Teemu Kaskinen: Yö ja usva. 633 s. WSOY 2025.
Teemu Kaskisen Yö ja usva on järkäle, yli 600-sivuinen romaani suomalaisesta metsäntutkimuksesta. Siis todella, romaani suomalaisesta metsäntutkimuksesta, piste. Ja erinomainen sellainen.
Kaskisen edellinen, Vieraat kunnaat (2023), oli sotaromaanin kehyksiin istutettu teos, jossa genrerajojen yli käveltiin mennen tullen. Yksi Kaskisen vahvuuksia on mieleenpainuvan ja häiritsevän tunnelman luominen ja tämä taito pääsi täysiin oikeuksiinsa. Sama häiriintyneisyys on laitettu uusimmassa romaanissa palvelemaan aihetta.
Eläkkeelle jäänyt metsäntutkija ryhtyy selvittämään esimiehensä, metsänarvioimistieteen edelläkävijän kuolemaan johtaneita seikkoja. Kuulostaa trillerin juonelta, mutta kirjassa juoni on sivuosassa. Tärkeämpää on ristivalottaa, mitä Suomen metsille on tehty ja tehdään nyt.
Yö ja usva kertoo metsäntutkimuksen pimeästä puolesta: kuinka maailman parhaaksi itsekehutun tutkimuksen tulokset ovat olleet tiedossa jo tutkimuksen alkaessa ja varsinainen haaste on ollut löytää parametrit, joilla oikeaan tulokseen päästään. Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan. Koko metsäklusteri on samaa suljettua yötä ja usvaa.
Juuri, kun tekee mieli väittää kirjailijan mielikuvituksen harhautuneen epäuskottavan esoteerisille poluille, ollaan edelleen tosiasioissa. Metsäntutkimuslaitos on tutkinut G-säteilylinjoja ja niiden vaikutusta metsien kasvuun. Se on ollut normaalia, mutta avohakkuun vaihtoehdon, jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen tutkijat on onnistuneesti ajettu nurkkaan ja julistettu hulluiksi.
Metsäntutkimuksen sisäpiiri on lukenut tätä kirjaa avainromaanina ja kommenttien perusteella sellainen se myös on. Viittauksia eläviin ja eläneisiin löytyy, isoimmat salanimen taakse verhotut vallankäyttäjät tunnistaa maallikkokin.
Kaskinen on kirjoittanut avainromaaninsa häkellyttävän suurella tietomäärällä. Olin valmis väittämään, ettei tämän tason teos ole mahdollinen normaalilla kirjailijan taustatyöllä vaan vaatii elämisen aiheen keskellä. Soitto Kaskiselle paljasti arveluni olleen väärä. Hän lähti liikkeelle pystymetsästä ja pelkästään luki ensimmäisen vuoden. Toisena vuonna alkoi kirjoittaa, jatkoi taustamateriaalin lukemista, haastatteli asiantuntijoita ja aukaisutti näillä asiat, joita ei ollut lukemalla ymmärtänyt.
Lyhentäminen, muutamien rönsyjen ja toiston poisto olisi parantanut kirjaa. Se on pientä, kokonaisuutena Yö ja usva on erittäin kovaa kaunokirjallista tasoa. Iso ja itsevarma teos. Kuvaa aikaa, ei tätä romaania, että se jäi ilmestyttyään olemattomalle huomiolle. Valtakunnan päälehti on paikkaillut mokaansa myöhemmin vaihtelevalla menestyksellä.
Erään asian kirjan vastaanotto on kirkastanut: metsäsektorin ärähdyksen pelko on nyt sota-aikana nostanut uudelleen päätään. Nöyristely osoittaa, että Kaskinen ei kirjoita historiasta vaan tästä päivästä. Juuri siksi on merkityksellistä, että Kaskisella on työn alla tietokirja Yön ja usvan aiheista ja Koneen säätiön rahoitus työhön.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
