Pohjoisessa esiintyvä kovakuoriainen pohjankuusijäärä on vaikea löydettävä, eikä lajin määrää voi kuin arvailla. Havaintojen vähäisyys selittyy osittain sillä, että todellisia kovakuoriaisharrastajia on niukasti.
Kun eläin on tosi eri näköinen kuin ihminen, se tutkitusti vähentää empatiaa, kertoo eläinfilosofi Elisa Aaltola.
Muun muassa pyöreä kallon muoto ja suuret silmät saavat ihmisen välittämisen vaistomaisesti kasvuun. Lisäksi ihmisen ja tietyn eläinlajin suhteeseen vaikuttavat kulttuurinen kuvasto ja tottumukset.
– Disney on tehnyt tietyistä lajeista hyvinkin vauvamaisia, vaikkapa Dumbo. Myös Bambi on tosi söötti ja vauvamainen.
Tämä kuvasto on vaikuttanut siihen, miten ihminen suhtautuu hyönteisiin. Toisaalta joihinkin hyönteislajeihin suhtaudutaan myötämielisemmin, mutta sekin on usein peruja kulttuurista tai lajin hellyyttävistä ominaispiirteistä.
– Leppäkerttu herättää myötätuntoa, mutta taas monet muut kuoriaiset eivät ollenkaan.
Kulttuurisessa kuvastossa käytetään myös keinoja, jotka aiheuttavat inhoa. Hyönteisiä saatetaan kuvata parvina, ei yksilöinä. Tämä lisää uhan tunnetta. Aaltola puhuu massifikaatiosta.
Massifikaation keinoin voidaan kuvata jotain epämiellyttävää – tuhat kovakuoriaista aiheuttaa kovemman vastareaktion kuin yksilö.
Myös ulkoiset piirteet aiheuttavat usein ihmisessä vastareaktion. Aaltola kertoo, että osaa kovakuoriaisista leimaa ”häijy ulkonäkö”.
– Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.
Pohjänkuusijäärä näyttää tosiaan hieman häijyltä. Sen helminauhaa muistuttavat tuntosarvet ovat pitkät. Vaaleanruskean kuoren alla on kuusi jalkaa.
Pohjoisessa elävästä pohjankuusijäärästä on tehty Suomessa ainoastaan seitsemäntoista havaintoa, mutta se ei ole uhanalainen. Laji on luokiteltu silmällä pidettäväksi.
Laji elää vanhoissa, kituisissa ja kuivakoissa kuusissa, jotka ovat metsätalouden näkökulmasta melko hyödyttömiä, kertoo Itä-Suomen yliopiston dosentti Petri Martikainen.
– Pohjankuusijäärä elää elävissä kuusissa, siellä paksun kuoren alueella.
Pohjankuusijäärän elinolot vaikuttavat siihen, että se on vaikea havaittava. Martikainen on yksi harvoista, jotka ovat onnistuneet löytämään pohjankuusijäärän. Hän kertoo, että löytöä varten käveltiin noin kymmenen hehtaarin kokoinen alue Urho Kekkosen kansallispuistossa, jossa oli ollut tuoretta metsäpaloa. Ennen pyydyksen asettamista hän kertoo sanoneensa: ”Tästä se tulee.”
Ja sieltä se sitten tuli.
– Kyllä se on merkkitapaus, kun löytää harvinaisen lajin. Ei sitä kovin montaa kertaa elämässään löydä.
Uudestaan Martikainen ei ole elävää yksilöä löytänyt. Lajin syömäjälkiä ja toukkia hän on sen sijaan tavannut, mutta nämä ovat jääneet vaille varmistusta.
Kovakuoriaisia on Suomessa kaikkiaan vajaa neljätuhatta lajia. Pohjoiseen mentäessä määrä on pienempi kuin etelässä.
– Ero on huomattava, kertoo Martikainen.
Hän muistuttaa, että iso osa kovakuoriaisista elää lahopuusta, ja osa lajeista on hyvinkin vaateliaita. Tällä tarkoitetaan sitä, että laji saattaa tarvita tietyt elinolot, esimerkiksi tietyn ikäistä lahopuuta. Siksi vanhoista sekä järeistä lahopuista eläviä kovakuoriaisia on luokiteltu uhanalaiseksi.
Kovakuoriaiset ovat noin kolmellasadallatuhannella lajilla maailman suurin hyönteislahko. Noin kolmannes tunnetuista eläinlajeista on kovakuoriaisia. Martikainen huomauttaa, että todellisuudessa pistiäisiä ja kovakuoriaisia on enemmän, mutta niitä ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin.
Vaikka pohjankuusijäärästä on vähän havaintoja, Lapissa on edelleen paljon alueita, joissa pohjankuusijäärä voisi lymyillä. Martikainen muistuttaa, että pohjankuusijäärää ja muita pohjoisen kovakuoriaisia on tutkittu vähän.
–Jos lajin tietävä lähtisi tekemään kartoitusta, ja osaisi homman, Lapista löytyisi varmaan kymmeniä uusia paikkoja, epäilemättä.
Hän tosin lisää, että pohjankuusijäärää tuntevia harrastajia on vain muutamia.
Monet kovakuoriaiset ovat ainoastaan muutaman millin kokoisia, ja siksi niitä voidaan tunnistaa vain mikroskoopilla. Lisäksi kirjallisuutta on Martikaisen mukaan vähän, ja se vähäinenkin vaatii saksan ja ruotsin kielen osaamista.
Martikainen kertoo, että kovakuoriaisharrastajien keski-ikä on korkea, eikä nuoria ole juurikaan löytänyt mukaan. Harrastajien määrä vaikuttaa siihen, että todenmukaista uhanalaisuusarviota on vaikea tehdä, kun havaintoja kertyy vähän.
– Sellaisia hardcore-harrastajia on alle kaksikymmentä.
Myös Elisa Aaltola on huomannut, että kovakuoriaisten tutkimus on jäänyt vähäiseksi. Laji ei ole kovinta huutoa hyönteisharrastajien parissa, eikä sen enempää tieteessäkään.
Aaltolan kuvaamat vinoumat vaikuttavat siihen, miten ihminen jakaa huomiota ja resursseja muille eläinlajeille.
– Luonnonvaraisten eläinten ja hyönteisten kohdalla vinouma on ihan ilmeinen. Jos miettii Suomen ikonisia lajeja, joita halutaan suojella, ja jotka saa sellaista suurta huomiota, nehän on suloisia tai karismaattisia nisäkkäitä.
Ne lajit, jotka eivät nauti suosiota, jäävät helposti rahoituksen ulkopuolelle, Aaltola kertoo.
– Vaikkapa eläinten mielen tutkimuksessa on tullu esille se, että usein tutkitaan niitä lajeja, jotka on jotenkin kulttuurisesti karismaattisia tai lähestyttäviä.
Miten tällaisia vinoumia voisi välttää? Miten ihminen voisi oppia ottamaan paremmin huomioon kovakuoriaiset?
Medialla on Aaltolan mukaan oma roolinsa siinä, miten hyönteisiä ja erilaisia elämänmuotoja kuvataan. Jos kovakuoriaista kerrotaan pelkkinä metsän tuholaisina, vahvistaa se mielikuvaa epämiellyttävistä vieraista, jotka nakertavat kansantalouden selkärankaa.
– Olisi paljon parempi, jos miettisimme, että vau täällä on tälläisiäkin tyyppejä. Että miten me voitaisiin oppia niiden todellisuudesta.
Aaltolan mielestä kovakuoriaisista kannattaa haltioitua.
– Hyönteisissä voi olla hyvin poikkeuksellista älykkyyttä ja aisteja, jotka voivat poiketa meidän ihmisten omasta kognitiosta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
