Eemil Karila: Lost in the Woods
Makasiini Contemporary, Turku, 21.11.2025–4.1.2026
Värien ja valojen kaupunki
Olen aloittanut matkani kohti taidegalleriaa joulukuisen torstai-iltapäivän ruuhkassa. Turun päärautatieaseman eli Logomon sillan siniset valoviivat kiinnittävät hetkeksi huomioni päivän alkaessa hämärtyä lumettomassa Turussa. Liikenne pysähtelee, autojen valot häikäisevät. Kauppakeskuksen ovella kerjätään rahaa. Värivalojen keskellä joulukrääsä tipahtelee silmiin siellä täällä. Poistun ulos ja jatkan kulkuani kohti jokirantaa.
Aurajoen varrella ihmiset seisahtelevat ja kuvailevat loppuviikon kestävän Valon polku -valotapahtuman teoksia. Kuljen väreillä valaistun Kirjastosillan ohi ilmassa hengailevien meduusoiden loisteessa. Tölkkijuomille ja hajustekemikaaleille lemuavat opiskelijakloonit värikkäissä haalareissaan ruuhkauttavat kävelytien, tekisi mieli pidättää hengitystä. Turun Tuomiokirkkoa ja sen edustalla seisovaa valaistua joulukuusta lähestyessäni kovaääninen konemusiikki alkaa vetää puoleensa, rytmi tanssittaa. Haalariopiskelijat seisoskelevat jähmeinä pienten kojujen edessä Brahenpuiston kausivalaistuksen kimmeltäessä taustalla.
Taistelen tanssimishalua vastaan ja suuntaan Tuomiokirkonpuistossa hohtavia valkoisia valolonkeroita kohti. Tunnelma on outo. Kävelen ihmisten ja koirien ohi Tuomiokirkon takana sijaitsevan Makasiini Contemporary -gallerian ovelle ja astun sisään mieli levottomana. Galleriatila on kirkkaasti valaistu, värikkäät taulut täplittävät korkeita valkoisia seiniä. Riisun takkini ja istun hetkeksi alas. Kuuntelen autojen nastarenkaita gallerian edustan kiveyksellä ja Tuomiokirkon kellojen lyhyitä lyöntejä. Haistelen gallerian betonin ja maalin sekaista ominaishajua. Alan katsella ympärilleni.
Kulkija kaupunkimetsässä
Katson ja koen syksyn talon takana villiintyneessä puutarhassa. Värit tanssivat, syksy on vielä valoisa ja keveä (”Autumn Dance”, 2025). Katseeni siirtyy ja haluaisin jäädä salaiseen siniseen hämärään ja hiljaisuuteen, olla kaukana kaupungista, miettiä rauhassa poissaoloa, minkään saamatta raskasta painoa (”So Quiet It’s Loud”, 2025). Mutta kevät ja sen raaka viileä valo tekee jo tuloaan. Elämä alkaa pyrkiä valoon, eloon ja kasvuun, mutta mikään ei silti ala. Keväät pysähtyvät tyhjyyteen, jäävät ilmaan ja toiveisiin, jotka eivät toteudu (”Into the Light”, 2025).
Elämä on lopulta kaaosta, pelkkää sotkua (”Among Family”, 2025). Valon kajossa on illan keveyttä, mutta katsoja–kokijassa herää kysymysmerkkejä; mitä tapahtuu seuraavaksi? (”Last of the Glow, 2025.)
Voimakas liike, rytmi. Mutta: tätä teosta ei haluaisi kiirehtiä. Katsoja menee mukaan väriin, liikkeeseen, tanssiin. Teos saa naputtamaan jalalla rytmiä, tässä on bileet! (”Where Clouds Go Over, 2025.) Teos kaikuu kirkon ympäristössä soineen musiikin tunnelmaa, joka jäi ohikulkijaan. Haalariopiskelijoiden bilemusiikki ei kuulu galleriaan asti, mutta rytmi jätti jäljen, joka heijastuu näyttelykokemukseeni. Mietin kokijan rooleja, niiden vaihdoksia ja nopeatempoisuutta.
Teoksessa ”Remains Of the Light” (2025) musiikki, liike ja konemusiikin rytmi jatkuvat, mutta pyöreämpänä ja pehmeämpänä. Havahdun kolisteluihin ja tavaroiden raahausääniin, jotka kantautuvat näyttelytilaan ja rikkovat värien rytmin.
Teokseen ”But They Cannot Bend Down” (2025) on töpötelty metsän piiloja, varjoja ja koloja, kahinoita ja kuhinoita. Tänne voisi joku eksyä – tai on ehkä jo eksynyt. Näyttelyn teoksissa on vaihtelevia orgaanisia sävyjä, mutta katsoja–kokijana olen kaupunkimetsässä.
Lost in the Woods. Näyttelyn englanninkieliset teosnimet ja otsikko. Kaupungin valotapahtuman englanninkieliset teosnimet ja suuri, valaistu sitaatti englanniksi joen varrella. Englanninkielinen konemusiikki. Iltapäivän taide- ja kulttuurikokemukset tökkivät kielellisesti. Silmiin ja korviin tunkeva englanti alkaa tuntua kliseiseltä, ei raikkaan kansainväliseltä. Tarvitsen jotain rouheampaa ja raaempaa. Kaipaan suomen kieltä; metsältä, mullalta ja sammalilta maistuvia sanoja.
Jäähyväiset Turulle
Näyttelyvierailuani edeltävänä päivänä Makasiini Contemporary julkaisi verkkosivuillaan uutisen, että gallerian toiminta Turussa loppuu tammikuussa 2026, yhdeksän toimintavuoden jälkeen, ja toiminta jatkuu Helsingin nykytaiteeseen keskittyvässä galleriassa. Uusi Helsingin toimitila avattiin Vallilan Konepajalle lokakuussa 2025. Valitettava uutinen turkulaiselle taidegalleriatarjonnalle, että Makasiini Contemporary sulkee ovensa Karilan näyttelyn myötä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
