Markku Envall: Rajan kahta puolta. 232 s. WSOY 2024.
Markku Envall (s. 1944) on loistava aforistikko ja esseisti, jonka tavaramerkiksi voi luonnehtia festina lenteä eli hitaasti kiiruhtamisen periaatetta. Envall nimittäin antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella. Eikä tuorein, kymmenes esseekokoelma Rajan kahta puolta tee poikkeusta.
Teos jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä Envall pohdiskelee elämää, kulttuuria ja mielenmaisemaa kirjallisuuden kautta. Misantroposta eli ihmisvihaa hän käsittelee William Shakespearen Timon Ateenalainen -näytelmän kautta. Timon tuhlaa hyväuskoisuuttaan omaisuutta ystävilleen luottaen, että tarpeen tullen he puolestaan toimivat anteliaasti. Timonin varojen ehdyttyä ystävät kuitenkin kaikkoavat vähät välittäen avuntarvitsijasta. Timonin ihmiskuva särkyy ja hänestä tulee ihmisvihaaja.
Esimerkillään Envall osoittaa, ettei vastavuoroisuus toteudu maailmassa. Globaalisti viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että monen tason ahneus johtaa sotaan. Loppujen lopuksi vähäinen on se maa-ala, jonka ihminen tarvitsee tomumajalleen, vaikka kuinka kunnianhimoisesti valtaisi maa-aloja sotimalla. Vihaan sisältyy aina halu tuhota niin toinen ihminen kuin hänen itsenäisyytensä.
Hermeettisen yksinäisyyden kohtaloita tunnetaan niin historiassa kuin kirjallisuudessa. Envall ottaa kolme erilaista esimerkkiä yksinäisyydestä, eristyksestä ihmisen tilana. Daniel Defoen Robinson Crusoe elää eristyksissä autiolla saarella 28 vuotta. Robinson on yksinäisyydessään häilyvä persoona. Ihmissuhteiden poissaolo on totaalinen kärsimys, vaikka se ohjaa häntä Jumalan yhteyteen ja hengelliseen kasvuun. Robinson näkee haaksirikon, mutta kun kaikki menehtyvät, hän ei saa kumppania matkalleen.
Anton Tšehov kuvaa viisitoista vuotta kestävää eristystä, joka on luonteeltaan vapaaehtoinen. Aaro Hellakosken runo ”Yksinäisyys” on kuvaus erakosta, joka on vetäytynyt omasta tahdostaan erilleen ihmissuhteista ja materiasta. Hän sulautuu maisemaan, hänestä tulee osa luontoa. Niin kuin entivanhaan jätkä muuttui kuoltuaan poroksi.
Toisessa osassa Envall sukeltaa olemassaolon suuriin, myyttisiin, mystisiin ja eettisiin kysymyksiin. Hänen kirjallisuudentutkijan taustansa näkyy selkeästi myös näissä esseissä, eikä hän leiki keittiöpsykologia tai terapeuttia käsitellessään häpeää, syyllisyyttä tai vanhenemista. Persoonallinen ote aiheisiin luo ilmavan ja raikkaan tunnun. Eikä ravistelemistakaan esseistä puutu.
Kauneuden Envall näkee moniulotteisena vaikutelmana, johon liittyy runsaasti kulttuurisia yhteyksiä sekä kytkös identiteettiin. Hän siteeraa Immanuel Kantia: ”Kaunista on se mikä miellyttää vailla pyydettä ja käsitettä.” Kehon ominaisuuteen liitettynä se merkitsee ihmisen esineellistämistä. Kauneus on laveasti edelleen ymmärrettynä katsojan silmässä sekä sielun peilauksessa.
Ikuinen ja ikuisuusaihe on kuolema, jota Envall käsittelee kaksi kertaa. Tämä ei johdu pelkästään iästä – Envall täyttää tänä vuonna 80 – vaan aiheen äärelle on vienyt jo viisivuotiaana äidiltä saatu vastaus, että sinäkin kuolet. Tänään kuolemasta puhuminen siirtää keskustelun muihin aiheisiin, sillä kuoleman käsittely on yksityisasia, joka kuuluu yksilön vapauksiin. Mutta salonkikelpoista on toki myöntää, ettei pelkää kuolemaa, vaikka pelkäisikin.
Kuolemaan on siis olouduttava. Koko ajan kuolemme, ruumiimme rapistuu vähä vähältä, aistit heikkenevät ja muisti heittelehtii. Elinvoima käy yhä vähäisemmäksi. Kuolema on filosofinen paradoksi: emme lakkaa olemasta tietoisuudesta. Stoalainen filosofi Seneca kiteytti: ”Kun minä olen, ei ole kuolemaa. Kun kuolema on, ei ole minua.”
Envall on kielen taituri, mutta osaa myös filosofisen kysymyksenasettelun niin, että tekstistä tulee nautittavaa. Jotkut omakohtaiset kokemukset ovat tarpeettoman pikkutarkasti selitetty, mutta eipä juuri muuten moitteen sijaa teoksessa ole.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
