
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Bêtes Sauvages ja Helsinki-Filmi: Sebastian. 111 min. K16. Suomen ensi-ilta 25.10.2024.
Käsikirjoitus ja ohjaus Mikko Mäkelä, kuvaus Iikka Salminen, leikkaus Arttu Salmi ja Mikko Mäkelä, tuotantosuunnittelu Guy Thompson, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Kat Morgan, pukusuunnittelu Frank Callagher, äänisuunnittelu Enos Desjardins, musiikki Ilari Heinilä.
Rooleissa Ruaridh Mollica, Jonathan Hyde, Hiftu Quasem Ingvar Sigurdsson, Leanne Best, Stella Gonet, Lizzie Francke.
Synopsis on seuraava: kirjalijanuralle tähtäävä Max tekee esikoisteoksensa eteen kenttätyötä prostituoituna. Ratkaisu sysää hänet kaksoiselämään. Kaapista ulostuleminen perheelle on sivujuonne, työyhteisössä epäsovelias työskentelymetodi on vaarallisempi kamppailu.
Pseudonyymin takaa maailman lohduttomuus raottuu yksinäisenä selviytymiskamppailuna. Kaksoiselämä altistaa tingityille valinnoille ja alisteisiin suhteisiin. Pikkukaupungista suureen metropoliin ponnistava päähenkilö on alati yksin.
Sundance-elokuvafestivaalilla Yhdysvalloissa maailmanensi-iltansa saanut Mikko Mäkelän (s. 1989) eroottinen ihmissuhdedraama on tunnelmaltaan herkkä, hämyisä ja hämmentävän mietteliäs. Ruaridh Mollican epävarmuutta pälyilevä ja vaitonaisuutta kuiskiva päähenkilö on läpi elokuvan herkkyydessään vangitseva roolisuorituksellaan.
Elokuvassa nähdään sivuhenkilöitä vähän. Heidänkin roolisuorituksensa ovat onnistuneita, mutta eivät vedä vertoja Mollicanin päähenkilö-Maxille. Käsikirjoitus suo päähenkilölle syvyyden, jota Mollican onnistuu pienieleisesti syventämään entisestään.
Alun kymmenen minuutin pehmopornomaisen hässinnän jälkeen suomalais-brittiläisen Mäkelän käsikirjoitus-ohjaus luo eheän, virheettömän ja haikean juonen. Elokuvan päähenkilövetoinen, dialogiltaan niukahko tarina sieppaa katsojansa. Rauhallinen tarinan vierittäminen sisältää hyvin ajoitettuja käänteitä, jäättää katsojalle riittämiin tilaa pohdinnoille ja antaa aikaa keskittyä pienen pienille narratiivisille vihjeille.
Maxin miesasiakkaat ovat vanhempia, hyvintoimeentulevia ja kulturelleja. Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana. Elokuva peilaa alluusioita taidokkaasti, mutta ei penää katsojaltaan vihjeisiinsä triviaa.
Toteutukseltaan elokuva on teknisesti sellainen, millaisena 2020-luvun eurooppalaisen elokuvataiteen haluaisinkin muistettavan: kuvakerronnaltaan harmoninen ja pelkistetty, sisäiskerronnaltaan harkittu ja viipyilemätön. Jatkuvan sisäisen myllerryksen voi kertoa näin tehokkaasti sortumatta ympättyihin jälkiäänityksiin tai sekunnin mittaisiin leikkauskerrostumiin.
Elokuvan lukuisat intiimikohtaukset ovat koreografialtaan kainoja, esteettisesti kauniita. Niiden tunnelmia raamittaa Ilari Heinilän säveltämä musiikkimaisema. Parhaiten Heinilän pelkistetty harmoniamaailma pääsee kuitenkin oikeuksiinsa kohtauksissa, jossa päähenkilö ajelehtii yksin Lontoossa ja Brysselissä.
Aivan kuten Max on juonessa toisten hallitsema ja siten pakotettu muiden valinnoille, ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Mäkelä onnistuu siirtämään harkitut valintansa katsojille. Haluankin näine sanoineni vielä kertalleen vakuuttaa, että elokuva kokonaisuutena on eheä kokonaisuus, josta moiteita on turha mietiskellä.
Briteissä elokuvakoulutuksensa saaneesta Mäkelästä on ensinäkemäni perusteella kehkeytymässä jotain ylpeiltävää esteettisesti umpeutuvaan yleiseurooppalaiseen elokuvakenttään. Mäkelän toinen ohjaus on surumielisyydessään tämän vuoden parhaimmistoa ihan eurooppalaisella tasollakin mitaten.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]