Jenni Räinä: Veden ajat – Matka läpi muuttuneen maiseman. 217 s. Like 2025.
Oululainen Jenni Räinä on aiemmissa teoksissaan esimerkiksi tutustunut sivukylien elämään ja kuvannut luonnossa liikkuvia naisia. Veden ajat -tietokirjan keskiössä ovat teoksen nimen mukaisesti vesi, maisema ja aika.
Teoksessa kuljetaan erilaisten vesien äärellä. Etsitään kadonneita lähteitä, surraan padottuja jokia ja kivistä perattuja koskia, käyskennellään purojen varsilla. Huomiota saavat myös kaukaiset, aikoja sitten väistyneet vedet. Muinaisrannan kiviröykkiöillä – hiidenkiukailla – kirjoittaja pohtii kuolemaa, hautaamista ja katoavaisuutta sekä kuvittelee kivikauden ihmisten elämää.
Hienosti tulee sidotuksi mukaan myös Räinän henkilökohtainen menetys, isän kuolema. Viittaukset isään, hänen kertomuksiinsa ja hänen kanssaan koettuihin hetkiin konkretisoivat oivallisesti ajan kulkua.
Teoksesta käy hyvin selväksi, miten luonnossa kaikki kietoutuu yhteen. Hakkuut esimerkiksi vaikuttavat pohjaveteen, ja turvamaiden ojitus on yhteydessä vesien tummumiseen. Yksi Räinän tapaamista asiantuntijoista, purotutkija Mari Annala muistuttaakin, että vedet ovat koko luonnon mittari. ”Jos vedet voivat hyvin, kaikki on hyvin.”
Läpileikkaavana ydinkysymyksenä tuntuu teoksessa olevan se, miten ihminen on saattanut luonnon ja samalla itsensä tähän jamaan, jossa nyt ollaan. Työkaluksi käsittämättömän käsittämiseen Räinä esittelee niin sanotun liukuvien perustasojen käsitteen, joka sopii erinomaisesti kuvaamaan hitaita muutoksia.
Kyse on siitä, että ihminen kasvaa pitämään normaalina tietynlaisia asiantiloja. Meistä esimerkiksi ”normaali metsä” on tasamittaista, nuorehkoa talousmetsää, sillä sitä olemme tottuneet näkemään. Jos ympärillä kasvaisi monimuotoista luonnonmetsää, se määrittäisi perustason.
Tottuminen ja sopeutuminen on tietysti ihmismielen ominaisuus. Yhtä aikaa vahvuus ja heikkous. Räinä mainitsee Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen, jossa havaittiin, että ihmiset tottuvat poikkeussäihin 2–8 vuoden aikana. Äkilliset järkytykset, niin sanotut ”opettavaiset hetket” saattavat hetkeksi innostaa muutokseen, mutta yleensä hetket menevät liian nopeasti ohi.
Lisää pysäyttävää pohdittavaa tulee vastaan Räinän haastatteleman pitkän linjan luonnonsuojelijan Mauri Huhtalan puheissa. Hän nostaa esiin Geologian tutkimuskeskuksen julkaiseman tutkimuksen, jonka mukaan maailman mineraalivarat ovat liian pienet, jotta ne riittäisivät fossiilittomaan energiaan pohjautuvan infrastruktuurin rakentamiseen. ”Mitä tekemistä vihreydellä ja kestävällä kehityksellä voi olla siirtymässä, joka perustuu valtavaan energian tuhlaukseen ja uusiutumattomien luonnonvarojen ryöstökäyttöön”, Huhtala miettii.
Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan. Suru ja haikeus, mutta toisaalta myös ymmärrys pöljiä ratkaisuja ja valintoja tekevää ihmiskuntaa kohtaan on voimakkaasti läsnä.
Lempeää, aavistuksen alakuloista tunnelmaa luovat teokseen myös valokuvat, jotka ovat pääosin Teija Soinin ottamia. Ensin kuvat tuntuivat mustavalkoisuudessaan jotenkin epämääräisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä, ja huomasin ikävöiväni värejä, vaikkapa purometsän rehevää vihreää tai alkutalven merenrannan hillittyjä sävyjä. Vähitellen aloin kuitenkin nähdä kuvissa yhteyttä tekstiin ja lopulta ajattomat, mustavalkoiset kuvat tuntuivatkin sopivan ajan kerroksellisuudesta, menneistä maisemista ja kadotetusta luonnosta kertovaan teokseen kerrassaan erinomaisesti.
Pidän myös siitä, että niissä parissa kuvassa, jossa ihminen ylipäänsä näkyy, hän sulautuu tyylikkäästi osaksi luontoa. Ehkä juuri mustavalkoisuus auttaa häivyttämään ihmishahmon ja häntä ympäröivän maiseman rajaa.
Veden ajat on teos, johon kannattaa uppoutua useammankin kerran. Lukijasta riippuu, mitkä yksityiskohdat nousevat milloinkin esiin, mutta varmaa on se, että joka kerralla kirjoittajan huolellisesti valitsemat sanat jäävät väreilemään mieleen pitkäksi aikaa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
