Helsinki-filmi: Kesäkirja. 95 min. Ensi-ilta 31.1.2025.
Ohjaus Charlie McDowell, käsikirjoitus Tove Janssonin romaanin pohjalta Robert Jones, kuvaus Sturla Brandth Grøvlen, lavastussuunnittelu Lina Nordqvist, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelu Micke Nyström, sävellys Hania Rani
Näyttelijät: Glenn Close, Emily Matthews, Anders Danielsen Lie, Pekka Strang, Sophia Heikkilä, Ingvar Sigurdsson.
Kesäksi saavutaan saaristoon merenrannalle. Leskeksi jäänyt isä (Anders Danielsen Lie) eristäytyy työpöytänsä taakse kuvittamaan töitään. Isoäiti (Glenn Close) opettaa pojantyttärelleen (Emily Matthews) tuulen raiskaaman luodon ja elämän lainalaisuuksia. Kehysteemana on luopuminen, muina teemoina ihmisten suhde luontoon ja toistensa luontoon.
Elokuva on tunnelmaltaan isoäidin opetuksin filosofinen, paikoin harras. Vaikutelmaa tukevat kauniit välikuvat ruhjoutuneesta merimaisemasta myrskyineen, pitkät leikkauspinnat ja kuvauksessa paljolti hyödynnetty laajakuvakulman syvyys.
Norjalainen kuvaaja Sturla Brandth Grøvlen kuvaa saaren vihreyden ja harmauden sopusuhtasesti ja herkistävästi. Hän keskittyy merikortteisiin ja sammaliin. Ikkunaruuduista heijastuu kolmen saarelaisen arki. Puolalaislähtöinen kosmopoliitti Hania Rani säveltää taustalle yllättävän avantgardistista ja rannan kivikkoja mukailevan tuulenvireen kaltaista musiikkia. Elokuvan alku on harmoninen ja hallittu.
Elokuvan roolitus on suitsutettavaa. Glenn Closen rinnalla Anders Danielsen Lien ja Ingvar Sigurdssonin vähäsanaiset roolit ovat jykeviä ja luonteikkaita. Huomioitavaa on lapsinäyttelijä Emily Matthewsin mutkaton vaivattomuus olla kameran edessä lapsekkaan utelias, turhautunut, innostunut ja mietteliäs.
Yhteistuotannon sivuosissa nähdään vilaukselta Pekka Strang ja Sophia Heikkilä. Ehkä yhdelle plarisivulle mahtuvalla roolituksellaan heistäkin jää muistijälki uusrikkaina ja tyylittöminä perinteenrikkojina.
Elokuvan juonessa tapahtuu vähän. Episodielokuvaksi teosta ei voi luonnehtia, ellei kesän vaihtumista syksyksi nähdä yhtenä isona episodina. Englantia kielenään käyttävä elokuva henkii kummallisen paljon suomenruotsalaista mielenmaisemaa juhannusjuhlintoineen ja suhtautumisessaan elämään – pohjautuuhan se Tove Janssonin teokseenSommarboken vuodelta 1972.
Janssonin kirja on episodimainen, 22-osainen, paikoin novellimainen teos. Elokuva-adaptaatio hylkää katkonaiset ja irtonaiset hetket ja pyrkii luomaan proosamaisen tulkinnan. Niukat ja osin mitättömät tapahtumat eivät täysin istu elokuvakäsikirjoituksen idealle.
Tuulen rouhima karu maisema ja tiivis näyttelijäkolmikko eivät kata elokuvalle riittävää etenemistä. Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä. Alkuperäisteoksen katkelmat saaren ajattomuudesta, elämän lyhyydestä ja turhautumisesta eivät siirrykään kuvakerronnaksi mutkattomasti. Paikoin elokuvaa vaivaa pitkästyttävä siirtymä tapahtumasta toiseen.
Toisaalta laahaavuus ei välttämättä ole pelkästään käsikirjoittaja Robert Jonesin työtapaturma. Alkuperäisteos on pienoisromaani, joka tovejanssonmaisesti maalailee hitain kaarin tarinaa tapahtuvaksi. Teos kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta päätös tehdä siitä puolitoistatuntinen elokuva pohjaa pitkältä saaristomeren eksoottisuuteen.
Elokuva vilisee Tove Janssonin tavaramerkiksi muodostuneita leimallisuuksia. Kuvittajaisä edustaa eksynyttä boheemia. Isoäiti vaalii radikalismia tai vastavirtaan etenemistä samalla, kun hänellä on kaipuu lapsuuteensa. Lapsi on vailla toista vanhempaansa. Merellä viihtyy mysteerinen erakko, jonka juhlintaseuraa kaikki odottavat. Eristäytynyt saari on lintukoto ja lintukodosta lähteminen aiheuttaa harmia.
Tove Janssonin nimissä voi myydä näemmä muutakin kuin Muumeja. Vaikka elokuva ei olekaan pettymys tai varsinainen epäonnistuminen, ei se ole kiiteltävä onnistuminenkaan. Näyttelijätyöskentelyltään ja tekniseltä tasoltaan Kesäkirja on rautainen ammattitaidon näyte. Käsikirjoitukseltaan elokuvasta puuttuu jotain oleellista, joka ei alkuperäisteoksesta siirry saarelaisten kesään.
Kansainvälisen yhteistuotannon nimissä elokuvalle voi poikkeuksellisesti povata enemmän ulkomaalaisia katsojia kuin kotimaisia. (Menestykseen uskovat taatusti myös imdb.com-sivustolle listatut peräti 17 tuottajaroolissa esiintyvää henkilöä.) Elokuva myy eksotiikallaan, ei niinkään elokuvataiteellisella ja kekseliäällä adaptaatiollaan.
Suomessa suomenruotsalainen juhannuksen vietto kun ei sittenkään ole tarpeeksi eksoottinen aihio puolentoista tunnin elokuvaksi.
……
Alkuperäisteos Janssonin ääneen lukemana löytyy Yle Areenasta nimellä ”Tove Jansson läser: Sommarboken”: https://arenan.yle.fi/poddar/1-50361773
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
