
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Pentti Järvelin: Pölykola. Yst. terv. Pent. Järv. 2024.
”Laitoin Kuuhullun kasetin uudestaan soimaan. Sen kaunis haikeus sopii olotilaan, jonka veljeni tapaaminen jätti. Sisarukseni ja vanhempani asuvat puolisoineen kaikki etelässä enkä tapaa heitä kovinkaan usein. Alan ikävöidä heitä vasta silloin kun tapaamme, varsinkin jos he käyvät luonamme Oulussa. Heidän lähdettyään pois välimatka näyttäytyy pitkänä ja Oulu yksinäisenä.
Maahan jäänyt lumi valaisee maisemaa. Aamulenkillä jää rahisee kärryn renkaiden alla, syvemmät lätäköt ovat sulia, matalissa pinta riitteessä. Eläinten yölliset kulkemiset ovat luettavissa jäljistä. Pitääkin jo tänään suojata pihamme omana-, kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut jäniksiltä. Ja vaihtaa Annan pyörään talvirenkaat, jatkaa autotallin siivoamista, asentaa uusi lämpöpatteri lapsen huoneeseen, kylvettää lapsi ja tehdä muistilista hänen uni- ja ruoka-aikatauluistaan – olen huomenna ensimmäistä kertaa yksin lapsen kanssa aamusta iltapäivään. Uskon pärjääväni aivan hyvin.”
Ote lokakuun kahdeksannen päivän aamulta tiivistää Pentti Järvelinin (s. 1987) kyvyn sanallistaa 24 viikon pituinen, arjentäytteinen isyysvapaa. Päivittäin säntillisesti kirjatut pörssisähkön noteeraukset sekä aamukuuntelussa olleet C-kasetit sulautuvat kiherryttäviin arjen huomioihin, syvälliseen itsetutkisteluun sekä vaikkapa oululaisen skeittikulttuurin dokumentointiin.
Matti Klingen (1936–2023) kaltaisesta, ylävireisestä eurooppalaisen intellegenssin rappeutumista käsittelevästä päiväkirjaesseestä ollaan liu’uttu rauhallisen varmasti erään toppilalaisen omakotitalon lattian pinnalle. Sieltä käsin vajaan vuoden ikäisen esikoisensa kanssa selkärappeuman riivaama Järvelin mittailee talonsa ilmankosteuden kautta omia tuntemuksiaan isyyteen.
Järvelinin jäsentäminen on tehokasta, lennokasta ja sisällöltään kuluneen skedetrukin kaltaisesti tärähtänyttä ja omalaatuista. Aiempaa elämisen pöhköyttään ja sanataiteellistamista Järvelin hyödynsi esikoisnovelliteoksessaan Kelmukansi (2022) – omakustanne sekin.
Järvelinin henkilökohtaisen elämän rullaaminen kitinöittä eteneväksi tekstiksi onnistuu, koska hän ei sorru liioitteluun, kerskailuun tai jälkiselittelyyn. Hänen tempauksensa ja osallistuminen erilaisiin seurueisiin mahdollistaa lukuisia havaintotasoja. Noin 170 vuorokauden aikana Järvelin tavallaan suorittaa monenlaista aina kansalaisaktivismista erilaisiin harrasteisiin ja puuhasteluihin. Monisyinen, aktiivinen elämä antaa vastapainon muuten kellontarkkaa toistuvuutta kumpuavalle vauva-arjelle.
Jos kipuilua isyysvapaa-arkeen ilmaantuu, ainahan järvelinmäisesti jooga-asentoja voi nimetä uudelleen tai kysyä esikoislapsen varjolla ihmisten ikiä, jotta olisi vielä enemmän arjen pyörteitä ihmeteltävänä.
Päivittäin kirjatut, keskimäärin puolentoista liuskan mittaiset pyörteet listaantuvat erikoisten asioiden sarjoina. Alkuun kerrotaan aamun soitossa ollut C-kasetti, päivän sen hetkinen pituus Oulussa sekä pohjoismaisen sähköpörssin noteeraus. Antti Hyryn Uunin kaltainen toistuvuus katkeaakin onneksemme tähän. Neljäsataasivuisessa teoksessa kohti ensimmäistä ikävuottaan porhaltavan taaperon kehitys tarjoaa primaarina juonentasona kiehtovia havaintoja. Lisätasoja seuraa vaikkapa Hiukkavaaran skeittihallin kävijämäärien tilastoinnista tai tulipesien kuukausittaisista täyttömääristä. Tässä kerrottuna seikat vaikuttavat banaaleilta ja vulgaareilta, Järvelinin kertomana suorastaan lumoavilta.
Teoksen altruismi savuaa lukijansa sisälle, ja hän pummaa Järvelinin arkea tupakan tavoin sivu sivulta. Kirjoittajan arkeen jää salakavalasti koukkuun. Järvelinkin kamppailee arjessaan ja parahtelee nikotiini- ja sokeriaddiktioistaan. Toisinaan hänkin pummaa arkeensa savukkeen ja kertoo näistä kerroista häpeilemättömästi, mutta myös itselleen reflektoiden.
Miksikään self-help-oppaaksi teoksesta ei ole, koska Järvelin ei tuputa kyseenalaistuksia tai vastauksia. Ja jos hän sortuukin muutaman pyhäpäivän merkinnän saarnaamaan, senkin hän tekee maanläheisesti polkien satulan selästä tai pötkötellen.
Omakustanteen sisältö ei rönsyile. Taitto kohtaa selkeydellään sisällön, virheitä ei löydy. Teos on muutoin kepeää luettavaa, mutta pienen pieni maininta on tehtävä erikoisesta fontin valinnasta ja tiheästä rivivälistä. Fontin pienen koon toki ymmärrän tekstimassan sanelemana – onhan pehmeäkantinen, 400-sivuinen nide jo kestävyytensä rajoilla – mutta mitäpä jos taitossa puolityhjiä sivuja oltaisiin karsittu tiivistämällä ja lisätty luettavuutta rivivälillä?
Oletin teosta aloittaessani tekstilajin hitaasti muuntautuvan: että väsymys ja aivosumu tekisivät tepposensa, ympäröivän havannointi kilpistyisi tai teoksesta tulisi konstruktioltaan monotoninen. Kirjailija itsekin pohtii moista teoksen päätteeksi. Omakustantanteena kai teoksen vahvuus onkin, että se on kasvanut omiin mittoihinsa hiukan kuin itsestään ja vahingossa, vailla pakottavia kustannustoiminnan vaateita.
Ja täsmälleen kuten kirjailija ja hänen jälkeläisensä monimerkityksellisesti 24 viikon aikana kasvavatkin, Järvelinkin on pärjännyt omakustantamisellaan versomaan hienon ajankuvan 2020-luvun arjesta kasvukipuineen.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]