Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Helteisen rannan runot
Ville Hytönen: Bilbao! 63 s. Aviador 2025.
Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa. Aistikkaan näköisessä kirjassa on jonkin verran virolaisen taiteilijaklassikon Eduard Wiiraltin kuvitusta.
Edellä mainitusta voinee jo arvailla, että Ville Hytönen on kaikkein matkustelleimpia kirjailijoitamme – eikä sillä hyvä, hän myös asuu Viron pohjoisrannikolla pienessä majakkakylässä. Mikä kirjassa siis on Suomenlahtea, mikä Biskajanlahtea? Kysymys on yhtä kiintoisa kuin turhakin, tietysti kyse on ennen muuta yleistyksestä, mielenmaisemista – ja silti myös maantieteellisistä maisemista.
Eletään helteistä kesää. Kirjan alaotsikko on ”48 astetta” – ne viittaavat Anders Celsiuksen laatiman, meille tutuimman lämpömittarin lukemiin, joita Bilbaossa tuolloin koetaan. ”’Tänä kesänä varastoidaan eniten ruumiita sitten/ sisällissodan”, mies sanoi. Cassilda Iturrizarin puistossa/ makasi koira kuolemankielissä. Ei olisi mitään syytä tilata/ oratuomenmarjaviinaa.”
Euroopan ilmastossa on viime vuosina eletty tukalan helteisiä kesiä. Siinä katsannossa Hytösen kirjaa voisi pitää myös ilmastopuheenvuorona, mutta missään nimessä aiheet eivät rajoitu tähän. Yhtä lailla on käsillä eroottinen tarina. Nainen ja mies kohtaavat ja riittävästi lemmittyään loittonevat tahoilleen, ”nainen kohti rautatieasemaa, mies jonnekin merelle, sillä hän ei voinut mennä kotiin.” Eroottiset suhteet ovat usein opettavaisia kokemuksia, niin tässäkin. Lisäksi on muistettava kirjan baskilainen aspekti. Saamelaisten, friisien ja sorbien tapaan baskit ovat eurooppalainen kansakunta ilman omaa valtiota usean maan alueella.
Ville Hytönen tunnetaan myös lastenkirjailijana. Se on laji, jossa paljon syvennytään kieleen, niin sen helppoon ymmärrettävyyteen kuin monitahoiseen leikkisyyteen. Kun tämä yhdistyy jatkuvaan elämiseen Eestin lähisukukielisessä ympäristössä, ei ole ihme, jos Bilbao!-kokoelman kielenparsi on eloisa, kuten runoteokselta sopii toivoakin.
Painostava helle saa lintuja putoamaan hengettöminä lennostaan. Osaksi kirjassa on angstinen tunnelma – mutta vain osaksi. Kun teoksen laskee käsistään, on keskeinen tunne helpotus. Ei suinkaan siksi, että pääsi eroon luku-urakasta, vaan koska on samastuen seurannut runotarinan henkilöiden selviytymistä. Lukija on oppinut pitämään heidän puoltaan.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.