Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Ville Hytönen: Bilbao! 63 s. Aviador 2025.
Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa. Aistikkaan näköisessä kirjassa on jonkin verran virolaisen taiteilijaklassikon Eduard Wiiraltin kuvitusta.
Edellä mainitusta voinee jo arvailla, että Ville Hytönen on kaikkein matkustelleimpia kirjailijoitamme – eikä sillä hyvä, hän myös asuu Viron pohjoisrannikolla pienessä majakkakylässä. Mikä kirjassa siis on Suomenlahtea, mikä Biskajanlahtea? Kysymys on yhtä kiintoisa kuin turhakin, tietysti kyse on ennen muuta yleistyksestä, mielenmaisemista – ja silti myös maantieteellisistä maisemista.
Eletään helteistä kesää. Kirjan alaotsikko on ”48 astetta” – ne viittaavat Anders Celsiuksen laatiman, meille tutuimman lämpömittarin lukemiin, joita Bilbaossa tuolloin koetaan. ”’Tänä kesänä varastoidaan eniten ruumiita sitten/ sisällissodan”, mies sanoi. Cassilda Iturrizarin puistossa/ makasi koira kuolemankielissä. Ei olisi mitään syytä tilata/ oratuomenmarjaviinaa.”
Euroopan ilmastossa on viime vuosina eletty tukalan helteisiä kesiä. Siinä katsannossa Hytösen kirjaa voisi pitää myös ilmastopuheenvuorona, mutta missään nimessä aiheet eivät rajoitu tähän. Yhtä lailla on käsillä eroottinen tarina. Nainen ja mies kohtaavat ja riittävästi lemmittyään loittonevat tahoilleen, ”nainen kohti rautatieasemaa, mies jonnekin merelle, sillä hän ei voinut mennä kotiin.” Eroottiset suhteet ovat usein opettavaisia kokemuksia, niin tässäkin. Lisäksi on muistettava kirjan baskilainen aspekti. Saamelaisten, friisien ja sorbien tapaan baskit ovat eurooppalainen kansakunta ilman omaa valtiota usean maan alueella.
Ville Hytönen tunnetaan myös lastenkirjailijana. Se on laji, jossa paljon syvennytään kieleen, niin sen helppoon ymmärrettävyyteen kuin monitahoiseen leikkisyyteen. Kun tämä yhdistyy jatkuvaan elämiseen Eestin lähisukukielisessä ympäristössä, ei ole ihme, jos Bilbao!-kokoelman kielenparsi on eloisa, kuten runoteokselta sopii toivoakin.
Painostava helle saa lintuja putoamaan hengettöminä lennostaan. Osaksi kirjassa on angstinen tunnelma – mutta vain osaksi. Kun teoksen laskee käsistään, on keskeinen tunne helpotus. Ei suinkaan siksi, että pääsi eroon luku-urakasta, vaan koska on samastuen seurannut runotarinan henkilöiden selviytymistä. Lukija on oppinut pitämään heidän puoltaan.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.