Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista on aikaa reilut kolme viikkoa. Avajaishumuun verrattuna tuntuu tämä hetki suvantovaiheelta, mutta se on luonnollista – ei koko ajan voi olla kaupunginlaajuiset festarit meneillään. Paljon asioita tapahtuu myös juuri nyt ja eri puolilla Oulu2026-hankkeen neljäkymmentä kuntaa kattavaa aluetta, ja monia tapahtumia valmistellaan myös myöhemmin vuoden aikana avautuviksi ja koettaviksi.
Näyteikkunoissa eri puolilla Oulun keskustaa näkyy avajaisviikonlopun jäljiltä yhä pieniä vaaleanpunaisia Oulu2026-lippuja. Tämä tunnustuksellisuus tuntuu mukavalta. Se jatkaa avajaisten yhteisöllistä, laajasti ihmisiä mukaansa temmannutta menoa. Siitä tulee sellainen ”tämä on meidän vuosi, me tehdään tämä yhdessä” -fiilis.
Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa mukana olevat toimijat ovat voineet merkitä itsensä myös juhlavuoden virallisella logolla. Tällainen merkki löytyy Oulun asematunnelin Ränni-galleriankin ikkunalasista. Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n pyörittämän Rännin ehkä vähän rujo peilikuutio on lemppareitani Oulun gallerioiden joukossa, ja tyylikkäämpien näyttelytilojen rinnalla se sopii mielestäni hienosti yhdeksi kulttuurivuoden lippulaivaksi. Se on kiinteä osa kaupunkirakennetta, avoinna kaikelle kansalle 24/7 ja sen ohitse kulkee päivittäin kenties tuhansia ihmisiä: saapuvia ja lähteviä matkustajia sekä kaupunkilaisia liikkumassa keskustasta Raksilan puolelle ja toisin päin. Helmikuussa Rännin täyttää anonyymin LuonnotOn-kollektiiviin Metsänpeitto-fantasiametsä.
Alkanut vuosi on avannut yleisölle myös ihan uusia näyttelytiloja. Oulun kaupungintalolla voi vuoden loppuun saakka tutustua Ekho Collective -työryhmän toteuttamaan, tekoälytutkija Timo Honkelan Rauhankone-kirjasta innoituksensa saaneeseen ”Rauhankoneen kerroksia” -installaatioon (ja samalla seikkailla myös ihan konkreettisesti kaupungintalon kerroksissa). Kaupungintalon pohjakerroksessa voi upota musiikin ja äänen mukana mediataiteeseen Kiasman kokoelmista kuratoidussa Korvamato-näyttelyssä. Pekurin kauppakorttelin toisessa kerroksessa, siinä tilassa, jossa viime vuoden kesäkuuhun asti toimi tilapäisesti kirjasto, on samoin vuoden loppuun saakka esillä Fotografiska Tallinnan ensimmäisen Suomen-vierailun myötä seitsemäntoista valokuvaajan teoksista rakennettu PLAY-näyttely.
PLAY esittelee kansainvälistä valokuvataidetta leikin kautta elämän eri osa-alueita luodaten. Näyttelyn teokset ajoittuvat 1950-luvun lopulta tälle vuosikymmenelle. Oulun taidemuseossa saamelaisen taiteen ja duodjin suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli tutustuttaa saamelaisen kulttuurin perinteisiin ja nykyhetkeen. Oulun Taiteilijaseuran pyörittämän Oulun kuvataiteen talon näyttelytiloihin – Galleria 5, Arttila ja Pimento – taas on Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi kuratoitu näyttelyohjelmisto, joka tuo esiin nykytaidetta nimenomaan pohjoispohjalaisilta ja kainuulaisilta ammattitaiteilijoilta.
Yhdessä PLAY, Eanangialla ja kuvataiteen talo antavat hyvän esimerkin siitä, kuinka monipuolisista lähtökohdista kulttuuripääkaupunkivuoden (näyttely)ohjelmistoja on koottu, ja juuri erilaisista painotuksista syntyy rikas kokonaisuus. Myös mittakaava vaihtelee mukavasti, kun isojen tuotantojen rinnalla on ihan pikkuruista. Kaupungin pienin galleria vuonna 2026 lienee Galleria MABD:n luotsaama Vox Galleria Viinibaari Voxin ikkunassa Oulun Pakkahuoneenkadulla.
Erityisiä juhlallisuuksiakin on vuoden alkuun jo mahtunut. Valtakunnallinen Tekstiilitaiteilijat TEXO ry nimesi oululaisen Johanna Pöykön Vuoden tekstiilitaiteilijaksi 2026. Tunnustus julkistettiin osana kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa Oulun ytimessä Kulttuuritalo Valveella 23. tammikuuta. Pöykön tätä palkintotilaisuutta varten toteuttama, tekstiilien merkitystä paikallisessa historiassa käsittelevä neljän lakanan laajuinen Oulun paloista säästynyt ”1700-luvun perintötekstiili” -teos oli nähtävillä Valveen lämpiön ikkunaseinällä.
Omalla kohdallani on kulttuurivuoden alku sujunut toistaiseksi vähän turhan kapeassa putkessa. Kuvataidekriitikkona olen toki kiertänyt näyttelyitä ja kirjoittanut niistä, mutta koska samaan aikaan juuri nyt valmistelen kuvataiteilijana teosta 20. helmikuuta avautuvaan Valo, jää -valotaidepolkuun Oulun Pikisaaressa ja huhtikuinen näyttelyni toisessa kaupungissakin lähestyy, on aikani kaikkeen muuhun ollut hyvin rajallista. Valo, jää – Pikisaari Light Art Path on osa Oulun yliopiston Arkkitehtuurin yksikön järjestämää Paikkasidonnainen valoilmaisu -täydennyskoulutusta kansainväliseen Art of Darkness -hankkeeseen liittyen ja myös osa Oulu2026-ohjelmaa. Henna Raitalan kanssa yhdessä toteuttamamme ”Metsätanssi on yksi polun viidestä teoksesta”.
Valo, jää -valotaidepolku on nähtävillä 20.2.–15.3.2026, joten tämän lehden ilmestyessä ovat sen valot jo sammuneet.
Muutamia sivuaskeleita olen sentään vakiintuneilta reiteiltäni onnistunut ottamaan. Yksi irtauma oli osallistuminen ensimmäiseen Monikulttuurikalenterin työpajaan Oulun taidemuseossa tammikuun lopulla. Tämän taiteilija Gaku Okatan ohjaaman työpajan nimenä oli ”Luominen yhdessä ’muiden’ kanssa”. Työpajassa keskityimme havainnoimaan ei-inhimillistä elämää talvisessa Ainolanpuistossa ja halutessamme työskentelemään jollakin tavalla sen kanssa. Minä päädyin puhaltamaan ja uloshengittämään pieniä sulavia jälkiä puiden lumisille oksille. Palattuamme museolle jaoimme kokemuksiamme, ja toisten pajalaisten ajatukset olivat kiintoisaa kuultavaa.
Monikulttuurikalenterin yhteisöllisiä työpajoja järjestetään Parasta lapsille Oulun alueen paikallisyhdistyksen ja Oulun taidemuseon yhteistyönä kuukausittain eli kaksitoista kertaa kuluvan vuoden aikana. Työpajat ovat osallistujilleen ilmaisia, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Lisätietoja työpajoista löytyy esimerkiksi Oulu2026-tapahtumakalenterista hakusanalla ”monikulttuurikalenteri”. Tämän Kaltion ilmestyessä seuraava työpaja tapahtuu taidemuseon Satula-tilassa sunnuntaina 19. huhtikuuta. Silloin ohjaajana toimii kokki ja taiteilija Ola Odedeyi ja aiheena on Afrobeat, soivat rytmit, vibat ja herkut.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Tutkija Pauliina Rautio pohtii ihmisten arkisia eläinsuhteita.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
