteisen rannan runot
Ville Hytönen: Bilbao! 63 s. Aviador 2025.
Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa. Aistikkaan näköisessä kirjassa on jonkin verran virolaisen taiteilijaklassikon Eduard Wiiraltin kuvitusta.
Edellä mainitusta voinee jo arvailla, että Ville Hytönen on kaikkein matkustelleimpia kirjailijoitamme – eikä sillä hyvä, hän myös asuu Viron pohjoisrannikolla pienessä majakkakylässä. Mikä kirjassa siis on Suomenlahtea, mikä Biskajanlahtea? Kysymys on yhtä kiintoisa kuin turhakin, tietysti kyse on ennen muuta yleistyksestä, mielenmaisemista – ja silti myös maantieteellisistä maisemista.
Eletään helteistä kesää. Kirjan alaotsikko on ”48 astetta” – ne viittaavat Anders Celsiuksen laatiman, meille tutuimman lämpömittarin lukemiin, joita Bilbaossa tuolloin koetaan. ”’Tänä kesänä varastoidaan eniten ruumiita sitten/ sisällissodan”, mies sanoi. Cassilda Iturrizarin puistossa/ makasi koira kuolemankielissä. Ei olisi mitään syytä tilata/ oratuomenmarjaviinaa.”
Euroopan ilmastossa on viime vuosina eletty tukalan helteisiä kesiä. Siinä katsannossa Hytösen kirjaa voisi pitää myös ilmastopuheenvuorona, mutta missään nimessä aiheet eivät rajoitu tähän. Yhtä lailla on käsillä eroottinen tarina. Nainen ja mies kohtaavat ja riittävästi lemmittyään loittonevat tahoilleen, ”nainen kohti rautatieasemaa, mies jonnekin merelle, sillä hän ei voinut mennä kotiin.” Eroottiset suhteet ovat usein opettavaisia kokemuksia, niin tässäkin. Lisäksi on muistettava kirjan baskilainen aspekti. Saamelaisten, friisien ja sorbien tapaan baskit ovat eurooppalainen kansakunta ilman omaa valtiota usean maan alueella.
Ville Hytönen tunnetaan myös lastenkirjailijana. Se on laji, jossa paljon syvennytään kieleen, niin sen helppoon ymmärrettävyyteen kuin monitahoiseen leikkisyyteen. Kun tämä yhdistyy jatkuvaan elämiseen Eestin lähisukukielisessä ympäristössä, ei ole ihme, jos Bilbao!-kokoelman kielenparsi on eloisa, kuten runoteokselta sopii toivoakin.
Painostava helle saa lintuja putoamaan hengettöminä lennostaan. Osaksi kirjassa on angstinen tunnelma – mutta vain osaksi. Kun teoksen laskee käsistään, on keskeinen tunne helpotus. Ei suinkaan siksi, että pääsi eroon luku-urakasta, vaan koska on samastuen seurannut runotarinan henkilöiden selviytymistä. Lukija on oppinut pitämään heidän puoltaan.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.