Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Jotain suomenruotsalaisesta juhannuksesta uupuu
Helsinki-filmi: Kesäkirja. 95 min. Ensi-ilta 31.1.2025.
Ohjaus Charlie McDowell, käsikirjoitus Tove Janssonin romaanin pohjalta Robert Jones, kuvaus Sturla Brandth Grøvlen, lavastussuunnittelu Lina Nordqvist, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelu Micke Nyström, sävellys Hania Rani
Näyttelijät: Glenn Close, Emily Matthews, Anders Danielsen Lie, Pekka Strang, Sophia Heikkilä, Ingvar Sigurdsson.
Kesäksi saavutaan saaristoon merenrannalle. Leskeksi jäänyt isä (Anders Danielsen Lie) eristäytyy työpöytänsä taakse kuvittamaan töitään. Isoäiti (Glenn Close) opettaa pojantyttärelleen (Emily Matthews) tuulen raiskaaman luodon ja elämän lainalaisuuksia. Kehysteemana on luopuminen, muina teemoina ihmisten suhde luontoon ja toistensa luontoon.
Elokuva on tunnelmaltaan isoäidin opetuksin filosofinen, paikoin harras. Vaikutelmaa tukevat kauniit välikuvat ruhjoutuneesta merimaisemasta myrskyineen, pitkät leikkauspinnat ja kuvauksessa paljolti hyödynnetty laajakuvakulman syvyys.
Norjalainen kuvaaja Sturla Brandth Grøvlen kuvaa saaren vihreyden ja harmauden sopusuhtasesti ja herkistävästi. Hän keskittyy merikortteisiin ja sammaliin. Ikkunaruuduista heijastuu kolmen saarelaisen arki. Puolalaislähtöinen kosmopoliitti Hania Rani säveltää taustalle yllättävän avantgardistista ja rannan kivikkoja mukailevan tuulenvireen kaltaista musiikkia. Elokuvan alku on harmoninen ja hallittu.
Elokuvan roolitus on suitsutettavaa. Glenn Closen rinnalla Anders Danielsen Lien ja Ingvar Sigurdssonin vähäsanaiset roolit ovat jykeviä ja luonteikkaita. Huomioitavaa on lapsinäyttelijä Emily Matthewsin mutkaton vaivattomuus olla kameran edessä lapsekkaan utelias, turhautunut, innostunut ja mietteliäs.
Yhteistuotannon sivuosissa nähdään vilaukselta Pekka Strang ja Sophia Heikkilä. Ehkä yhdelle plarisivulle mahtuvalla roolituksellaan heistäkin jää muistijälki uusrikkaina ja tyylittöminä perinteenrikkojina.
Elokuvan juonessa tapahtuu vähän. Episodielokuvaksi teosta ei voi luonnehtia, ellei kesän vaihtumista syksyksi nähdä yhtenä isona episodina. Englantia kielenään käyttävä elokuva henkii kummallisen paljon suomenruotsalaista mielenmaisemaa juhannusjuhlintoineen ja suhtautumisessaan elämään – pohjautuuhan se Tove Janssonin teokseenSommarboken vuodelta 1972.
Janssonin kirja on episodimainen, 22-osainen, paikoin novellimainen teos. Elokuva-adaptaatio hylkää katkonaiset ja irtonaiset hetket ja pyrkii luomaan proosamaisen tulkinnan. Niukat ja osin mitättömät tapahtumat eivät täysin istu elokuvakäsikirjoituksen idealle.
Tuulen rouhima karu maisema ja tiivis näyttelijäkolmikko eivät kata elokuvalle riittävää etenemistä. Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä. Alkuperäisteoksen katkelmat saaren ajattomuudesta, elämän lyhyydestä ja turhautumisesta eivät siirrykään kuvakerronnaksi mutkattomasti. Paikoin elokuvaa vaivaa pitkästyttävä siirtymä tapahtumasta toiseen.
Toisaalta laahaavuus ei välttämättä ole pelkästään käsikirjoittaja Robert Jonesin työtapaturma. Alkuperäisteos on pienoisromaani, joka tovejanssonmaisesti maalailee hitain kaarin tarinaa tapahtuvaksi. Teos kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta päätös tehdä siitä puolitoistatuntinen elokuva pohjaa pitkältä saaristomeren eksoottisuuteen.
Elokuva vilisee Tove Janssonin tavaramerkiksi muodostuneita leimallisuuksia. Kuvittajaisä edustaa eksynyttä boheemia. Isoäiti vaalii radikalismia tai vastavirtaan etenemistä samalla, kun hänellä on kaipuu lapsuuteensa. Lapsi on vailla toista vanhempaansa. Merellä viihtyy mysteerinen erakko, jonka juhlintaseuraa kaikki odottavat. Eristäytynyt saari on lintukoto ja lintukodosta lähteminen aiheuttaa harmia.
Tove Janssonin nimissä voi myydä näemmä muutakin kuin Muumeja. Vaikka elokuva ei olekaan pettymys tai varsinainen epäonnistuminen, ei se ole kiiteltävä onnistuminenkaan. Näyttelijätyöskentelyltään ja tekniseltä tasoltaan Kesäkirja on rautainen ammattitaidon näyte. Käsikirjoitukseltaan elokuvasta puuttuu jotain oleellista, joka ei alkuperäisteoksesta siirry saarelaisten kesään.
Kansainvälisen yhteistuotannon nimissä elokuvalle voi poikkeuksellisesti povata enemmän ulkomaalaisia katsojia kuin kotimaisia. (Menestykseen uskovat taatusti myös imdb.com-sivustolle listatut peräti 17 tuottajaroolissa esiintyvää henkilöä.) Elokuva myy eksotiikallaan, ei niinkään elokuvataiteellisella ja kekseliäällä adaptaatiollaan.
Suomessa suomenruotsalainen juhannuksen vietto kun ei sittenkään ole tarpeeksi eksoottinen aihio puolentoista tunnin elokuvaksi.
……
Alkuperäisteos Janssonin ääneen lukemana löytyy Yle Areenasta nimellä ”Tove Jansson läser: Sommarboken”: https://arenan.yle.fi/poddar/1-50361773
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.