Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Marja Kynkäänniemi, Paavo Keränen ja Anne Juntunen (toim.): Vaeltajat. Karelianistien poluilla Kainuussa ja Vienassa. 156 s. Vienan reitti ry 2024.
Karelianismin voi lyhyesti luonnehtia eri taiteenalojen ja tutkijoiden kansallisromanttiseksi ideologiaksi. Se suuntautui kauttaaltaan Karjalaan, mutta varsinainen eldorado oli kuitenkin Viena. Käsitteenä ”karelianismi” on nuori, sillä sen kiteytti professori Yrjö Hirn vuonna 1938 esitelmässään ja vuotta myöhemmin teoksessaan Matkamiehiä ja tietäjiä. Karjalasta haltioituneita taiteilijoita ja tutkijoita kutsuttiin karelianisteiksi.
Nyt heidän jäljilleen pääsee mainiossa antologiassa Vaeltajat, jossa selitetään perinpohjin karelianismin taustoja, Kainuun merkitystä karelianismille sekä valotetaan Vuokin Vienan reitin historiaa. Teoksen artikkelit on esitetty syksyllä 2023 ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” -seminaarissa. Antologia mahdollistaa ne nyt suurelle lukijajoukolle. Teos on jatkoa vuonna 2022 ilmestyneelle antologialle Polku, joka valotti Vienan reitin merkitystä idän ja lännen välillä.
Dosentti Kari Sallamaa painottaa karelianistien hakeneen Vienasta myyttistä alkua ja eriytymätöntä maailmantilaa. Tästä nostalgiasta nousi kulttuuriin pysyviä aarteita niin Akseli Gallen-Kallelalta ja Eino Leinolta kuin Juhani Aholta ja Jean Sibeliukseltakin. Kirjailija Markku Nieminen puolestaan kirjoittaa Kainuun merkityksestä karelianismille. Kuhmo oli keskeinen Elias Lönnrotin runonkeräysmatkojen kauttakulkupaikkana, mutta myös monille merkittäville kareliaaneille portti Vienaan.
Keijo Ahtonen kirjoittaa värikkäästi esi-isästään Rimmin Uljaskasta, tietäjästä ja parantajasta, joka oli Gallen-Kallelan ”Aino”-triptyykin Väinämöisen mallina. Ylioppilas Blomstedt ja arkkitehti Sucksdorff luonnehtivat vuonna 1894 Vienaan mennessään Uljaskaa: ”Väinämöisen perikuva, sekä ulkomuotonsa, että koko runollisen luonteensa puolesta.” Nuorena miehenä hän oli toiminut Lönnrotin oppaana enemmän kuin kukaan muu.
Vienan vaellukselle 130 vuoden taakse vapaakirjoittaja ja tutkija Maija Myllykangas vie I. K. Inhan, K. F. Karjalaisen ja Varahvontta Lesosen seurassa. Seurueen matkatuliaiset olivat kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisia – kuten Inhan loistava teos Kalevalan laulumailta, josta on otettu neljä painosta. Vähemmän tunnettu on Inhan matkatoveri Karjalainen (1871–1919), sekatyömiehen poika Kajaanista. Hän tallensi karjalan kieltä 1890-luvulla Vienassa, Tverissä ja Pohjois-Aunuksessa. Lesonen oli kielimestari, vanhaa runonlaulaja- ja tietäjäsukua. Hän oli tärkeä tunnelman luoja ja juonen kuljettaja.
Oululainen yliopistonopettaja Ilmari Leppihalme ryhtyi peräämään kustantajalta vuonna 2020 Anu Kaipaisen (1933–2009) julkaisematonta Runonlaulaja-trilogian kolmatta osaa vienalaisesta runonlaulaja Anni Lehtosesta. Käsikirjoitus Kulkuri ja karjalankiuru löytyi, ja Leppihalme kertoo sen olevan vielä luonnosmainen hahmotelma romaaniksi, rakenteeltaan rapsodinen ja muotoaan hakeva. Leppihalme toteuttaa käsikirjoituksen julkaisemisen kriittisenä editiona, tieteellisesti toimitettuna laitoksena, joka pohjautuu perusteelliseen lähdeaineiston tutkimukseen. Näin teos avaa laajasti myös Kaipaisen aiempien romaanien taustoja. Teos kertoo myös Oulussa asuneen monitaitoisen kulttuurivaikuttajan ja kirjailija Samuli Paulaharjun (1875–1944) vuosia kestäneestä intensiivisestä kanssakäymisestä Anni Lehtosen kanssa, josta syntyi laaja perinneaineisto.
Vienan Karjala oli 1920-luvulla lukuisten kansatieteellisten tutkimusretkien kohde. FT Marja Kynkäänniemen artikkeli pohjautuu David Zolotarevin, Leonid Kapitsan ja Risto Bogdanovin aineistoon Uhtualle tehtyjen tutkimusretkien havainnoista. Aihe on mielenkiintoinen kertoessaan Neuvosto-Venäjän ensimmäisen vuosikymmenen kansatieteellisistä tutkimuksista. Niillä katsottiin olevan paljon merkitystä ihmisten sopeuttamisessa uuteen elämäntapaan.
Emeritusprofessori Petri Kinnunen ja tutkijatohtori Joonas Vola esittelevät kuvauksia kansoista, kartoituksista ja lajien kanssaelämisestä kirjallisten sekä kuvallisten lähteiden pohjalta. Heidän aikaperspektiivinsä Pohjois-Vienan elinolosuhteista, kehityksestä ja muutoksista ulottuu 1600-luvulta aina 1900-luvun alkuun. Tutkimuksellisesti ote on vaikuttava, kun mukana on myös elokuvia. Mukana on myös Anna-Maria Maggan tuore väitöskirja Siidan lait (2024) saamelaisten oikeuksista poliittisesta ja juridisesta aspektista. Magga tuo väitöskirjassaan ansiokkaasti esiin oikeudellisia kysymyksiä, joihin on etsittävä ratkaisu, jotta alkuperäiskansan perinne ja toimintatapojen monimuotoisuus kulttuurista nousevina elementteinä toteutuisivat ja näin perinteet säilyisivät.
Kainuun liiton emeritusaluekehityspäällikkö Paavo Keränen tuntee kotiseutunsa Vuokin maisemat kuin omat taskunsa. Hän on perehtynyt myös Vienan reitin historiaan ja nykytilanteeseen, sillä hän on Vienan reitti ry:n puheenjohtaja. Vienan reitti on suojeltu 27 kilometriä pitkä polku Suomussalmen kaakkoisosassa. Reitti toimi aikanaan idän ja lännen välisenä Vienan valta- ja kauppatienä. Keränen painottaa, ettei Vienan reitin merkitystä voi sivuuttaa Kalevalan synnyssä, sillä reitti johdatti Lönnrotin parhaiden runonlaulajien pariin.
Vuonna 2019 perustettu Vienan reitti ry vaalii ja kehittää reitin kalevalaista sekä vienalaista kulttuuriperintöä. Luonto- ja kulttuurimatkailun myötä reittiä tehdään tunnetuksi Suomessa, mutta myös ulkomailla.
Vaeltajat on tuhti paketti karelianismia, kansalliseeposta, rajan historiaa, vienalaista kulttuuria ja Vienan reitin nykyaikaa. Kirjoittajat ovat paneutuneet aiheisiinsa huolella ja teksti kulkee juohevasti kuin askel aurinkoisella Vienan reitillä.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.