Mustavalkoista kuumuutta hohkaavaa kokeellisuutta

Mika Taanilan ohjaama, lämpökameralla kuvattu pitkä kokeellinen näytelmäelokuva Epäonnistunut tyhjyys tarkkailee toimistotyöläistä kesälomalla. Elokuva ei sisällä lainkaan dialogia, vaan juonenkuljetuksen hoitavat Harry Salmenniemen kirjoittamat tekstiplanssit.

Lämpökameralla kuvattu materiaali on mustavalkoista. Lämpökameran pelkistettyyn kuvaan ei mahdu ilmeitä tai edes koreografisia elementtejä. Kuvamateriaalissa nähdään rakennustyömaita ja lämpöä hehkuvia kerrostaloja.

Hampurilainen Nika Son on säveltänyt elokuvalle hypnoottisen konemusiikkimaton. Pauhaava, minimalistinen äänisuunnittelu sointuu mustavalkoiseen kerrontaan. Röntgen-kuvaa muistuttavaan kuvasarjaan koneellinen humina luo mekaanisen tenhon.

Elokuvan tapahtumat nojaavat planssien kerrontaan, jossa toimistotyöläinen pui turhauttavaa lomaansa. Hän maleksii lomansa läpi tehden rästihommia ja ikävöiden takaisin toimistoon. Harry Salmenniemen teoksien mukaisesti elokuvan henkilö on neuroottinen ja ahdistunut, yksinäinen ja masentunut.

Latentit toteamukset ovat silkkaa Salmenniemeä: ”Lapsuuteni muistutti lapsuutta” tai ”Nuoruuteni muistutti nuoruutta.” Lämpökameran kuva tuo mieleen kuumaiseman kolkkouden, ja Salmenniemen tekstien pelkistyneisyys lisää kolkkoutta kuupölyviittauksineen.

Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa. Staattinen kuvaus sisältää tarpeeksi näppäriä ja harkittuja valintoja mutta leikittelee yllättävän vähän lämpöelementeillä. Kauniiksi yksityiskohdaksi jää hiusten föönaaminen ilmavirtapyörteineen tai toisteinen lihashuolto puuskutuksineen.

Ohjaaja Mika Taanilan luottokuvaajaksi valikoitunut Jussi Eerola hakee lämpökameralla geometrisiä otoksia. Taanilan leikkaus on yllättävän rauhaisaa ja konservatiivista kokeelliselle elokuvalle.

Elokuvan juonellisuus etenee raukeasti, mutta huomioitavaa on, että elokuvassa on juoni. Kokeelliseksi elokuvaksi reilun tunnin anti on Harry Salmenniemen hämmentävä tapa sanallistaa erkantuumisen kokemus. Lämpökamerakuvauksen autio skenografia lisää sanoman väkevyyttä.

Mustavalkoinen dystopia valkokankaalla on 4:3-kuvasuhteellaan immersiivinen kokemus. Taanila ja Salmenniemi kokoavat elokuvan tapahtumat harkitusti ja maalaillen. Tekstimassan vähittäinen lisääntyminen hämärtyneine tekstiplansseineen jättää elokuvasta mukavan hämmentyneen vaikutelman.

Paikoin yöhön, varjoihin ja yksinäisyyteen nojaavista tekstikatkelmista tulee mieleen Harry Salmenniemen kaksi viimeisintä runoteosta Yö ja lasi sekä Kuume. Salmenniemen yksinkertaiset hokemat ahdistunein ja kummallisin kielikuvin värittävät muuten mustavalkoista elokuvakankaan tyhjyyttä.

Ohjaaja Mika Taanilan, kuvaaja Jussi Eerolan ja käsikirjoittaja Harry Salmenniemen yhteistyöksi elokuva ei ole ensimmäinen laatuaan. Vuonna 2016 kolmikko teki yhteistyötä kokeellisella elokuvalla Mannerlaatta. Kyseinen ”elokuva” on oikeastaan valokopioita erilaisista lentämiseen liittyvistä dokumenteista ja lentopelon yliotteesta.

Epäonnistunut tyhjyys pitää jalat maassa ja on kotimaiseksi kokeelliseksi elokuvaksi ihmeellinen kokemus kaikessa kolkkoudessaan ja mustavalkoisessa avaruudessaan. Televisiosta nähtynä tällaiseen kokemukseen ei mitenkään pääse, joten todetkaa paahteinen kuumuus valkokankaalta, mikäli vain saatte siihen mahdollisuuden!