Mielen­osoitus­oikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa

Mielenosoittaminen ja aktivismi ovat kansalaisten perusoikeuksien ruumiillistumia. Talvella 2023–2024 Sodankylän Viiankiaavan suojellusta suoalueesta muodostui keskeinen kansalaisvaikuttamisen polttopiste. Kaivosyhtiö Anglo American Sakatti Mining kaavaili alueelle kaivosta ja suoritti siellä malmilöydön koekairauksia. Tämä synnytti vastarintaa: joukko Elokapinan ja Metsäliikkeen aktiiveja järjesti paikan päällä useita mielenilmauksia ja pyrki estämään kaivosyhtiön toimintaa luonnonsuojelualueella. Paikalla olivat monen muun kanssa Elokapinan kautta toimineet Kuopiossa asuva Tero Mononen sekä Lapista kotoisin oleva, nykyään Lissabonissa asuva Amanda Martikainen. Halusin kuulla enemmän heidän kokemuksistaan.

Sekä Monoselle että Martikaiselle Viiankiaavan tapaus oli poikkeuksellinen. ”Viiankiaapa oli minulle merkityksellinen kahdesta syystä. Se oli niin törkeä tapaus ja iski kovaa omiin arvoihin”, Mononen kuvaa.

Viiankiaavan talvena Mononen harjoitti ensi kertaa täysipäiväistä aktivismia. Ennen tätä hän oli osallistunut satunnaisesti mielenilmauksiin ja ollut mukana kansalaisjärjestöjen toiminnassa.

Kuskina ja mediatiimin jäsenenä toimineelle Martikaiselle Viiankiaapa oli ensimmäinen kokemus mielenosoittamisesta Suomessa. Kipinä lähteä mukaan oli itänyt jo pidempään. ”Olen koko elämäni tietoisesti pyrkinyt purkamaan vääristyneitä ajatuksiani esimerkiksi siitä, että ’kiltit tytöt ei metelöi’. Tämä liittyy isolta osaltaan siihen, miksi päätin lähteä Elokapinan mukaan Viiankiaavalle”, hän kertoo.

Sanan- ja kokoontumisvapauden tilasta Suomessa kysyminen sysää Monosen ja Martikaisen monenlaisiin mietteisiin. Mononen näkee nykytilassa paljon vaihtelua ja toteaa suuremman linjan olevan ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa.

Amanda Martikainen kokee tilanteen historiallisesta näkökulmasta parempana: ”rahkeita on enemmän kuin ennen vanhaan.” Hänkin kuitenkin tunnistaa ongelmakohtia: ”Mielestäni Suomessa suhtaudutaan nyrpeästi tai suoran vihamielisesti aktivismiin, näin olen sen itse kokenut.” Hän on myös kohdannut vähättelyä aktivisteista ”Helsingistä talousmetsiä puolustamaan tulleina tyttöinä”.

Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida. Näin tekee muun muassa kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty. Sen Suomen osasto on mukana Amnesty Internationalin maailmanlaajuisessa Protect the Protest -kampanjassa, jossa puolustetaan oikeutta osoittaa mieltä.

Osana kampanjaa Amnestyn osastot noin kolmessakymmenessä maassa järjestävät mielenosoituksissa ihmisoikeustarkkailua. Otin yhteyttä Amnestyn Suomen osaston viestinnän asiantuntija Iina Lindemaniin, joka kuvaa, että ”Mielenosoitusten tarkkailu on yksi tärkeimmistä keinoista arvioida kokoontumisvapauden tilaa.”

Amnesty on tarkkaillut mielenosoituksia Suomessa viimeiset kolme vuotta. Mielenosoitustarkkailua toteuttavat Amnestyn kouluttamat puolueettomasti ja riippumattomasti toimivat vapaaehtoiset. He tarkkailevat mielenosoittajia, mahdollisia vastamielenosoittajia, poliisin toimintaa sekä poliisin ja mielenosoittajien välistä yhteistyötä mielenosoituksessa. Tehdyt havainnot raportoidaan Amnestylle. Havainnoista ja viranomaisille annetuista suosituksista Amnesty on on julkaissut kokoavat raportit vuosilta 2022–2024.

Lindemanin ja Amnestyn vuodesta 2024 tekemän mielenosoitustarkkailuraportin (julkaistu 16.1.2025) mukaan valtaosa Suomessa järjestettävistä mielenosoituksista sujuu hyvin ja poliisi turvaa niitä sille kuuluvalla tavalla. Raporteista nousee kuitenkin esille viranomaisten toimintaan kytkeytyviä kehityskulkuja, jotka voivat asettaa kokoontumisvapauden ja kansalaisyhteiskunnan itsenäisen toimijuuden vaarantuneeseen asemaan. Lindeman nostaa esille poliisin ajoittain suhteettoman fyysisen voiman käytön, tarpeettoman mielenosoitusten hajottamisen sekä ajoittain epäonnistuneen toimittajien työn turvaamisen. ”Poliisilla on velvollisuus turvata mielenosoituksia ja varmistaa, että kokoontumisvapaus toteutuu”, Lindeman korostaa.

Poliisi onkin monella tapaa turvallisuuden ja kansalaisten mielenosoitusoikeuden portinvartija. Mononen on todistanut tilanteita, joissa poliisilta tulevat ohjeistukset eivät ole olleet lainsäädännön kanssa samassa linjassa. Levillä ravintolan edessä järjestetyssä kaivostoiminnan vastaisessa mielenosoituksessa poliisi oli kysynyt Monoselta, onko mielenilmaukseen saatu lupaa. ”Poliisi antoi myös käskyn siirtyä perustellen sitä yleisen häiriön aiheuttamisella”, Mononen kertoo.

Suomen perustuslaki linjaa, ettei mielenosoituksen järjestämiseen tarvita erillistä lupaa. Poliisilla on kokoontumislain mukaan oikeus vaatia mielenosoituksen siirtämistä toiseen paikkaan vain, jos se aiheuttaa merkittävää vaaraa ihmisten turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle, sivullisille tai liikenteelle.

Tämänkaltaiset haasteet nousevat esiin myös Amnestyn raporteissa. Järjestön havaintojen mukaan poistumiskäskyjä saatetaan antaa toisistaan poikkeavin perustein. Mielenosoittajille annettuja ohjeistuksia ei aina avata riittävästi. Poliisi on myös käyttänyt fyysistä voimaa rauhallisesti toimiviin mielenosoittajiin. Raporteissa todetaankin, että kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti ”poliisilla on velvoite välttää tarpeetonta puuttumista kokoontumisvapauden käyttämiseen ja edesauttaa mielenosoitusten sujumista ja toteutumista järjestäjän aikomalla tavalla”.

Poliisien eri tilanteissa toisistaan poikkeavat laintulkinnat asettavat kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Amnestyn raporteissa viranomaisille suunnatut suositukset toistavatkin pitkälti samaa kaavaa: poliisin linjan tulee olla selkeä, yhtenäinen ja perusoikeusmyönteinen. Näin voidaan ehkäistä alueellista ja ihmisten välistä eriarvoistumista.

Amnesty on tehnyt mielenosoitustarkkailua pääasiassa eteläisemmässä Suomessa ja suuremmilla paikkakunnilla, erityisesti Helsingissä. Syyskuussa 2024 Amnesty oli tarkkailemassa Torniossa ja Haaparannalla järjestettävää Border Pride -mielenosoitusta. Lindemanin mukaan vuonna 2025 tarkkailuja olisi tarkoitus lisätä myös Sisä-Suomen suurissa kaupungeissa kuten Tampereella ja Jyväskylässä sekä tulevaisuudessa myös mahdollisesti pohjoisemmassa Suomessa.

Demokratiassa on harmaan sävyjä, mutta myös mustavalkoisuutta. Se ei voi toteutuakseen levätä sen varassa, että kansalaisvaikuttamiselle ja mielenosoittamiselle tarjottavat olosuhteet ovat sattumankauppaa. Lopulta kansalaisyhteiskunnan tila mittaa sitä, kuinka kansanvalta todellisuudessa toteutuu.

Selkeä, ihmisoikeuksien toteuttamisesta lähtevä linja elvyttää kansalaisyhteiskuntaa ja sataa näin lopulta meistä jokaisen laariin.