Puuttumatta Aikion veljesten kultivoituneen kannanoton "Suomalaisten fantastinen menneisyys" yksityiskohtiin kiinnitän huomiota vain kokonaisasetelmaan. Katson myös puuttumisen solvauksina esitettyihin kohtiin ajan tuhlaukseksi.

Näyttää siltä, että oppineisuudestaan huolimatta veljekset ovat jääneet junasta pahan kerran. Jo noin 15 vuoden aikana on perinteellinen suomalais-ugrilaisuutta käsittelevän tutkimuksen pohjalla ollut paradigma osoitettu perin pohjin virheelliseksi geologian, arkeologian, genetiikan ja fyysisen antropologian tuomin uusin tiedoin ja välinein. Suurinta osaa kielentutkijoista tämä tosiasia ei ole liikauttanut lainkaan, vaan he ovat tyytyneet toistamaan eilisen päivän totuuksia ja mananneet tutkimuksen uudistajia. Ilmeisesti he nyt repäisevät vaatteensa lopullisesti tai sitten vaikenevat tyystin, kun kielitieteen puolellakin on vanha paradigma tuhottu.

Tutkimuksessa on täällä Suomessa - ja yleisemminkin - havaittavissa kaksi konsensusvaihetta. Niistä ensimmäinen oli niinsanotun muuttoteorian aika vuoteen 1980, jolloin pidettiin Tvärminnen symposium. Sen jälkeen ei kukaan enää puhunut muuttoteoriasta, vaan tilalle tuli lähinnä Meinanderin esitelmän - tosin varovaisen - pohjalta uusi konsensus, jonka mukaan tyypillinen kampakeramiikka merkitsi suomalaisten tuloa maahansa.

Eräänlaisena esimaanjäristyksenä tuli sitten vuonna 1987 ulkopuolisen, Amerikassa koulutuksensa saaneen Milton Nuñezin artikkeli, jossa hän osoitti maamme asutuksen jatkuvuuden aina ensimmäisistä asukkaista tähän päivään. Keskustelu lähti liikkeelle nihkeästi, mutta se lähti, ja tärkeimmäksi forumiksi tuli Roots-kongressien järjestelmä. Kongresseja on nyt pidetty viisi, vuosina 1997, 1998, 1999, 2000 ja sitten 2002. Nimenomaan näissä kongresseissa tulivat kuvaan voimakkaasti mukaan.myös genetiikka ja fyysinen antropologia, ja näiden keskustelujen pohjalta tultiin siihen tulokseen, ettei hypoteesi uralilaisesta kantakielestä voi pitää paikkaansa. Vahvistus kielitieteen pohjalta saatiin, kun italialainen fenno-ugristi Angela Marcantonio tänä vuonna julkaisi teoksensa The Uralic Language Family. Facts, Myths and Statistics. Se merkitsee maanjäristystä, jota jo Nuñezin artikkeli enteili. Jännityksellä jään nyt odottamaan kielentutkijoiden reaktiota, kun hypoteesi uralilaisesta kantakielestä on kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Perusreaktioita ovat tietysti lähteminen mukaan Marcantonion linjalle ja sitten toisaalta vaikeneminen. Haluaisin mielelläni lukea yrityksistä kaataa Marcantonion käsitykset. Mutta laajemmin ottaen tilanne on tietysti se, että maanjäristystä seuraa tavallisesti joukko jälkijäristyksiä. Niiden tultua perinteellisistä käsityksistä on jäljellä enää, rippeita, jos niitäkään voi olla Marcantonion jyrähdyksen jälkeen.

On selvää, että Kaltion artikkeliin jäi paljon puutteita, sillä jouduin sitä lyhentämään armottomasti. En mina nyt aivan niin hölmö ole kuin veljekset otaksuvat enkä myöskään aivan niin tietämätön. A. Joen lisäksi kriitikoista Puolan paikannimien suhteen voin mainita myös P. Hajd1/2n ja E. Niemisen. Mutta se siitä. Palaan asiaan lähiaikoina laajemmissa ja yksityiskohtaisemmissa artikkeleissa, jotka on varustettu myös lähdeviitteillä. Yritän sanoa asiat niin yksinkertaisesti, että vähäiselläkin ymmärryksellä varustetut tajuavat.

Aiheetta enempään

Kyösti Julku

                                                                                                    seuraava kirje >

                                                                          Suomalaisten juuret -pääsivulle >>