
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Oulun teatteri ja Flow Productions: Vihreät niityt. Esitykset Oulussa 23.8.–23.11.2024.
Käsikirjoitus Marko Järvikallas, ohjaus Janne Saarakkala ja Pirjo Yli-Maunula, lavastussuunnittelu Kalle Nurminen, pukusuunnittelu Paula Koivunen, valosuunnittelu Jukka Huitila, äänisuunnittelu Anssi Laiho, naamioinnin suunnittelu Melina Matinlompolo.
Esiintyjät Henri Halkola, Henri Tuominen, Heli Haapalainen, Jaana Kahra, Titta Toivanen, Elina Ylisuvanto, Milla Virtanen, Silja Tuovinen, Katariina Van Earle, Jared Van Earle, Nikke Launonen.
Parillisina vuosina Oulussa on totuttu odottamaan poikkeuksellisia esityksiä. Pirjo Yli-Maunulan luotsaama Flow Productions on vallannut jonkin yllättävän paikan immersiivisellä teoksella, jonka maailmaan katsojat ovat saaneet uppoutua.
Vihreät niityt on toteutettu yhdessä Oulun teatterin kanssa, ja produktio on suurempi kuin yksikään aikaisempi. Yli-Maunulan ja Janne Saarakkalan ohjaus vie myyttiseen sotienjälkeiseen Suomeen, joka on sekoitus valoa ja varjoja.
Esityksen miljöö on jälleen aivan omanlaisensa. 1900-luvun alussa valmistunut entinen Kuurojen koulu tuntuu ilmestyneen menneisyydestä. Uljas hevonen mäntyjen katveessa hätkähdyttää, ja Mannerheimin suruseppele ovensuussa johdattaa oikeaan aikakauteen.
Marko Järvikallaksen kirjoittama tarina on kuin käänteinen Lumikuningatar. Pohjoisen pikkukylän sisarukset Adam ja Sonja joutuvat erilleen Sonjan kadotessa. Veljen etsintämatka vie suureen ja syntiseen Helsinkiin. Pystyisikö itse Ministeri auttamaan siskon löytämisessä? Voiko Petoa uhmata?
Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin. Historialliset ainekset limittyvät yliluonnolliseen, suuret kansalliset kertomukset arjen raadollisuuteen, dialogi abstraktiin sirkusilmaisuun. Samalla tavoin Kalle Nurmisen lavastussuunnittelu yhdistelee pikkutarkkoja, viitteellisempiä ja kerrassaan surrealistisia tiloja. Katsoja saa hakea omaa reittiään Adamin (Henri Halkola ja Henri Tuominen) jalanjäljissä.
Alkuopastuksen ja esinäytöksen jälkeen päädyn naamio kasvoillani ensiksi kristallipallolla leikittelevän ennustajan kammioon, johon ohikulkijat voivat tirkistellä. Pian kolkko sokea leski (Jaana Kahra) tarjoaa Adamille vaatimattoman majapaikan, jossa tämän kelpaa etsiä kiellettyä hedelmää huonetoveri Anitan (Titta Toivanen) kanssa.
Golfkentän viheriöllä liikkuu brutaali sekasikiö, ja ammeessa verhojen takana nähdään kiihkeä hetki. Sotaveteraanit riisuvat proteesinsa saunan pukuhuoneeseen ja kulkevat mieleltään järkkyneinä toisten juhlahumua häiritsemässä.
Tilana koulu avarine käytävineen ja korkeine huoneineen on omiaan sadan ihmisen immersiiviselle esitykselle, pullonkauloja ei juuri muodostu. Ulkopuoliseksi ei koe jäävänsä, vaikka kattaukseen kuuluu myös eksklusiivisempia, vain yhdelle tai muutamalle kerrallaan suunnattuja hetkiä. Osaa voi tarkkailla sivusta, osa lyö muuten oman leimansa kokonaisuuteen.
Vihreät niityt osallistaa katsojaa lämpimämmin ja voimakkaammin kuin useimmat aiemmin kokemani vastaavat esitykset. Kylpyhuoneessa sain halata lempeää hahmoa. Loppuhuipennuksessa toinen kutsui minut tanssiin ja oli helppoa ja kiehtovaa suostua, vaikka yleensä en paritanssista nauti. En epäile, etteivätkö esiintyjät olisi osanneet havainnoida kunkin tahtoa. Itseltäni suostumus kysyttiin onnistuneesti ilman sanojakin.
Sen sijaan hieman vierastutti vuorosanojen paljous ja yleinen juonellisuus. Liikettä voi tarkkailla myös etäältä, mutta harmittaa, jos repliikkejä ei kunnolla kuule. Tarinasta on mahdollista nauttia pirstaleisenakin – silti tietoisuus juonesta omalla tavallaan kasvatti huolta siitä, jääkö jostain paitsi. Yleensä immersiivisissä teoksissa ei samalla tavoin vaivaa, ettei kaikkea voi kokea.
Muitakin pieniä säröjä oli. Tehosekoitin tuntui hieman nykytaidekliseeltä. Ja huudeltiinko jo 1950-luvulla ”havuja, perkele”?
Kun kukin katsoja on kulkenut oman polkunsa, väki johdatetaan yläaulaan. Kontrasti alakerran riivattujen tuokiokuvien ja Linnanmäen kepeyden välillä on ehkä turhankin iso. Suuren urheilujuhlan tunnusta huolimatta lataus ehtii hieman purkautua varsinkin, kun henkilökunta roudaa samalla tarjoiluja.
Salissa saattoi aistia, että osaa katsojista tilanne jännitti. Kun reteä juontaja kannusti tanssimaan ja keskustelemaan muiden kanssa, ilmapiiri ei heti lämmennyt. Tunnelma vapautui kuitenkin yleisen rentoutumisen, ilma-akrobatian ja tietenkin ”Vihreät niityt” -balladin myötä. Myös katsojien osallistumiselle löytyi sekä palkitsevat että helposti seurattavat uomansa. Intensiivisessä finaalissa energiat nousivat huippuunsa, kun sadunomaisuus yhdistyi kutkuttavaan okkultismilla flirttailuun.
Tanssiaisten päätyttyä olo on haikea kuin ihmeellisestä unesta herätessä. Tässäkö tämä sitten oli?
Kenties ei vielä ollutkaan! Vaikka tarina sai päätöksensä, synkät varjot jäivät hiipimään koulun käytäville ja katsojan mieleen.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]