Oma identiteetti hakusessa

Ensi-iltaviikonlopun jälkeen Hannaleena Haurun ja Katja Gauriloffin yhteisohjaus Parvet on iltapäivälehtien saattelemana saanut suurta julkisuutta. Kolmen päivän saldo elokuvalle oli 88 katsojaa, ja sitä oli Suomen elokuvasäätiö tukenut puolella miljoonalla. Kun oululaislähtöinen kolumnisti Sanna Ukkola oli nimennyt filmin jo syyskuussa etukäteen ”woken riemukulkueeksi”, niin lehtien kommenttipalstojen ja viestipalvelu X:n ulostulot voitte hyvin arvata. Tuet pois kulttuurilta! Samaan aikaan ensi-iltaan tullut, samassa ajassa 89 katsojaa saanut Nils-Erik Ekblomin ohjaama queer-teemainen For Boys ei herättänyt suurempia intohimoja.

Haurun ja Gauriloffin Parvet lähestyy elokuvan tekemistä perinteistä poiketen. Ohjaajat ovat ottaneet koko 70-henkisen työryhmän mukaan ideoimaan ja suuren osan näyttelijöistä mukaan käsikirjoittamaan elokuvaa. Näyttelijöille on annettu suuri vapaus ammentaa omista kokemuksistaan lopputulokseen. Viidestä toisiinsa lomittuvasta episodista koostuva filmi sisältää myös viisi parvea, esimerkiksi jalkapallojoukkueen ja kuoron. Laajin parvi on suomalainen yhteiskunta, jota elokuvassa edustavat poliittiset päättäjät.

Viittä pääosaa esittävät ovat kaikki jonkin vähemmistöryhmän edustajia. Haurun mukaan elokuva lähti rakentumaan ajatuksesta suomalaisesta kansallisidentiteetistä osana koloniaalista historiaa ja perintöä. Ilman saamelaisuutta näitä kysymyksiä ei voisi käsitellä, siksi elokuvaan tuli mukaan Gauriloff ja koko joukko saamelaisnuoria. Jos saamelaiset eivät voi itse määritellä, kuka on saamelainen, miten on saamelaisen kulttuuri-identiteetin laita? Saamelaiskäräjälain käsittely on kestänyt eduskunnassa luvattoman kauan, nuoren saamelaisaktivistin Piera Niillasin (Ritni Ráste Pieski) koko elämän ajan. Eikä asian edistymistä ole lähivuosina luvassa.

Piinaavia kysymyksiä

Elokuva alkaa Valerian (Yolanda Correa) valinnalla jalkapallojoukkueensa kapteeniksi. Valmentajan ylistys menee kuitenkin yli ja valitulle tulee epävarma olo. Valittiinko hänet taitojen vai ihonvärin perusteella? Ensin kysymystä alleviivataan äänen ja kuvan avulla sekä näyttelijöiden olemuksella. Myöhemmin kysymys myös sanallistetaan, kun tuore kapteeni keskustelee asiasta poikaystävänsä kanssa.

Vastausta kysymykseen ei anneta. Sama toistuu ei-binäärisen Auronan (Stella Massa), kumppania etsivän Noran (Senna Vodzogbe) ja puhtaasti suomalaisten keskellä kasvaneen Selman (Adela Ogunbor) kanssa. Kysymykset hieman vaihtelevat, mutta periaatteessa käsittelytapa on sama. Ja vastauksia ei yhteenkään anneta.

Nuoruuden polttaviin kysymyksiin kipeästi kaivattuja vastauksia löytyy ainoastaan ajan kanssa. Jos jotain omasta nuoruudesta muistan – ilman mitään vähemmistöstatusta –, vastausten löytymistä ei olisi millään jaksanut odottaa. Jos elokuvakerronnalla on tavoiteltu tätä, siinä on onnistuttu piinaavan hyvin.

Rakenteista kumpuava katse

Piera Niillasin identiteetin rakentuminen ei ole kiinni yksin hänestä. Saamelaisilla ei ole omaa itsenäistä kulttuuri-identiteettiä, vaan elokuvan kansanedustaja Särmän mukaan ”kaikilla” pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen. Keskustelutilaisuus eduskunnassa hermostuttaa, ja se menee odotetun huonosti. Edes lupausta paremmasta ei heltiä.

Näennäisesti henkilökohtaisemmat kysymykset törmäävät samantapaisiin, joskin näkymättömiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Niiden juuret ovat syvällä pinnan alla. Osa päähenkilöistä etsii niitä luolastoista umpikujiin päätyen.

Parvet on taiteellinen osa Haurun opinnäytteitä Aalto- ja Goethe-yliopistoihin. Työryhmään osallistuville on pyritty luomaan turvallinen tila, tekijöille on järjestetty koulutusta ja henkistä tukea omien kokemusten läpikäymisen tueksi. Nämä mainitaan myös elokuvan lopputeksteissä. Kaikella tällä on pyritty elokuvatuotantojen rakenteiden muuttamiseen. Käsittääkseni rakenteita uudistava työ on dokumentoitu opinnäytteiden kirjallisiin osioihin muidenkin sovellettavaksi.

Kokonaisuudessaan elokuva on taiten ja pieteetillä toteutettu. Elokuva on osoitus suomalaisesta av-alan osaamisesta, jonka säilyttämistä kulttuurijärjestöt ovat peräänkuuluttaneet. Sinänsä toivoisi, että elokuvilla ja elämällä yleensä olisi vastauksia tarjottavana, mutta todellisuus on toinen. Nuorille suunnattu Parvet tarjoaa ainakin sen, että toisetkin pohtivat samantyyppisiä kysymyksiä kuin itse.