Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
Kuva Tomas Andersson
Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta. Auto toi meitä ympäri Suomenmaata, itäkautta etehlään ja länsikautta kotiapäin. Mie olen reissusta saakka ollu uuesti innostunu Kalevalasta ja olen mie hunteerannu aika paljon tätä meän runonlaulaja Antti Keksiäki vaikka en ole löytäny mithään luettavvaa hänestä matkala.
Reissun ensimmäisenä päivänä Soankylässä makasin Kitisessä. Väylästä käsin näky sähkö-voima-stasuunit ja mäntykankhaat. Rauhallinen väylä, rauhallinen hetki, joka samala kerto, ette oon ostovoimaa tässä yhteisössä, missä on vähemmän työttömiä ko keskiarvosesti koko Suomessa. Tai ehkä se oliki minun täti ko kerto siittä.
Soankylästä matkustimma Via Karelia – runon ja rajan tielä etheen päin. Met näimä Kajaanin ympäristöä, jäisen Moomi-maailman ja Hiljasen kansan Suomussalmela enneko met jatkoima Helsinkhiin.
Ennen lähtöä Helsinkiä kohti met olima saahneet reissukaveritten kans kokea, mitä oon olla reissun päälä ko turvallisuus on kohonu rauhan aikana. Aamusta menimä Soankylässä ajelulle kattomhaan maisemia, ja yhtäkkiä meitä haastatteli armeijapoliisi. Mie muistan, että hetki oli stressaava, ja ette mie hunteerasin kuinka nopeasti liikkumisvaphautheen voi vaikuttaa. S’oli hirveän kiltti se poliisi, mutta tuntu turhalta haastatella meitä ko emmä met ollu menheet minkhään rajan yli – muita ko Suomen rajan Ylitorniolla.
Noh, net tekevät heän työtä ja se oon semmonen tilanne maailmassa nyt. Soankylän kirjastosta mie sain kirjan just tästä Jääkäriprikaatista – niitä annethaan ilmaseksi ihmisille sieltä. Elämän ironiaa, jotenki!
Met jatkoima Soankylästä Kajaahniin ja jossaki välissä met söimä oikeaa suomalaista ruokaa Hesburgerilla. Koirat oli autossa, joten söimä isola parkkipaikala, missä ei ollu niin paljon autoja. Yhtäkkiä koirat haukkuva hirveästi. Meän auton takana seisoo kaks miestä joila oon semmonen auto millä net korjaava asfalttia. Mie laitan pään ulos autosta ja huuan: ”Antheeksi! Met ajama auton muuale niin emmä jää tänne ko tet tehettä töitä.”
Huutaa takasin: ”Kyllä sielä oon tillaa, voit vain perruuttaa. Samma på svenska.”
Toinen vain kattoo sen näkösenä ette se tietää ette se oon laittanut meät kiini parkkipaikale. Pääsimä viihmein sieltä pois ja jäimä Kajaahniin yöksi. Mutta osa hotellista oli suljettu illaksi. Näytti myöhemmin siltä, ette armeijalla oli kokkous siellä.
Rauman taijtemuseon eessä. Jarmo Mäkelän ”Poika”.
Matka etelhän meni kaikenlaisten kylitten ohi, ja met jäimä kattohmaan hautausmaita, kirpputoreja ja muita paikkoja. Mie käväsen aina hautausmaalla siksi ko mie kerrään nimiä. Mie hunteeraan, elikkä keksin, minkälainen maailma oli ko tämä Pensalalainen Snöfrid oli elossa. Minun meänkielen puhuva Mommo ja Moffa (mamman vanhemmat Ruottissa) oon aina ja useasti muistanu kuinka mie pienenä aina halusin mennä hautausmaalle. Mie vein sinne kukkia, itte tehtyä taijtetta ja muita, minusta kauhniita, tavaroita.
Tämä meän stipentimatkalla met löysimä muuten Helsinkhiin ja sielä jäimä hotelhiin, joka tarjosi hyvän ja aika halvan sopimuksen. Olima niin tyytyväisiä ko met tulima sinne ko se näytti niin hienolta. Resepsiuunissa kyselthiin: ”Oonkos teilä autoa?” ”Joo, ja teilä oli parkkipaikka?” ”Joo, se maksaa 50 euroa päivässä ja lemmikkimaksu oon 25 euroa per eläin.”
Aamupala oli makea mutta jotenki jäi siittä semmonen tyly jälkimaku, kuitenkin.
Helsinkissä näimä kolonilottia (siirtolapuutarhoja) ja kauhniita puutarhoja, ihmisiä ja elläimiä. Kiinostavat ovat nämät hunteerinkit ko oikeasti ympäristöä kattoo. Hotellin vieressä oli pikkunen vanha punanen omakotitalo, missä oli jouluvalot jäljellä, ja mie jäin hunteeramhaan ette aattele, jos täältä muutti joku ihminen kerran, vaikka pohjoisseen töihin, ja sitte ko se lapsenlapsien kans tullee kattomhaan sitä taloa niin sen ympärillä ei ole ennää sitä puutarhaa, mistä Mummo oli kertonu, mutta isot ja korkeat talot ja yötäpitkin valot.
Olima ajanu auton kans riittävästi ja päätimä ottaa linja-auton Korkeasaahreen. Met kävelemmä linja-authoon ja mie laitan maksukortin korttiterminaalile. ”Ei käytössä”. Mie sanon chaföörille, ette ”Mulla ei ole kätheistä rahhaa, ette, jos voin maksaa muula laila, ko terminaali ei toimi?” Ja se puistaa päätä, laittaa ovet kiini minun takana ja veivaa käellä mulle ette ”Mene istumhaan”.
Mie istun ja ootan ette se sanois mulle jotakin. Se ei sano mithään ja mie kuulen ette se soittaa johonki ja selittää ette korttiterminaali oon rikki. Ja pikkusen sen jälkheen tullee kontrollantit linja-autole. Mie sanon varsin ette mulla ei ole lippua, terminaali oon rikki ja mie en ole kulkenu linja-autola Helsinkissä aijemmin, ja siksi en tiä miten mie voin maksaa lipusta. Kontrollantti sanoo ette siittä huolimatta se oon minun vastuu, että mulla on lippu ko mie olen linja-autossa. Mie sain sitte 100 euron sakot. Tulen siis Suomesta pikkusen kriminellinä! Antheeksi, ei se oikeasti ollu minun meininki.
Tähän asti reissu oon ollu pikkusen rankka ja kotona päin meilä oon siukkhaita sukulaisia.
Ja enneko met olema tullut kotia niin yks meän perheestä päästi elämästä irti, se jätti kropan ja sinne jäi syöpä-sota.
Kotimatkala olima vähän aikaa Åbossa (Turussa), näimä Rauman, Pensalan, Vaasan, Kalajoen ja kaikenlaisia pikkukyliä niitten välissä. Ratiosta kuuluu suomirap ”Tasa-arvo-oo-oo-aa, Ihmisille tarmoo, Tasa-arvo-oo-oo-aa”. Se oon Avain-räppärin biisi ”Punainen tiili”. Ja jos olema rehelisiä niin mie itken jo ko ensimmäinen violiini soipii. Miten mie, ehkä sie, ja Antti Keksi kuuluma yhteen, siittä seuraavassa kolumnissa.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.