Helsinki-filmi: Kesäkirja. 95 min. Ensi-ilta 31.1.2025.
Ohjaus Charlie McDowell, käsikirjoitus Tove Janssonin romaanin pohjalta Robert Jones, kuvaus Sturla Brandth Grøvlen, lavastussuunnittelu Lina Nordqvist, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelu Micke Nyström, sävellys Hania Rani
Näyttelijät: Glenn Close, Emily Matthews, Anders Danielsen Lie, Pekka Strang, Sophia Heikkilä, Ingvar Sigurdsson.
Kesäksi saavutaan saaristoon merenrannalle. Leskeksi jäänyt isä (Anders Danielsen Lie) eristäytyy työpöytänsä taakse kuvittamaan töitään. Isoäiti (Glenn Close) opettaa pojantyttärelleen (Emily Matthews) tuulen raiskaaman luodon ja elämän lainalaisuuksia. Kehysteemana on luopuminen, muina teemoina ihmisten suhde luontoon ja toistensa luontoon.
Elokuva on tunnelmaltaan isoäidin opetuksin filosofinen, paikoin harras. Vaikutelmaa tukevat kauniit välikuvat ruhjoutuneesta merimaisemasta myrskyineen, pitkät leikkauspinnat ja kuvauksessa paljolti hyödynnetty laajakuvakulman syvyys.
Norjalainen kuvaaja Sturla Brandth Grøvlen kuvaa saaren vihreyden ja harmauden sopusuhtasesti ja herkistävästi. Hän keskittyy merikortteisiin ja sammaliin. Ikkunaruuduista heijastuu kolmen saarelaisen arki. Puolalaislähtöinen kosmopoliitti Hania Rani säveltää taustalle yllättävän avantgardistista ja rannan kivikkoja mukailevan tuulenvireen kaltaista musiikkia. Elokuvan alku on harmoninen ja hallittu.
Elokuvan roolitus on suitsutettavaa. Glenn Closen rinnalla Anders Danielsen Lien ja Ingvar Sigurdssonin vähäsanaiset roolit ovat jykeviä ja luonteikkaita. Huomioitavaa on lapsinäyttelijä Emily Matthewsin mutkaton vaivattomuus olla kameran edessä lapsekkaan utelias, turhautunut, innostunut ja mietteliäs.
Yhteistuotannon sivuosissa nähdään vilaukselta Pekka Strang ja Sophia Heikkilä. Ehkä yhdelle plarisivulle mahtuvalla roolituksellaan heistäkin jää muistijälki uusrikkaina ja tyylittöminä perinteenrikkojina.
Elokuvan juonessa tapahtuu vähän. Episodielokuvaksi teosta ei voi luonnehtia, ellei kesän vaihtumista syksyksi nähdä yhtenä isona episodina. Englantia kielenään käyttävä elokuva henkii kummallisen paljon suomenruotsalaista mielenmaisemaa juhannusjuhlintoineen ja suhtautumisessaan elämään – pohjautuuhan se Tove Janssonin teokseenSommarboken vuodelta 1972.
Janssonin kirja on episodimainen, 22-osainen, paikoin novellimainen teos. Elokuva-adaptaatio hylkää katkonaiset ja irtonaiset hetket ja pyrkii luomaan proosamaisen tulkinnan. Niukat ja osin mitättömät tapahtumat eivät täysin istu elokuvakäsikirjoituksen idealle.
Tuulen rouhima karu maisema ja tiivis näyttelijäkolmikko eivät kata elokuvalle riittävää etenemistä. Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä. Alkuperäisteoksen katkelmat saaren ajattomuudesta, elämän lyhyydestä ja turhautumisesta eivät siirrykään kuvakerronnaksi mutkattomasti. Paikoin elokuvaa vaivaa pitkästyttävä siirtymä tapahtumasta toiseen.
Toisaalta laahaavuus ei välttämättä ole pelkästään käsikirjoittaja Robert Jonesin työtapaturma. Alkuperäisteos on pienoisromaani, joka tovejanssonmaisesti maalailee hitain kaarin tarinaa tapahtuvaksi. Teos kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta päätös tehdä siitä puolitoistatuntinen elokuva pohjaa pitkältä saaristomeren eksoottisuuteen.
Elokuva vilisee Tove Janssonin tavaramerkiksi muodostuneita leimallisuuksia. Kuvittajaisä edustaa eksynyttä boheemia. Isoäiti vaalii radikalismia tai vastavirtaan etenemistä samalla, kun hänellä on kaipuu lapsuuteensa. Lapsi on vailla toista vanhempaansa. Merellä viihtyy mysteerinen erakko, jonka juhlintaseuraa kaikki odottavat. Eristäytynyt saari on lintukoto ja lintukodosta lähteminen aiheuttaa harmia.
Tove Janssonin nimissä voi myydä näemmä muutakin kuin Muumeja. Vaikka elokuva ei olekaan pettymys tai varsinainen epäonnistuminen, ei se ole kiiteltävä onnistuminenkaan. Näyttelijätyöskentelyltään ja tekniseltä tasoltaan Kesäkirja on rautainen ammattitaidon näyte. Käsikirjoitukseltaan elokuvasta puuttuu jotain oleellista, joka ei alkuperäisteoksesta siirry saarelaisten kesään.
Kansainvälisen yhteistuotannon nimissä elokuvalle voi poikkeuksellisesti povata enemmän ulkomaalaisia katsojia kuin kotimaisia. (Menestykseen uskovat taatusti myös imdb.com-sivustolle listatut peräti 17 tuottajaroolissa esiintyvää henkilöä.) Elokuva myy eksotiikallaan, ei niinkään elokuvataiteellisella ja kekseliäällä adaptaatiollaan.
Suomessa suomenruotsalainen juhannuksen vietto kun ei sittenkään ole tarpeeksi eksoottinen aihio puolentoista tunnin elokuvaksi.
……
Alkuperäisteos Janssonin ääneen lukemana löytyy Yle Areenasta nimellä ”Tove Jansson läser: Sommarboken”: https://arenan.yle.fi/poddar/1-50361773
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
