Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia. 301 s. Otava 2024.
Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä. 272 s. Otava 2024.
Feelgood-kirjallisuus tuntuu olevan trendinä vaikeina aikoina. Arjesta pakeneminen viihdekirjallisuuden avulla näkyy hyvin vertailemalla Sanaston listaamia lainatuimpia kirjoja sekä Kirjakauppaliiton yllä pitämää ”Mitä Suomi lukee?” -listausta. Viihdekirjallisuudella menee hyvin.
Isot kustantamot kuten Otava ja WSOY ovat löytäneet Laila Hietamiehen ja Pirjo Tuomisen jälkeen joukon nuoria naiskirjailijoita, jotka tekevät kustantamoille romanttisia kirjasarjoja ihastumisineen, rakastumisineen ja rakkauden lakastumisineen. Romaanien julkaisuajankohdan ihanteita heijastelevat vahvat naistoimijat tuovat lukijoilleen milloin luonnonsuojelun, milloin feminismin tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja.
Jane Austin aloitti viihteellisen romaanin voittokulun 1810-luvulla. Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania (alkuperäisteos päähenkilönsä mukaan nimetty Jane Eyre, 1847) pidetään romanttisen proosan eräänlaisena kehysteoksena genren juonenkäänteissä ja henkilögalleriassa. Teoksen sisältämät troopit ovat pysyneet hätkähdyttävän samankaltaisina pian kaksisataa vuotta.
Myöskin viihdekirjallisuuden genreä uudistaneet Candace Bushnellin Sinkkuelämää– sekä Helen Fieldingin Bridget Jones -romaanisarjat noudattavat vanhoja lainalaisuuksia. Bushnellin ja Fieldingin teosten ällistyttävillä myyntiluvuilla betonoitiin viihdekirjallisuus myös osaksi vakavasti otettavaa kirjallisuuden tutkimusta. Downton Abbey ja Bridgerton taasen nostivat historiallisen viihdekirjallisuuden käännöskirjallisuutemme kärkeen. Samalla suomenkielinen viihdekirjallisuus koki jälleen uuden kukoistuskautensa.
Oululaistaustainen kirjailija Satu Tähtinen tuottaa neliosaista kirjasarjaa Otavalle. Hän on oiva esimerkki viihdekirjailijan nykyhahmosta: korkeakoulutuksen saanut naiskirjailija, joka kirjoittaa viestintäosaajana virheetöntä ja harkittua tekstiä. Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.
Tetralogian kaksi ensimmäistä osaa Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia sekä Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä ovat helppolukuisia, noin 300-sivuisia teoksia. Niissä seurataan ”Moraalisten naisten kirjakerhon” perustavaa ylhäistönaista Josephinea ja hänen ystävätärpiiriään. Tapahtumat alkavat Jane Eyren julkaisuvuodesta 1847. Ensimmäinen osa tapahtuu pääasiassa Lontoossa, toisessa osassa ollaan maaseututilalla.
Nämä kaksi teosta käsittävät yhden kokonaisen kalenterivuoden. Kun Josephine ensimmäisen osan päätteeksi löytää mielittynsä, toinen osa keskittyy ensimmäisen osan sivuhahmona toimineen Adalminan sulhon etsintään.
Ylhäisönaisten on avioiduttava säädyllisesti, hoidettava velvoitteensa yhteisölle ja mukailtava kaikkia kulttuurillisia virtauksia, mitä ylhäisöpiirit saavatkaan keksittyä. Tähtisen taustatoimittaminen teoksissa hurmaa: vaatetuksen ja ylhäisön maneerien kuvaus on selkeää ja tehokasta eikä sorru kauhistelemaan kummallisuuksiaan.
Teksti on jouhevaa ja sen kappalejako ingressikuvauksineen koukuttaa. Lyhyet, noin viisisivuiset luvut sisältävät aina jonkin tapahtuman, joka huipentuu seuraavassa luvussa. Kiiltokuvamaiset ylhäisöedustajat ovat dualistisesti joko hurmaavia ja empaattisia tai pahantahtoisia ja juonittelevia. Henkilöhahmojen attribuutteja on niukasti.
Historiallis-viihteellisessä romaanissa punastellaan paljon – niin näissäkin teoksissa. Seksiaktitkin toteutuvat avioitumisen myötä. Epookin sisärakennettu onnellisuus takaa lukukokemuksen eskapismin. Antagonistitkin uupuvat juonitteluunsa, rakkaussuhteet tuntuvat siloitellun romanttisilta ja viktoriaaninen hengellisyys on lakaistu häiritsemästä. Lordien rahahuoletkin näyttävät mitättömiltä pilvenhattaroilta muutoin poutaisessa miljöössä.
Historiaan perehtyneenä Tähtinen nostaa hienovaraisesti lukijalleen sellaisia käsitteitä kuin ”pääri” tai ”chartelistit”. Etnologiaa tutkiva hiukan homssuinen setähahmo tuo tutkimuksissaan esiin kaikkitietävän kertojan kautta ”koko tunnetun maailman”. Ajankuva siirtyy kepeästi lukijalleen. Viktoriaanisen ajan kurjuudesta ei mainita halaistua sanaa, koska se ei kuulu viihdekirjallisuuden kuvastoon. Kuningatarkin mainitaan harvakseltaan.
Tähtisen ansioksi viihdekirjallisuuden tantereella on annettava rivakka ja mukaansa tempaava juonenkuljetus. Vaikka historiallisia tapahtumia tuodaan säästeliäästi kirjassa esille, onnistuu Tähtinen luomaan idyllisen ja perin brittiläisen maailman lukijalleen.
Tähtisen kolmas osa sarjaan julkaistiin helmikuussa. Neljäs osa ilmestynee syksyllä 2025. Kepeää piipahdusta 1800-luvun puolivälin brittiläiseen ylhäisöjuonitteluun voi suositella kernaasti tällä teossarjalla. Hyvin taustatoimitettu viihdekirjallisuus tarjoaa oivaa eskapismia tällaisina hankalina aikoina.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
