Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Vain väsymyksestä johtuvaa
Varsinkin väsyneenä minut valtaa nostalginen olo.
Se tuntuu oikeastaan hyvältä, sillä nostalgia on hienoa sana. Sitä käyttävät aikuiset, kypsät ihmiset, joilla on elämänkatsomusta ja perspektiiviä. Sellainen minäkin haluan olla. Ikäni puolesta olen kuitenkin siinä maastossa, jossa nostalgiset ajatukset pitää kuitata huumorilla, mielellään vähän sarkastisen kuivakkaasti naurahtaen.
Minulla nostalgia tuntuu aivokapasiteetin häiriintyneeltä tilalta, jossa mikään tässä ajassa oleva ei liiku mutta menneisyys tunkeutuu liki. Joskus karkaan sitä tunnetta katsomalla hauskoja kotivideoita. Joskus se taas on hetki, jolloin jään tuijottamaan koivikkoa ja mieleni näkee siinä pellon ja alan miettiä, miten kova työ pellon raivaamisessa on ollut, miten loppumaton viljanpuinti on lopulta loppunut ja miten kukaan (isäni) onkaan kehdannut pyllistää sille loppumattomalle työlle ja istuttaa maahan koivuntaimet.
Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti! Mikään maanmittauslaitoksen pdf-tuloste ei koskaan voisi korvata tuota hienoa paperia. Se oli tärkeä. Se oli kaunis. Vuosiluku oli 1851.
Aluksi en osannut hahmottaa, mistä paperissa oli kyse, sillä teksti oli ruotsinkielistä ja värillisen karttapiirustustuksen pohjoinen oli lännessä ja etelä idässä. Järven tuttu muoto oli kupsahtanut kumoon ja dokumentin oikeasta reunasta oli kadonnut pala. Eteläpuolen rajat olivat kadonneet, mutta muuten kaikki oli siinä missä aina on ollut. Ajattelin, että nyt hengitän, mutta en oikein uskaltanut. Pelkäsin, että rasvaiset sormeni tekevät paperille peruuttamattoman tuhotyön eikä kukaan enää koskaan näe sitä ja todista, että tässä me olemme olleet ja tässä me olemme nyt.
En usko, että senkistä löytynyt rekisteriote on vanhin esine, jota olen käsitellyt. Monet soittimet ja jokunen kirjakin voi olla vanhempaa perua. Tutkimatta on myös eräs pieni rasia, jonka kannessa on uskomattoman tarkka miniatyyrimaalaus. Vanha Raamattukin löytyy ja omenapuu 1800-luvulta. Makuuhuoneen lattialla on arkku, jonka kanteen on maalattu vuosiluku 1842. Epäilen, että se voi olla väärennetty jotenkin. Äitini on kova korjailemaan asioita oman etunsa mukaisesti.
Jostain syystä hiutunut paperi tuntui näitä esineitä arvokkaammalta. Miksi, mietiskelin, kun tuijotin pellolle kasvanutta, ensi talvena harvennettavaa koivikkoa. Oliko paperi arvokas siksi, että se selvästi oli todistus, jossa tilalla oli nimi (lähes sama kuin nykyään: tein terminologisen virheen pari vuotta sitten) ja rajat (lähes samat kuin nykyään: tiesin sukulaiset, joille palstoja oli aikoinaan lohkottu)?
Kaiken sen ajan ja virallisten kielten ja valtiomuodon ja sotien ja omenapuun ja pellon ja koivikon ja kuolleiden rakkaiden takana maa oli edelleen sama.
Siihen ajatukseen nostalgia iski. Minua alkoi itkettää. Valinnat, riidat, sovinnot, tuskat, nautinnot, sairaus, kuolema, kärsimys, onni, ilo, nauru, lapsuus, vanhuus, työ, arki, raadanta, tanssi, laulu, vitsit, paikatut villasukat ja kutittavat pellavapaidat vilisivät edessäni, enkä halunnut koskaan enää palata nykymaailmaan. Mitä turhuutta. Mitä tyhmyyttä. Kaikki kadonnut, eikä mitään takeita tulevasta. Koetan jättää jälkeni historiaan, joka ei jälkeäni kaipaa. Siellä on jo liuta muita unohtuneita jälkiä. Enkä minä ole sen kummempi. Minäkin katoan.
En osaa pukea sanoiksi tätä asiaa. Tuntuu vaikealta kirjoittaa kuolemasta ja pysyvyydestä, kun pitäisi olla kuolemattoman pystyväinen, ainakin jaksaa olla. Ja saako edes sanoa ääneen, että koivikkoa tuijotellessa miettii kuolemaa? Se kuulostaa masentavalta eikä kannusta tulevaisuudenuskoon, joka kuitenkin pitää maailman liikkeessä. Miksi itken menneisyyttä, kun voisin vain mennä kohti tulevaisuutta?
Nostalgia, pah. Tämä olo johtuu ehdottomasti vain väsymyksestä. Tai laskuhumalasta.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.