Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Hav-Anna Company: Asetelma – ennen ja jälkeen. Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämö, esitys Vinttikamarissa 22.8.2025.
Esiintyjät ja toteutus: kuva- ja performanssitaiteilija Linda Granfors, keittiömestari Jori Hulkkonen, muusikko ja puutarhuri Kari Hulkkonen, teatteritaiteilija Meri Anna Hulkkonen, lavastaja ja tilasuunnittelija Fabian Nyberg, äänisuunnittelija Niklas Nybom.
Oulun teatterin Vinttikamarissa vietettiin ihmeelliset rantajuhlat. Moninaisuuden näyttämöllä Ernst Mether-Borgströmin asetelmamaalaus ”Epäkasvi” esiteltiin hauskasti ja ennakkoluulottomasti pienelle yleisölle. Aikuiset ja lapset kutsuttiin mukaan osaksi esitystä, jossa sai myös nauttia piknik-eväitä ja kuunnella meren ääniä ja live-musiikkia.
Moninaisuuden näyttämö avaa Vinttikamarin vapaan kentän ammattimaisten ryhmien ja tekijöiden käyttöön kerran vuodessa avoimen haun kautta. Ajatus on uudistaa esittävän taiteen kenttää. Tekijät ja sisällöt sekä teosten muoto ja aiheet ovat moninaisia, totutusta poikkeavia. Näyttämö nostaa esiin esitystaiteen tekemisen uusia tapoja, joissa yhdistyvät esimerkiksi eri taiteenlajit.
Viime vuonna esiin pääsivät neuroepätyypilliset ihmiset. Esityksessä sukellettiin nepsyjen maailmaan monologien, musiikin, tanssin ja sirkustaiteen keinoilla. Nyt Moninaisuuden näyttämöllä liikutaan kuvataiteen ja esittävän taiteen välimaastossa: Hav-Anna Companyn teoksessa koettiin kolme asetelmamaalausta ja kolmet juhlat, joissa ruokakin on taidetta.
Asetelma – ennen ja jälkeen -esitysten teokset olivat Juan Sanchez Cotán ”Asetelma kvittenistä, kaalista, melonista ja kurkusta” (1602), Helene Schjerfbeckin ”Mustuvia omenoita” (1944) ja mainittu Ernst Mether-Borgströmin ”Epäkasvi” (1977).
Kiinnostavin teoksista on ”Epäkasvi”. Miten toteutetaan esitys maalauksesta, joka ei esitä mitään?
—
Oulun teatterin kolmannen kerroksen pienessä aulassa tunnelma on jännittynyt. Ennakkotietojen mukaan luvassa on aivan erityinen taidekokemus. Pienet lapset kuiskivat isänsä puserosta kiinni pitäen: ”mitä täällä tapahtuu?”
Alkamassa on Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämön esitys Asetelma – ennen ja jälkeen.
Mukaan on arvottu viisitoista onnekasta kokemaan maalaus kaikilla aisteilla. Osallistujat haetaan muutaman hengen ryhmissä käytävää pitkin pienen pöydän ääreen.
Ensimmäinen tehtävä on maalata vesiväreillä pieni lappunen, jonka muodon jokainen valitsee itse. Puuha on tarkkaa ja meille kerrotaan, että omasta taideteoksesta jokainen tunnistaa oman lasinsa.
Vinttikamarin ovella on vastassa mies (muusikko ja puutarhuri Kari Hulkkonen) tarjottimen ja lasien kanssa. Toisissa laseissa on keltaista ja toisissa kirkasta nestettä. ”Haluatko maistaa maalausta vai vettä?” mies kysyy. Maalausta tietenkin.
Keskellä salia on suuri kankain peitetty elementti, kuin teltta. Jostakin kuuluu kummia ääniä. Juomaa tarjoillaan lisää ja ihmiset miettivät, mitä mehussa oikein on. Kukaan ei tunnista makua ja tuoksua. Juoman väri muistuttaa appelsiinimehua, mutta erikoinen maku ei hahmotu.
Salissa kiertelee nainen (performanssitaiteilija Linda Granfors) salissa ja pian selviää, että olemme rantajuhlissa. Kaikki saavat pyyhkeet ja pääsevät hetkeksi makuulle kuuntelemaan meren ääniä. Rannan pölyt pestään kuumilla pyyhkeillä käsistä ennen juhlia.
—
Painavat purjekankaat tilan keskeltä lasketaan ja niiden takaa paljastuu pöytä, jolla on eri muotoisia värikkäitä paketteja kuin kolmiulotteisena asetelmana. Kaikki pyydetään tunnustelemaan paketteja, rapistelemaan ohutta äänekästä paperia. ”Mitähän näissä on?” noin viisivuotias tyttö kysyy isoveljeltään.
Pian saamme luvan avata paketit. Papereista paljastuu folioihin pakattuja herkkuja: hotdog-sämpylöitä, höyryäviä nakkeja, karkkia, poppareita ja juustonaksuja. Hodareille on kaikki lisukkeet ja kastikkeet, mutta kaikkia esille laitettuja en tunnista. Ovatkohan ne syötäviä?
Osallistujat kasaavat innolla hodareita ja muita herkkuja lautasilleen. Tunnelma on jo alun jännityksen jälkeen vapaampi. Yleisö juttelee keskenään ja kuin itsestään muodostuu pieniä ryhmiä. Esiintyjät kiertelevät yleisössä, kyselevät ja jututtavat jokaista piknikkiin osallistuvaa.
Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari. Nainen kutsuu lähemmäksi ja pyöräyttää vieraiden värimaun mukaiset jäätelöpallot. Violetissa jäätelössä maistuu ainakin vähän mustaherukka.
Maut ovat hyviä mutta uusia ja saavat ihmiset ihmettelemään. Koko esityksen ydin on uuden ihmettelemisessä ja pohtimisessa.
—
Piknikin päätyttyä paljastetaan kankaalle heijastettu maalaus. Teos on ”Epäkasvi”, taiteilija Ernst Mether-Borgströmin vuonna 1977 maalaama asetelma. Vaikka mieli yrittää löytää merkityksiä ja tuttuja muotoja, mitään ei hahmotu. ”Olennaista teoksessa on värit, viivat, pinnat ja geometriset muodot. Teos ei esitä mitään muuta kuin itseänsä”, teoksen esittelyssä kerrotaan.
Mether-Borgströmin ei-esittävä maalaus edustaa konkreettista taidesuuntausta. 1930-luvulla syntyneessä taidesuuntauksessa ei ole symboliikkaa: konkretismin vaatimus on, että teos ei esitä mitään eikä sitä voi tulkita. Esittävän taiteen tilallisuus on hylätty ja kolmas ulottuvuus esiintyy vain optisina ilmiöinä.
Taidesuuntauksen nimi on paradoksaalinen. Ajatuksena on, että mitään tunnistettavaa ja tulkittavaa ei ole. Mistään ei saa konkreettisesti otetta, mutta konkretistien ajatus on, että mikään ei ole niin konkreettista kuin väri, viiva ja pinta.
Osa ”Epäkasvin” muodoista ja väreistä on jo tuttuja avatuista paketeista sekä ateriakattauksesta. Teoksessa on keveyttä ilmavuutta, leikkiä ja rytmiä. Kuten koko tapahtumassa, maalauksessa on outoa iloa, ei mitään tuttua, mutta silti aistittavaa.
Kyse on maalauksen herättämästä tunteesta tai tunnelmasta. Mutta miksi maalauksen nimi on ”Epäkasvi”? Oliko teoksessa aiemmin kasvi tai jotain muuta perinteisessä mielessä konkreettista? Tahtomattakin oudolle etsii merkityksiä.
—
On aika aloittaa bileet. Muusikot soittavat rytmikästä musiikkia ja nainen tanssii villisti loisteputken kanssa kylpytakki päällään. Myös yleisölle jaetaan pienet valotikut, jotka syttyvät taivuteltaessa. Muutama yleisössäkin uskaltautuu tanssiin mukaan.
Juhlat ovat päättymässä. Yksi maalaus on koettu ihan uudella tavalla. Osallistujat saivat tutkia ja ihmetellä asioita, maistella makuja, jutella toistensa ja esiintyjien kanssa, kuunnella meren ääniä ja lopulta osallistua rytmiin ja liikkeeseen.
Asetelma – ennen ja jälkeen on Oulussa Hav-Anna Companyn pilottihanke. Linda Granfors kertoo, että ajatuksena on viedä konsepti esimerkiksi taidemuseoihin.
Konsepti on hieno. Tapa kokea maalaus on uusi ja hauska. Maalaus, joka ei esitä mitään, on helppo sivuuttaa taidenäyttelyssä, mutta esityksessä se heräsi eloon kaikilla aisteilla koettavaksi ja ihmeteltäväksi.
Ilta uuden äärellä oli lapsille ja aikuisillekin jännittävä, mutta turvallinen. Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämö tarjoaa mieleenpainuvia elämyksiä.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.