Johanna Venho & Sanna Pelliccioni: Matkamuistikirja. 34 s. Teos 2024.
Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali. Kuvittanut Elina Warsta. 40 s. Teos 2024.
Kolmisen vuotta sitten julkaistiin Johanna Venhon kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Metsämuistikirja, jossa luonnossa viihtyvä Kaarna nousi vastustamaan lähimetsää uhanneita hakkuutöitä. Matkamuistikirja jatkaa tytön tarinaa.
Tällä kerralla huolta aiheuttaa Kaarnan äiti, joka on menettänyt työpaikkansa. Kodin on vallannut alakulo, kaikki on tummaa ja tahmeaa. Kun Kaarna lähtee ulos metsään, äiti istuu keittiön nurkassa ja kun tyttö palaa sisälle, äiti istuu siinä yhä.
Kaikeksi onneksi perheellä on tiedossa ruskareissu Lappiin. Ehkä äiti löytää matkalta taas valoa elämäänsä.
Venho ja Pelliccioni kuvaavat kauniisti sitä, miten tarkasti lapsi aistii vanhempansa tunnetiloja ja miten hänen omatkin tunteensa heijastelevat niitä. Kun Kaarna katselee ikkunasta puolukoita poimivaa äitiään ja huomaa hänen nauravan, tyttö riemastuu: ”Tulen niin iloiseksi, että alan hyppiä sohvalla.”
Tummasävyisyydestä huolimatta tarinasta huokuu välittäminen. Äidin kumppani Saku on Kaarnalle selvästi läheinen ja turvallinen aikuinen. Kun Pakasaivon rotkojärvellä äiti pelottavaksi hetkeksi katoaa, Saku on onneksi vierellä.
Venhon upea, runollinen kieli tavoittaa hyvin pohdiskeluun taipuvaisen lapsen tavan ajatella ja toimia. Teksti on tulvillaan herkkää, lastenkirjaan sopivan selkeää symboliikkaa. Kaarna esimerkiksi kirjoittaa muistikirjaansa ilmeisen onnistuneen ja myös äidin mieltä virkistäneen reissun jälkeen: ”Kun me ajellaan junalla yön läpi, kotona on vastassa aurinko ja aamu.”
Pelliccioni yhdistelee herkässä kuvituksessaan valokuvaa, lyijykynää ja väriliitua, mistä muodostuu yhdessä erikoinen kolmiulotteinen vaikutelma. Esimerkiksi männynneulaset näyttävät niin eläviltä, että käsi melkein ojentuu poimimaan ne sivuilta pois. Onnistuneesti on toteutettu myös tarinan idea muistikirjaa kirjoittavasta lapsesta.
Lapissa seikkaillaan myös Tomi Kontion kirjoittamassa ja Elina Warstan kuvittamassa kirjassa Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali. Sarjan edellisistä osista tuttu kolmikko – Koira-niminen kissa, Kissa-niminen koira ja Näätä-niminen ihminen – on päässyt uuden ystävänsä Tiikerin kanssa matkalle kauas Saanatunturin maisemiin.
Sillä aikaa, kun Tiikerin sopulitutkijavanhemmat tapaavat tutkimusasemalla tuttujaan, tyttö, Koira, Kissa ja Näätä lähtevät telttaretkelle. Leirinuotiolle pyrähtänyt kuukkeli tuo kuitenkin rauhalliseen hetkeen huolestuttavan sanoman: naaliperhe on pulassa, sillä pesäkummun lähistölle on asettunut vaanimaan iso punainen kettu.
Reissaajat lähtevät kuukkelin opastamana neuvottelemaan ketun kanssa. Ystävällisyydellä ja ymmärryksellä kettu saadaan muuttamaan mielensä ja lopulta repolainen lähtee jolkottelemaan kohti etelää.
Tarina on häpeilemättömän tunteellinen. Rakkaus ja sen voima ovat läsnä alusta loppuun saakka. Ja hauskaa kyllä, myönteiset ajatukset tuntuvat kohdistuvan aivan kaikkialle: ihmisiin, eläimiin, maisemiin.
Kontion eloisa kieli kuljettaa tarinaa kauniisti eteenpäin ja oivaltavat sanavalinnat pitävät lukijan valppaana. Koivujen muotoja verrataan herkkusienien pyöreyteen ja avarassa laaksossa vaelletaan ”kuin suuren kämmenen pohjalla”. Välillä kielellä myös leikitellään. Mitä oikeastaan tarkoittaa yömyssy? Ja miten hauska riimipari onkaan urbaani/turbaani!
Elina Warsta suosii kuvituksessa hillittyjä sävyjä. Ne sopivat lempeään tarinaan ja maltillisten värien avulla myös tunturiluonnon karuus välittyy hienosti. Mukava vaihtelua saadaan erilaisilla kuvakoilla ja perspektiiveillä. Välillä sivulta tuijottaa kohti jättimäinen naalin naama, välillä pääosassa on avara taivas ja matkalaisten leiri erottuu vain pienenä yksityiskohtana järven rannalla.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
