Ali Jonasson ja Mats Kejonen: Finnkampen. 368 s. Verbal förlag 2025.
Ali Jonasson välittää lähes tuhannen vuoden historian 368 sivulla, ja Mats Kejosen kuvakieli puhuu myös voimakasta kieltään, joka täydentää lukukokemusta. Ei ole helppoa arvostella kirjaa, joka syventää omaa tietämystä itsestä niin paljon, että ei oikein tiedä, miksi itseään kutsua – saati miten aihetta käsitellä ilman, että se yksinkertaistuu epäoikeudenmukaisesti.
Suurten kirjainten ja kuvien takana piilee identiteettiin perustuva monimutkaisuus. Kirja kertoo minulle siitä, kuinka me jälleen kuulutaan yhteen eroissamme. Ruotsissa on 730 000 ihmistä, joilla on suomalainen perimä, ja siihen perimään liittyy erilaisia juuria. Finnkampen on huolellisesti työstetty ja sen sisältämät asenteet on melko piilotettuja: Tärkeää ei ole voittaa narratiivia, vaan joskus myös osoittaa, missä historiankirjoittajien mielipiteet eroavat toisistaan.
Suorituspaine on sana, joka tulee mieleen, koska tämä sarjakuvaromaani on rikas kuvatessaan meidän yhteistä historiaamme. On mahdotonta olla sijoittamatta Finnkampenia yhteen Art Spiegelmannin MAUSin (2003) ja Mats Jonssonin sarjakuvaromaanin När vi var samer (2021) kanssa, net kuuluvat saman teeman alle. Net tuovat esiin historiaa, joka on vaikuttanut ja vaikuttaa sukupolviin, ja tekevät sen monimutkaisuudesta ymmärrettävää henkilökohtaisen kerronnan avulla, joka perustuu siihen, mitä tiedämme ja joissakin tapauksissa emme tiedä historiasta. Finnkampen nostaa esiin historian osia, joita en ole koskaan lukenut. Kapinalliset, kuten metsäsuomalainen Dan Andersson, on nyt saanut sankarin aseman minun historiakäsityksessäni.
Sarjakuvaromaani on monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen. Koko historian ajan olemme jahdanneet toisiamme erilaisuutemme vuoksi, mitä ilmeisesti jatkamme vielä tänäkin päivänä – mutta emme ilman vastarintaa.
Finnkampen, elikkä Ruotsi–Suomi-maaottelu, kuvaa osaaa Ruotsin historiasta. Kirjailijan elämästä alkaen ja edestakaisin historian aikataulun myötä lukija saa perspektiiviä siihen, mitä on olla ruotsinsuomalainen Ruotsissa nyt ja ennen vanhaan. Tehtaan työväen, mitä tutkijat uskoivat kielenoppimisesta 1980-luvulla ja kaikenlaista, mikä oikeastaan on vaikkutanut kulttuuria.
Helposti oppii, ja oppii miettimäänkin, että millaista elämä saattaa olla ihmisille maassa, joka ei puhu sen maan kieltä. Tämä ei ole vain ruotsinsuomalaisten historiaa, tämä voi yhtä hyvin olla kertomus elämästä silloin, kun oma kieli ei välttämättä kanna siltojen yli ymmärrykseen niinko aiheesta ”toisaalta” ruotsinkielistä ”annanhet” elikkä ”otherness”.
Mitä muuta teollisuus teki, ja mitä se toi mukanaan? Se on vain yksi osa kokonaisuudesta tässä kirjassa. Se auttaa varmaan niin nuoria kuin vanhempiakin keskittymän tähän osaan historiaan. Ja se muistuttaa siitä, että se mitä tapahtuu täällä ja nyt, on historiaa huomenna.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
