Eurooppalaisen tason parhaimmistoa

Bêtes Sauvages ja Helsinki-Filmi: Sebastian. 111 min. K16. Suomen ensi-ilta 25.10.2024.
Käsikirjoitus ja ohjaus Mikko Mäkelä, kuvaus Iikka Salminen, leikkaus Arttu Salmi ja Mikko Mäkelä, tuotantosuunnittelu Guy Thompson, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Kat Morgan, pukusuunnittelu Frank Callagher, äänisuunnittelu Enos Desjardins, musiikki Ilari Heinilä.
Rooleissa Ruaridh Mollica, Jonathan Hyde, Hiftu Quasem Ingvar Sigurdsson, Leanne Best, Stella Gonet, Lizzie Francke.

Synopsis on seuraava: kirjalijanuralle tähtäävä Max tekee esikoisteoksensa eteen kenttätyötä prostituoituna. Ratkaisu sysää hänet kaksoiselämään. Kaapista ulostuleminen perheelle on sivujuonne, työyhteisössä epäsovelias työskentelymetodi on vaarallisempi kamppailu.

Pseudonyymin takaa maailman lohduttomuus raottuu yksinäisenä selviytymiskamppailuna. Kaksoiselämä altistaa tingityille valinnoille ja alisteisiin suhteisiin. Pikkukaupungista suureen metropoliin ponnistava päähenkilö on alati yksin.

Sundance-elokuvafestivaalilla Yhdysvalloissa maailmanensi-iltansa saanut Mikko Mäkelän (s. 1989) eroottinen ihmissuhdedraama on tunnelmaltaan herkkä, hämyisä ja hämmentävän mietteliäs. Ruaridh Mollican epävarmuutta pälyilevä ja vaitonaisuutta kuiskiva päähenkilö on läpi elokuvan herkkyydessään vangitseva roolisuorituksellaan.

Elokuvassa nähdään sivuhenkilöitä vähän. Heidänkin roolisuorituksensa ovat onnistuneita, mutta eivät vedä vertoja Mollicanin päähenkilö-Maxille. Käsikirjoitus suo päähenkilölle syvyyden, jota Mollican onnistuu pienieleisesti syventämään entisestään.

Alun kymmenen minuutin pehmopornomaisen hässinnän jälkeen suomalais-brittiläisen Mäkelän käsikirjoitus-ohjaus luo eheän, virheettömän ja haikean juonen. Elokuvan päähenkilövetoinen, dialogiltaan niukahko tarina sieppaa katsojansa. Rauhallinen tarinan vierittäminen sisältää hyvin ajoitettuja käänteitä, jäättää katsojalle riittämiin tilaa pohdinnoille ja antaa aikaa keskittyä pienen pienille narratiivisille vihjeille.

Maxin miesasiakkaat ovat vanhempia, hyvintoimeentulevia ja kulturelleja. Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana. Elokuva peilaa alluusioita taidokkaasti, mutta ei penää katsojaltaan vihjeisiinsä triviaa.

Toteutukseltaan elokuva on teknisesti sellainen, millaisena 2020-luvun eurooppalaisen elokuvataiteen haluaisinkin muistettavan: kuvakerronnaltaan harmoninen ja pelkistetty, sisäiskerronnaltaan harkittu ja viipyilemätön. Jatkuvan sisäisen myllerryksen voi kertoa näin tehokkaasti sortumatta ympättyihin jälkiäänityksiin tai sekunnin mittaisiin leikkauskerrostumiin.

Elokuvan lukuisat intiimikohtaukset ovat koreografialtaan kainoja, esteettisesti kauniita. Niiden tunnelmia raamittaa Ilari Heinilän säveltämä musiikkimaisema. Parhaiten Heinilän pelkistetty harmoniamaailma pääsee kuitenkin oikeuksiinsa kohtauksissa, jossa päähenkilö ajelehtii yksin Lontoossa ja Brysselissä.

Aivan kuten Max on juonessa toisten hallitsema ja siten pakotettu muiden valinnoille, ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Mäkelä onnistuu siirtämään harkitut valintansa katsojille. Haluankin näine sanoineni vielä kertalleen vakuuttaa, että elokuva kokonaisuutena on eheä kokonaisuus, josta moiteita on turha mietiskellä.

Briteissä elokuvakoulutuksensa saaneesta Mäkelästä on ensinäkemäni perusteella kehkeytymässä jotain ylpeiltävää esteettisesti umpeutuvaan yleiseurooppalaiseen elokuvakenttään. Mäkelän toinen ohjaus on surumielisyydessään tämän vuoden parhaimmistoa ihan eurooppalaisella tasollakin mitaten.

Kaltio – Pääkirjoitus

Taas vain

Pääkirjoitus 5/2024

Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä […]