Että esittävää taidetta tehdään nykyisin yksin? Ehkei sentään, mutta jotain samaa ilmiö viestii kuin tätä numeroa varten tehdyn kyselyn pohjalta kirjoitettu, pohjoissuomalaisen teatterin tilaa tarkasteleva artikkeli: esittävää taidetta tehdään yhdessä vain vähän, tai ainakaan sitä ei tehdä riittävästi. Emmekä tarkoita vain yksilöiden eristäytymistä tai eristämistä toisistaan, vaan yhteistyön puutetta eri yhteisöjen, organisaatioiden ja instituutioiden välillä. Nurinkurisesti tämän numeron teemat, liike ja esittävä taide, eivät aina kohtaa. Esittävän taiteen tahot eivät liiku toistensa luo.
Sen lisäksi, että esittävästä taiteesta voitaisiin maalailla eristäytymisen tai kohtaamattomuuden uhkakuvia, siitä voidaan piirtää reitti yksilön kautta yhteiskuntaan. Tämänkertaiseen Kaltioon haastateltujen taiteilijoiden viesti tuntuu kiertyvän liki liikuttavan yksiäänisesti saman teeman ympärille: taiteilijan tulee vaikuttaa itseään ympäröivään yhteiskuntaan siis liikuttaa sitä.
Kenties tehtävä onnistuisi paremmin, jos taiteen tekijät liikkuisivat toisiaan kohti eivätkä ainakaan toisistaan poispäin.
***
Taiteen merkitys yhteiskunnallisena liikuttajana näkyy harvinaislaatuisen terävästi ja kirkkaana hiljattain Sotkamossa menehtyneen kainuulaiskirjailijan, Veikko Huovisen (19272009), tuotannossa. Huovisen yhteiskuntaa suomiva satiiri ei vanhene, ei unohdu. Kaltio osoittaa tässä syvän kunnioituksensa suurelle suomalaiskirjailijalle ja hänen muistolleen.
Sanna Karkulehto ja Johanna Ylipulli