Johanna Holmström: Suden lapset. Suom. Maija Laura Kauhanen. 461 s. Otava 2024.
Kuhmon perukan talon pihalle ilmestyy toukokuussa 2023 nuhjuinen pieni poika vain yksi kenkä jalassaan. Poika ei liiku. Ei kuule. Ei puhu. Talon asukkaat Seija ja Tarmo Sadeniemi ottavat sokissa olevan ja mustelmia täynnä olevan pojan hoiviinsa. Seija etsii uutisia kadonneista lapsista, mutta kukaan ei etsi poikaa.
Alkuasetelma Johanna Holmströmin (s. 1981) Kuhmoon sijoittuvassa jännitysromaanissa Suden lapset on herkullinen. Holmström on arvostettu nuoren polven suomenruotsalainen kirjailija, jonka edellinen teos Selkounien käsikirja oli vuoden 2022 Runebergehdokas. Uudella teoksella hän aloittaa Kainuuseen sijoittuvan jännityssarjan ja tekee sen vaikuttavasti.
Pikkupojan arvoitus päätyy paikallisten rikoskonstaapelien Minna Salmisen ja Timo Kyrön käsiin. Holmström marssittaa kehiin heti alkusivuilla myös kaksi muuta heidän kollegaansa Esko Sydänsyrjän ja Markku Kilpelän. Heidän pomonsa ylikomisario Harri Partakoski kehuu Kuhmoa rauhalliseksi paikaksi, sillä rikollisuus on lähinnä näpistyksiä, salametsästystä, perhevälivaltaa, naapurieripuraa ja laittomia aseita. Partakoskella työn tunnuslause on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Nyt on tulossa kuitenkin suuren luokan juttu heidän ratkottavakseen.
Holmströmin henkilökuvaus on sympaattista mutta ei imelän kosiskelevaa. Tässä hän lähestyy jopa pohjoismaista nordic noir -lajityyppiä.
Romaanin toinen juonne kulkee ekokylä Toivolan yhteisössä, minne valokuvaaja Gloria Hammarström muuttaa. Eletään vuotta 2019. Aika huojuu luontevasti Holmströmin tekstissä kuljettaen tarinaa kepeän virran tavoin sujuvasti. Kylän perustajat Sylvi Merilehto ja Mauno Kokkola olivat vähä vähältä kasvattaneet kylää myymällä tontteja samanhenkisille, ja niinpä hirsitalo toisensa perään oli noussut keskelle erämaata kasvattaen väkimäärän neljäänkymmeneen.
Tutkinta etenee verkkaisesti, sillä kukaan ei kaipaa poikaa. Häntä ei ole olemassa; mutta kuinka se voi Suomessa olla mahdollista? Ekokylä asetetaan luupin alle. Gloria tutustuu kylässä Aaron Koskiniemeen. Heidän suhteensa on mutkikas. Minna kipuilee omassa avioliitossaan Iivon kanssa.
Holmström kuvaa taitavasti miljöötä, henkilöitä ja tapahtumien kulkua. Kuhmolainen mielenmaisema löytyy vaivatta rivien välistä, vaikka toki syventelyyn olisi ollut varaa. Holmström yllättää käänteillään ja kiemuroillaan: kerronta vie perinteisen dekkarin tavoin langat yhteen arvoituksellisesti tehden lukijalle ketunlenkkejä.
Ekoyhteisön elämästä paljastuu yhä ihmeellisempiä asioita ja vähitellen pienen pojan mutkikas kaari yhdistyy niin ajallisesti kuin toiminnallisesti eri ihmisiin, tragedioihin ja väkivaltaan. Kerronta tiivistyy loppua kohden mutta säilyy realistisena.
Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan. Myös maalaispoliisien työn kuvaus on todenmakuista, eikä jutun ratkaisemiseen tarvita apuja Keskusrikospoliisista. Mielenkiinnolla jää odottamaan Holmströmin seuraavaa dekkaria, sillä Kainuusta riittää ammennettavaa myös jännitysromaaneihin.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
