It’s Alive Films: 100 litraa sahtia. 88 min.Ensi-ilta 28.3.2025. K12.
Ohjaus ja käsikirjoitus Teemu Nikki, kuvaus Jarmo Kiuru, lavastussuunnittelu Maria Hahl, leikkaus Jussi Sandhu, äänisuunnittelu Marco Biscarini ja Alessio Vanni, sävellys Marco Biscarini, pukusuunnittelu Anna Vilppunen, maskeeraussuunnittelu Mari Vaalasranta.
Rooleissa Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Ville Tiihonen, Ria Kataja, Jakob Öhrman, Elmer Bäck, Jari Pehkonen, Pertti Sveholm, Vilma Melasniemi, Rami Rusinen
Satunnaisesti antabus-kapseleita nappaileva isä arvioi kalastajaliivisen ja hapsutakkisen tyttäriensä kauppaamaa sahtia. Kalastajaliivinen tytär dokaa lomittajapaikkansa, hapsutakkinen kampaaja ei saa eilisen löyhkältään työtunteja tehtäväksi. Sahti virtaa. Välillä sahdin panemisesta tehdään Juhlamokka-mainoksien kaltainen, kansanmusiikilla ryhditetty musiikkivideo.
Juonellistukseksi tyttärille annetaan tehtäväksi tehdä sata litraa sahtia kolmannen sisaren häihin. Tyylilajiksi ehdotetaan komediaa, mutta sahtisaagasta kehkeytyy syvävireinen perhedraama. Alun kännisekoilu kypsyy ja mehevöityy puolentoista tunnin aikana monitasoiseksi, maukkaaksi keitokseksi.
Ensimmäinen puolisko elokuvasta on ilakoivaa sahdin pämppäämistä. Tragikoominen sukudraama syyllisyyksineen ja taakkoineen kehitellään hitaasti elokuvaan. Kalastajaliivinen kännitantta on Elina Knihtilä, hapsutakkinen sekoilija on räväkkä Pirjo Lonka. Heidän isänsä on Pertti Sveholmin karikatyyri alkoholisoituneesta sahtimestarista. Sivuroolissa kolmantena sisarusparven edustajana vilahtaa Ria Kataja.
Knihtilä osaa edelleen näytellä kännihärdäämistä uskottavasti, Lonka on edelleen ajoituksen mestari pienissä kihahduksissaan. Sveholmin tarvitsee vain myhäillä, ja hänen repliikkinsä ovatkin myhäilyn myötäisesti ilmaistuja.
Elokuvan alku on viipyilevä. Juonen koostaminen kestää ja alku vaikuttaa perisuomalaiselta kännikomedialta sössötyksineen ja sekoiluineen. Samalla tavoin kuin mäskinkin kanssa kuuluu tehdä, ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikin luomus luottaa hitaaseen käymisprosessiin. Spontaani käyminen vaatii varrontaa katsojaltaan.
Kun alun kolmannes ja sahdipanemisen odysseia on päässyt vauhtiin, näyttelijöiden luoma kemia tekee elokuvasta pirskahtelevan, tasapainoisen ja hitusen (Ria) katajamaisen keitoksen. Sata litraa sahtia katoaa ja on vuorokausi aikaa haalia kasaan uusi erä, jotta sysmäläiset häät eivät epäonnistuisi.
Juonenkäänteitä on riittämiin, muttei liiaksi. Knihtilän ja Lonkan keskinäinen näytteleminen viihdyttää.
Nikki onnistuu prosessoimaan näennäiskomediasta tumman ihmisdraaman. Näennäisesti nousuhumalaiset ihmiset alkavatkin näyttäytyä alkoholisoituneina ihmisraunioina. Longan ja Knihtilän tapa näytellä tärviöllä olevia ja ahdistuksen kanssa kamppailevia vanhojapiikoja on mestarillinen suoritus. Nousut ja laskut kumahtelevat tyhjän sammion tavoin ja elokuvan tunnelma kyseenalaistaa jatkuvan juopottelun ilokkuuden.
Lonka ja Knihtilä juovat ahkerasti. Häröilevät, hummaavat ja säätävät. Valehtelevat ja ryyppäävät lisää. Kesken komediaa katsoja alkaa sääliä pääkaksikon päätöntä menoa. Ripeästi ja ilakoivasti alkanut nousuhumala osoittautuukin sairauskohtauksiksi ja krapulan rajoittamaksi henkiseksi tyrmäksi.
Tunnelman muuttuvuudessa on samaa kuin muutaman vuoden takaisessa Hetki lyö -draamassa. Epätoivoiset sankarit vetoavat katsojan sympatiaan ja kyseenalaistavat päihdekeskeisen riehunnan. Käsikirjoitus pitää spontaanin käymisen tavoin elokuvan arvaamattomassa liikkeessä.
Puoleentoista tuntiin pullottuu hapokas tuotos, joka ei liiemmin ole sittenkään komedia, mutta ei kuitenkaan vakavahenkinen draamakaan. Elokuva on kuin suomalainen sahti konsanaan: omaleimainen, alkuun hiukan karvas ja lopulta hykerryttävä kokemus. Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
