Tekele Productions: Elämä on juhla. 101 min. Ensi-ilta 3.9.2025. K12
Ohjaus ja käsikirjoitus Ulla Heikkilä, kuvaus Sari Aaltonen, lavastussuunnittelu Juha-Matti Toppinen, pukusuunnittelu Roosa Marttiini, maskeeraussuunnittelu Kaisu Hölttä, leikkaus Hanna Kuirinlahti, äänisuunnittelu Arttu Hokkanen, sävellys Matti Ahopelto.
Rooleissa Pirjo Lonka, Aamu Milonoff, Jani Volanen, Bruno Baer, Jussi Vatanen, Ulla Tapaninen, Tommi Eronen, Pia Andersson, Ada Pesso.
Ulla Heikkilän (s. 1989) toista kokopitkää markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”. Ilmeisesti tekstin laatinut tiedottaja on ollut heikosti perehtynyt sanoittamaansa elokuvaan. Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Sen sijaan kehuja elokuva ansaitsee.
Heikkilän esikoisohjaus Eden (2020) jäi historiankirjoihin sillä, että ohjaaja-käsikirjoittaja Heikkilä oli tuotoksen valmistuessa vain 31-vuotias. Tuolloin nuorisoelokuva sijoittui rippileirille. Sen pääosissa nähtiin muun muassa Aamu Milonoff ja Bruno Baer, leikkaajana Hanna Kuirinlahti. Sivuosassa vilahti Satu Tuuli Karhu. Tämän jälkeen Heikkilä ohjasi televisiotuotantoja. Näistä mainittakoon Eroja ja sovintoja (2023) sekä nuortensarja Luusereiden tuotantokausi vuodelta 2022.
Esikoispitkän tavoin Heikkilä luottaa Elämä on juhlassa näyttelijöiden Milonoff ja Baer lisäksi leikkaaja-Kuirinlahteen. Vaikka Satu Tuuli Karhua valkokankaalla ei tällä kertaa nähdäkään, vastaa hän kiiteltävästi näyttelijävalmentamisesta.
Elokuvan roolitus on nimittäin sanalla sanoen hieno. Sisältä kuolleita ihmisparkoja esittävät tosielämänkin pariskunta Pirjo Lonka ja Jani Volanen. Alkoholisoitunutta, höppänää isoäitiä esittää pitkästä aikaa valkokankaalla näyttäytyvä Ulla Tapaninen. Lipevänä ja itsekeskeisenä hurmurina keikailee Tommi Eronen.
Kuten Eden, myös Elämä on juhla sijoittuu syrjäiseen ja suljettuun tilaan. Keskikesän juhlaa juhlitaan idyllisessä Nauvossa. Näennäisen ilokkuuden ja riehakkuuden sijaan valkokankaalla nähdään kulisseja ylläpitäviä henkilöhahmoja.
Konkurssin tehnyt ravintoloitsijapariskunta Eerola (Lonka ja Volanen) kamppailevat kuolleen parisuhteensa kanssa. Pariskunnan lapset Selma (Milonoff) ja Eeva (Ada Pesso) pyristelevät irti Volasen ja Lonkan lohduttomasta pysähtyneisyydestä. Milonoffin esittämä Selma saa pienen valonpilkahduksen saarelle saapuvan Artun (Baer) kautta. Baerin esittämä lohduttomuus ilmenee hänen isänsä kautta: alkoholisoitunut entinen Idols-tähti Samppa (Jussi Vatanen) yrittää ylläpitää entistä menestystään.
Syrjähyppyjä tehdään, päihteitä hyödynnetään ja kaikilla tuntuu menevän heikosti. Juhannus sentään tuo elokuvaan keskikesän värikkyyttä, vaikka kaikilla elokuvan henkilöillä on väritöntä ja päämäärätöntä.
Lohduton, rasitteinen, paikoin jopa klaustrofobinen yhteiselo kulissien kanssa on alusta alkaen väkinäinen tragedia. Kolhiintuneet ihmiset yrittävät juhlia suomenruotsalaista keskikesän idylliä. Kaikessa paistaa kuitenkin välikekuvien kaltainen rakeisuus, epätarkkuus ja rajoittunut kuvasuhde.
Heikkilän käsikirjoituksen väljyys alleviivaa saaren ja ihmisten pysähtyneisyyttä onnistuneesti. Jani Volasen esittämä katatoninen ihmisraunio kivittynein ilmein kavahduttaa. Pirjo Longan kireäilmeinen hymyily ja Aamu Milonoffin passiivis-aggressiivinen äyskintä alleviivaavat epätoivoa.
Sataan minuuttiin elokuvassa tapahtuu vähänlaisesti juonenkäänteitä. Elokuva ei kuitenkaan seisahdu, vaan sen melankolia kantaa onnistuneen roolituksen kautta. Ada Pesson ja Aamu Milonoffin sisaruussuhteen välittömyys ansaitsee kiitoksensa, samoin Lonkan ja Volasen keskinäinen kyräily ja kyllästyneisyys. Näytteleminen pysyy hillittynä ja uskottavana.
Harvakseltaan soiva Mozartin ”Requiem” mustavalkoistaa entisestään muutoin mukamas värikylläistä kulissia. Lopputekstien aikana kajahtava Anneli Saariston ”La Dolce Vita” on katkeraa kalkkia elokuvalle, jonka nimi on Elämä on juhla.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Ulla Heikkilän työ on ihmissuhdedraamana mestarillinen. Sen sisäismaailman kaihoisuus sisäisine kuolemineen on ihailtavan eksistentiaalinen. Sääli vain, että elokuvaa markkinoidaan virheellisesti huumorilla. Ilmeisesti kotimaiselle yleisölle tragedia on edelleen liian vieras sana houkuttelemaan elokuvateatteriin.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
