Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Eurooppalaisen tason parhaimmistoa
Bêtes Sauvages ja Helsinki-Filmi: Sebastian. 111 min. K16. Suomen ensi-ilta 25.10.2024.
Käsikirjoitus ja ohjaus Mikko Mäkelä, kuvaus Iikka Salminen, leikkaus Arttu Salmi ja Mikko Mäkelä, tuotantosuunnittelu Guy Thompson, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Kat Morgan, pukusuunnittelu Frank Callagher, äänisuunnittelu Enos Desjardins, musiikki Ilari Heinilä.
Rooleissa Ruaridh Mollica, Jonathan Hyde, Hiftu Quasem Ingvar Sigurdsson, Leanne Best, Stella Gonet, Lizzie Francke.
Synopsis on seuraava: kirjalijanuralle tähtäävä Max tekee esikoisteoksensa eteen kenttätyötä prostituoituna. Ratkaisu sysää hänet kaksoiselämään. Kaapista ulostuleminen perheelle on sivujuonne, työyhteisössä epäsovelias työskentelymetodi on vaarallisempi kamppailu.
Pseudonyymin takaa maailman lohduttomuus raottuu yksinäisenä selviytymiskamppailuna. Kaksoiselämä altistaa tingityille valinnoille ja alisteisiin suhteisiin. Pikkukaupungista suureen metropoliin ponnistava päähenkilö on alati yksin.
Sundance-elokuvafestivaalilla Yhdysvalloissa maailmanensi-iltansa saanut Mikko Mäkelän (s. 1989) eroottinen ihmissuhdedraama on tunnelmaltaan herkkä, hämyisä ja hämmentävän mietteliäs. Ruaridh Mollican epävarmuutta pälyilevä ja vaitonaisuutta kuiskiva päähenkilö on läpi elokuvan herkkyydessään vangitseva roolisuorituksellaan.
Elokuvassa nähdään sivuhenkilöitä vähän. Heidänkin roolisuorituksensa ovat onnistuneita, mutta eivät vedä vertoja Mollicanin päähenkilö-Maxille. Käsikirjoitus suo päähenkilölle syvyyden, jota Mollican onnistuu pienieleisesti syventämään entisestään.
Alun kymmenen minuutin pehmopornomaisen hässinnän jälkeen suomalais-brittiläisen Mäkelän käsikirjoitus-ohjaus luo eheän, virheettömän ja haikean juonen. Elokuvan päähenkilövetoinen, dialogiltaan niukahko tarina sieppaa katsojansa. Rauhallinen tarinan vierittäminen sisältää hyvin ajoitettuja käänteitä, jäättää katsojalle riittämiin tilaa pohdinnoille ja antaa aikaa keskittyä pienen pienille narratiivisille vihjeille.
Maxin miesasiakkaat ovat vanhempia, hyvintoimeentulevia ja kulturelleja. Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana. Elokuva peilaa alluusioita taidokkaasti, mutta ei penää katsojaltaan vihjeisiinsä triviaa.
Toteutukseltaan elokuva on teknisesti sellainen, millaisena 2020-luvun eurooppalaisen elokuvataiteen haluaisinkin muistettavan: kuvakerronnaltaan harmoninen ja pelkistetty, sisäiskerronnaltaan harkittu ja viipyilemätön. Jatkuvan sisäisen myllerryksen voi kertoa näin tehokkaasti sortumatta ympättyihin jälkiäänityksiin tai sekunnin mittaisiin leikkauskerrostumiin.
Elokuvan lukuisat intiimikohtaukset ovat koreografialtaan kainoja, esteettisesti kauniita. Niiden tunnelmia raamittaa Ilari Heinilän säveltämä musiikkimaisema. Parhaiten Heinilän pelkistetty harmoniamaailma pääsee kuitenkin oikeuksiinsa kohtauksissa, jossa päähenkilö ajelehtii yksin Lontoossa ja Brysselissä.
Aivan kuten Max on juonessa toisten hallitsema ja siten pakotettu muiden valinnoille, ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Mäkelä onnistuu siirtämään harkitut valintansa katsojille. Haluankin näine sanoineni vielä kertalleen vakuuttaa, että elokuva kokonaisuutena on eheä kokonaisuus, josta moiteita on turha mietiskellä.
Briteissä elokuvakoulutuksensa saaneesta Mäkelästä on ensinäkemäni perusteella kehkeytymässä jotain ylpeiltävää esteettisesti umpeutuvaan yleiseurooppalaiseen elokuvakenttään. Mäkelän toinen ohjaus on surumielisyydessään tämän vuoden parhaimmistoa ihan eurooppalaisella tasollakin mitaten.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.