
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Solar Films: Häjyt 2. 112 min. Ensi-ilta 19.2.2025.
Ohjaus Aleksi Mäkelä, käsikirjoitus Petja Lähde, kuvaus Pini Hellstedt, leikkaus Kimmo Taavila, lavastussuunnittelu Pirjo Rossi, Pukusuunnittelu Riitta-Maria Vehman, maskeeraussuunnittelu Jenni Aejmelaeus-Pyysing, äänisuunnittelu Pekka Karjalainen, musiikki Kalle Chydenius.
Näyttelijät: Samuli Edelmann, Joel Hirvonen, Sari Havas, Saaga Salo, Linda Wiklund, Severi Saarinen, Petja Lähde ja Ilkka Heiskanen.
Markus Selinin luotsaama Solar Films juhlii vuodelle 2025 30-vuotisjuhlataivaltaan. Häjyt 2 on Solar Filmsin 30-vuotisjuhlaelokuva. Aleksi Mäkelän vuonna 1999 ohjaamaan Häjyihin jatko-osa on löyhä, mutta kaksi näyttelijää aiemmasta tuotoksesta ovat sentään mukana: Samuli Edelmann ja Sari Havas.
Jatko-osan yhtäläisyydet aiempaan ovat vähäiset. Uusi sukupolvi Kauhavalla on vaihtanut lestinheiton ryyni- ja kukkakaupitteluun. Vankilastapaluun jälkeinen arki on jälleen karua, ja menneisyyden varjot kalvaavat jälleen kaverusten keskinäisiä välejä. Teemoissa korostuvat kavaltaminen ja erilainen selviytymiskamppailu.
Jatko-osan pääosissa nähdään roolinsa kelvosti hoitavat Joel Hirvonen ja Linda Wiklund. Vastinpariksi säätökauppoihin saadaan jäykästi ja maneereihin nojaava Severi Saarinen. Siinä missä Hirvosen ja Wiklundin näytteleminen soljuu, Saarinen läpiesittää kireää rengasliikkeen bulvaania, jonka näyttelytyöskentely on pitkälti kolmen ilmeen toistamista.
Häjyjen ensimmäinen osa millenniumin kynnyksellä oli tapaus. Se tavoitti tuolloin peräti 330 000 katsojaa teatterilevityksessä. Ohjaaja Aleksi Mäkelä vastaa molemmista Häjyistä, ja hänen rinnallaan nähdään niin Solar Filmsin kuin Mäkelän vakiokuvaaja Pini Hellstedt. Jatko-osa on toteutukseltaan äänityöskentelyä lukuun ottamatta virheetön. Ikään kuin vanhana perisyntinä 2000-luvun vaihteen Solar Filmsin elokuviin alun dialogi on epäselvää ja jää elokuvan alkumetreillä sekavan taustaäänityksen jalkoihin.
Sivurooleista mainittakoon Ilkka Heiskasen ruttaantunut ja kähisevä, epämääräistä kukka- ja hautausliikettä pyörittävä kehäraakki. Samuli Edelmann piristää damilaisena dillikkana elokuvaa lopputunnin. Sari Havas on nainen paikallaan kaitsemaan poikansa Konsta Karhun (Hirvonen) ongelmavyyhtiä.
Elokuvan juonellisuus on ensimmäisen tunnin verkkainen. Alustus on rautalangasta väännettyä. Toisella tunnilla elokuva saa vyyhteensä näpäkän vireen, mutta avainkäänteitä alleviivataan ihan vain sen varmistamiseksi, ettei yhdellekään katsojalle jäisi epätietoisia kysymyksiä juonenkäänteistä.
Alkuteksteistä lähtien Aleksi Bardyn alkuperäiskäsikirjoitukselle annetaan tunnustus ennen jatko-osan varsinaista käsikirjoittajaa Petja Lähdettä. Jopa pressinäytöksen jälkeen jaetussa lentolehtisessä Lähteen rooli käsikirjoituksessa on häivytetty poikkeuksellisesti viimeiseksi tekijälistauksessa. Viriää kysymys, miksi näin epäortodoksiseen ratkaisuun on lopulta päädytty…
Lähde onnistuu tekemään vajaan kahden tunnin elokuvassa trillerimäisen puolituntisen, mikä pelastaa elokuvaa juoneltaan keskinkertaiseksi. Näyttelijöiden työ on kannatella hitaasti kehittyvän draaman kaaren alku. Elokuvan viimeisen vartin olisi voinut jopa jättää juonen kannalta pois ja jättää cliffhanger tulevaa kolmatta osaa ajatellen – ihan just in case, ettei lypsävää lehmää turhaan tapettaisi.
Hirvosen esittämä Konsta, Wiklundin Terhi ja Saarisen Jalo ovat kolmikoksi yllättävän tasoiteltu ja siistitty versio ykkösosan veijarikaksikkoon verraten. Pilleri- ja kampekaupassa olisi aineksia kovavauhtisempaan ja kikkailevampaan juonenkehittelyyn, mutta ensimmäinen tunti nyt hiissaillaan ja jumitetaan kotikutoisesti.
Kuten alkukohtauksien väkinäinen ja töksähtelevä murteen vääntäminen pohojolaasittain, myöskään elokuvan juonnellistaminen ei suju. Katkonaiset langanjämät harsoontuvat ja ovat ensimmäisen puoliskon aikana välillä kutojiltaan hukassa näyttelemisen ohessa myös käsikirjoituksen puolesta.
Elokuvan keriminen ja karstaaminen punaiseksi langaksi vaatii ihmeen paljon kehräämistä. Napakkuus 2000-luvun vaihteen elokuvaan verraten on vähäistä. Mutta kuten sanottua, neljännes elokuvan juonenkuljetuksesta sujahtaa rukissaan vyyhdeksi. Siitä kiitos Jussi Murikan hahmolle, jota Edelmann esittää.
Onnistumisiakin elokuva tarjoaa: Pini Hellstedtin kameratyöskentely on edelleen Mäkelän seurassa harmonista ja toisinaan elokuvamaisesti kutkuttelevaa. Kalle Chydenius onnistuu keskinkertaisesti elokuvasävellyksellään. Aiempaa teemamusiikkia hyödynnetään järkevästi, ja elokuvassa kuullaan vain kaksi kappalevalintaa: Eppujen ”Murheellisten laulujen maa” sekä Pate Mustajärven lopputeksteihin tulkitsema singlelohkaisu ”Pahaa verta”.
Elokuvan tummanpuhuva miljöö heinälatoineen ja ränsistyneine rakennuksineen on paikkavalintana onnistunut. Ihmistenvälinen jännittyneisyys ja hektiset tapahtumat aseineen ovat siloiteltuja, mutta riittävän jäytääviä ja mässäilemättömyydellään hyvin luotuja kohokohtia.
Varesta, Kummeleita ja Levottomia sarjoina tuottaneen Solar Filmsin juhlaelokuva herättää muutaman aiheellisen kysymyksen. Ensiksi: juhlaelokuvaksi valittiin siis jotain nostalgista ja menestynyttä, mutta mikä sai ohjaaja Aleksi Mäkelän sitoutumaan juuri tähän Edelmannin ja Juha Veijosen veijarimaiseen kulttiklassikoon uudelleen? Miksi tärvellä jotain onnistunutta? Miksi tyytyä keskinkertaiseen käsikirjoitukseen?
Toiseksi: jos ja kun Häjyt on vuoden kärkikolmikossa katsojatilastoissa, mitä muuta Markus Selinin ja talousvaikeuksista toiseen kamppaillut Solar Films seuraavaksi nostaa nostalgiahuumassa näyttämölle? Pahat pojat (2003), Paha maa (2005) tai Valkoinen kaupunki (2006) tällaista tuskin tarjoavat. Myöskään Matti Nykäsestä kertova Matti (2006) ei juuri tarjoa haudankaivuumeininkiä jatko-osalle. Sen sijaan Levottomat-elokuvasarja voisi tulla kysymykseen, jos Solar Films uskaltaisi käsitellä seksuaalisuutta 2020-luvun vapautuneessa hengessä ilman panssaroituja maskuliinisuuksiaan tai kapearoolisia naishahmojaan.
Jääköön Solar Filmsin jatko-osakokeilualttius tähän. Puolitiehen tässäkin jäädään, mutta siihen Solar Filmsin elokuvissa 30-vuotistaipaleella on totuttu. Jokin siinä Solar Filmsin valkokankaalle tarjoamassa paahteessa tuntuu katsojia houkuttelevan, oli kokonaisuutta tai onnistumisia tarjolla tai ei. Liekö nostalgia vaiko pakkomarkkinointi menestyksen tae vielä 2020-luvulla?
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.