Eero Matero: Laturin paperit. 232 s. Väyläkirjat 2024.
Eero Matero (s. 1946 Suomussalmi) on vuonna 2009 Kansan Tahdon päätoimittajan tehtävästä eläköitynyt pitkän linjan journalisti. Ennen Kansan Tahtoa Salon Seudun Sanomissa ja Kalevassa työskennelleen toimittajan työ oli kirjoittaminen, mikä ei loppunut työuran jälkeenkään. Päivittäin kirjoittavalta eläkeläiseltä on ilmestynyt kaksi muistelmallista teosta ja viisi pakinakokoelmaa. Laturin paperit on Materon ensimmäinen kaunokirjalliseksi luokiteltava julkaisu.
Omista muistoista Laturin paperitkin runsaasti ammentaa. Ammattikirjoittajan teksti on sujuvaa, kielioppivirheitä tai wannabe-kirjailjoille ominaisia latteuksia ei silmille pomppaa. Tapahtumapaikoista Vastarannan kunta muistuttaa monilta osin Materon synnyinseutua Suomussalmea, joka syksyllä kahdeksankymmentä vuotta sitten oli tavallaan ei-kenenkään-maata kolmen valtion – Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton – armeijoiden puristuksessa. Sen ajan historian ja tapahtumat kirjoittaja tuntee hyvin.
Romaani jakautuu kahteen osaan, muttei kronologisesti. Alkuosa koostuu toisen päähenkilön Jannen touhuista joskus 1950-luvulla, kun erilaisia räjähteitä löytyi sodan jäljiltä Pohjois-Suomen maastoista ja vesistöistä. Niitä pikkupojat etsivät ja löysivätkin. Niitä piti sitten vaikka henkensä kaupalla paukutella. Laturin paperit olisivat totisesti olleet tarpeen.
Romaanin jälkimmäinen puolisko kertoo Jannen Henteri-isän Vastarannan nimismieheltä saamasta tehtävästä, jonka vuoksi Henteri joutuu matkustamaan Ouluun ja takaisin aikana, jolloin julkinen liikenne oli jopa nykyistä kehnommassa jamassa, tiet olivat mitä olivat ja sillat saattoivat olla entisen aseveljen räjäyttämiä. Henterin Oulun reissu on monivaiheinen ja jännittävä eikä humoristisia kommelluksiakaan puutu.
Kolmas osa tai ”taso”, kuten takannen esittelytekstissä kirjoitetaan, on Jannen ja Kohtaloksi nimetyn keskustelukumppanin dialogi. Nämä keskustelut vuorottelevat varsinaisen kerronnan keskellä kirjan alusta loppuun. Ajallisesti ne ulottuvat nykyaikaan.
Näiden keskusteluiden tarkoitusta en suoraan sanoen ymmärrä. Romaani olisi ollut mielestäni parempi, jos siinä olisi keskitytty vain Jannen paukuttelun ja Henterin Oulun reissun kuvailuun. Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti, jolle Kalle Päätalon tuotanto on laatukirjallisuutta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
