
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo: Orjuuden arvet. 350 s. Into 2024.
Atlantin yli Amerikkaan kuljetettiin yli kaksitoista miljoonaa afrikkalaista ihmistä orjuuteen. Noin 1,4 miljoonaa heistä kuoli laivamatkalla. Puhutaan transatlanttisesta orjuudesta. Se alkoi 1500-luvun alussa ja sitä kesti lähes neljäsataa vuotta.
Transatlanttisen orjuuden aika osui yksiin kapitalismin ja teollisen vallankumouksen nousun kanssa. Orjuuden arvet -kirjan tekijät, Oulussakin vaikuttaneet historioitsijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo tähdentävät, ettei atlanttista orjuutta voi pitää esimodernina jäänteenä nopeaan modernisoituneessa maailmassa. Oikeammin se toimi uudenaikaistumisen pontimena.
Kirjoittajakaksikko avaa näkökulman, jonka valossa läntinen historian tulkinta on arvottanut esimerkiksi juuri transatlanttisen orjuuden pelkäksi maailmanhistorian alaviitteeksi. Kuitenkin ilmiö toimi perustana Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen tulevalle taloudelliselle kukoistukselle.
Atlanttiselta orjuudelta ei puutu juuria historiasta. Erilaisia orjuuden muotoja arvellaan esiintyneen jo noin 20 000 vuoden ajan. Laajamittaisempi orjuus vaati kuitenkin valtiollista organisaatiota. Ensimmäinen varsinainen orjavaltio syntyi antiikin Kreikassa. Sen kohdalla voitiin käyttää ilmaisua, jossa orjuus muodosti yhteiskunnallisen tuotantotavan. Orjat olivat ”eläviä tuotantovälineitä”, kuten filosofisuuruus Aristoteles murjaisi.
Orjuuden olemassaolo on yritetty häivyttää taka-alalle länsimaiden historian kirjoituksessa. Antiikista nykyisiin demokratioihin on esitetty idealisoiva kuvaus. Siinä antiikin Kreikka tuotti Rooman, josta kehkeytyi kristillinen Eurooppa. Tämä puolestaan koki renessanssin ja valistuksen. Lopulta ilmaantui nykyinen poliittinen demokratia. Tällä narratiivilla länsimaiden menneisyydestä tehtiin hyveellinen edistyksen tarina.
Kirjailija Tadeusz Borowski näkee Auschwitzin kokeneena päinvastoin synkän historiallisen jatkumon Kreikan orjayhteiskunnasta moderniin Eurooppaan. Hän nimesi muinaisen Kreikan valtaisaksi keskitysleiriksi väittäen Ateenasta Auschwitziin kulkevan vuosituhantisen barbarian linjan.
Orjuuden arpien kirjoittajat kysyvät, oliko kyseinen linja outo poikkeus. He lainaavat historioitsija Rosa Plumelle–Uribea, jonka mielestä siirtomaavallan ja orjuuden väkivaltaisuus on muodostanut läntisen maailman kulttuuriin toimintakaavan, joka kiteytyi natsien SS-järjestössä.
Isaksson ja Jokisalo kirjoittavatkin Euroopan mahtivaltioiden toimeenpanneen kolonialismin ja orjuuden nimissä massiivisia kansanmurhia. Niissä ideologisena oikeuttajana toimi rasismi. 1700-luvun syntynyt niin sanottu tieteellinen rasismi pyrki entistä lujemmin legitimoimaan ”alempirotuisten” orjuuttamisen.
Kirja tuo esiin tutkija Eric Williamsin otaksuman taloudellisista voimista, kapitalismin noususta, orjuuden pääsyynä 1500-luvulta alkaen. Edelleen Williams esittää, ettei orjuus kehkeytynyt rasismista vaan paremminkin rasismi sai pontta orjuudesta.
Historiallinen todellisuus paljastaa, kuinka valistuksen yleviin ajatuksiin vapaudesta ja demokratiasta pyyhittiin jalat antamalla orjuuden jatkua. On yllättävää kuinka monet valistuksen suuret henget esittivät rasistisia ajatuksia. Näin esimerkiksi Immanuel Kant, David Hume ja Jean-Jacques Rousseau. Yksi valistuksen kirkkaimmista tähdistä, Voltaire jopa sijoitti rahojaan atlanttiseen orjakauppaan ja antoi luvan ristiä orjalaivan nimellä ”La Voltaire”. Myös vapaan markkinatalouden isä Adam Smith katsoi orjuuden tekevän hyvää maailmantaloudelle.
Myöhäiskeskiajalla Firenzessä ja Venetsiassa perustettiin pankkeja ja siirryttiin rahatalouteen. Kauppakapitalismi nousi kukoistukseen. Se kokosi pääomia, joilla transatlanttiseen orjuuttamiseen saatiin uutta tehoa.
Edellinen rinnastuu Olof Lagercrantzin huomioon, kuinka osakeyhtiö talousyksikkönä teki mahdolliseksi toimia likaamatta käsiä, murhata uhria näkemättä, riistää näkemättä kenenkään kurjuutta. Orjabisneksessä kävi kutan Lagercrantz osakeyhtiölakeja arvostellessaan ounasteli. Osakeyhtiö nosti vastuun yksityisen ihmisen harteilta, vastuu siirtyi ”ei kenellekään”. Rahan persoonattomuudella luotiin edellytykset inhimillisyyden häivyttämiseen maailmasta, Lagercrantz kirjoitti.
Tässä aateilmastossa Euroopan väkivaltainen laajentuminen synnytti vaarallisen illuusion ”länsimaisen kulttuurin ja erityisesti anglo-amerikkalaisten kansojen ylivoimaisuudesta”, kirjoittajat huomauttavat. He lainaavat sosiologi Edgar Morinia, jonka mukaan vallinut ”lännen herruus on ihmiskunnan historian pahin” ylivalta koskaan. Tämä näkemys orjuuden ajasta on saanut tilaa alati enemmän osana globaalin etelän historiallista muistia.
Orjuuden arvet asettaa oivaltavasti orjuuden laajempaan historialliseen kontekstiin. Kirja osoittaa synkän paradoksin: orjuuden barbaria ei ollut uudenaikaisen sivilisaation antiteesi vaan sen kätköissä piillyt olemus.
YK:n rasisminvastaisessa kokouksessa vuonna 2003 vaadittiin orjuuden ja kolonialismin tunnustamista ”kaksinkertaiseksi holokaustiksi”. Samoin todettiin esimerkiksi Afrikan nykyisen köyhyyden olevan ”tämän rikoksen ja ryöstön historian hedelmän”.
Laajojen orjuuden historiallisten yhteyksien ohella kirja valaisee myös orjien kokemuksia laivamatkoilla Atlantin yli ja raatamista plantaaseilla. Samoin mustien kapinointi isäntiään vastaan tuodaan esiin osoittamaan, että orjuutetut olivat myös subjekteja. Eli he eivät alistuneet Aristoteleen määrittelemään ”puhuvan työkalun” asemaan.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]